Ryhmä Juhan kanaset eli S.O.H.Va eli Moskku
Pe 29.8.
Lähtö- ja pakkakausilta. Selkeiden ja terävien ohjeiden ansiosta kaikki olivat ajoissa paikalla. Matkaan päästiin ja matka joutui mainiosti. Puolet (linja-auton) makuupaikoista oli ryhmäläisillämme.
La 30.8.
Päivän kohokohta: Huiput, joukossa Paras näyttäytyvät harjun takaa tai nukkumaanmeno. (Anu)
Päivän Ruoka: Maijan pulla
Päivin idoli: Veikka Gustafson
Päivän mustikat oli hyviä.
Muuten päivän kasvi oli Riekonmarja joka oli jo päässyt ruskaan.
Päivän kämppä: Galdahytta (voidaan lausua myös Gladahytta)
Päivän ulkomaalaiset: Saksalaisparin hyvästä yrityksestä huolimatta norjalaispariskunta vei voiton.
Päivän tipu on ruskea.
Päivän suurin tuskan aiheuttaja: Rinkka
Päivän piristys: Iltauinti
Tähän asti johti Juha
Su 31.8.
Virkistävän aamu-uinnin jälkeen hukkasimme päivän polun pään, kunnes se löytyikin vastakkaisesta suunnasta. Patikoituamme ylämäkeä tunnin verran kävimme valokuvailemassa putouksia, jotka l&oum l;ytyivät n. 1 km alajuoksulle vastapäätä kahden joen risteystä. (Toinen virtaa Paraksen ja Mallan välistä ja toinen Mallan takaa.) Siinäpä vierähtikin reilu tunti ennenkuin jälleen pääsimme jatkamaan. Lounastaukopaikaksi löytyi suojaisa joenvarsi, jossa osa pulahti uimaankin. Juha ui niin kauan että pelkäsimme hänen paleltuvan ennen takaisin rantautumista. Gappohyttenillä pysähdyimme etsiskelemään hi idenkirnuja, jotka allekirjoittanut (Johanna) muistaa nähneensä. Niitä ei kuitenkaan löytynyt(, paitsi haljenneita ja yksi isompi). Sen sijaan löytyi jääkauden uurtamia kiviä.
Stugan ikkunasta kurkistaessaan Katja näki pään ja säikähti. Sisällä olikin ihan kokonainen norjalaismies – tylyn puoleinen kylläkin, jonka reisilihakset jäivät tyttöjen iltaunelmiin.
Vieläkin jatkoimme yöpaikalle vaikka kello olikin melko paljon; kunnes löysimme mukavan leiripaikan.
Ma 1.9.
Aamusta taivalsimme hetken matkaa kohti sopivaa paikkaa Moskugaisin juurella. Puron ylityksen jälkeen olimme riittävän lähellä vuoren rinnettä. Laitoimme lounaan, pakkasimme taskut täyteen lisävaatetusta ja ev&au ml;stystä ja lähdimme kiipeämään katseet suunnattuina ylös Moskugaisin pilven peittämää huippua. Rinne oli kivikkoinen ja paikoin jyrkkäkin. Noustessa ihailimme maisemia, jotka aukesivat laaksoon ja paraks en suunnalle. Pikku hiljaa alkoi pilviä kertyä ja hetkittäin kuljimme pilvessä. Huipun lähestyessä näkyvyys ei enää palannut. Alkoi tihuttaa ja tunnelma kohota. Huipulla otimme tuulessa ja sateessa iloiset ryhm äkuvat (Juhan kamera yritti kuvata vain Juhaa.) ellemme nyt sumussa olleet väärin arvioineet huipun sijaintia. (Huippu oli oikea. toim. huom.) Alaspäin laskeutuessamme suojelusenkelit pitivät tiukasti lapsosten käsistä k iinni. Kivikko oli nyt sateen jäljiltä liukasta. Katja jo totesi Juhan ottaessa laskeutuvista tytöistäsateen vielä jatkuessa että mahtoiko olla viimeinen valokuva meistä. Puolen välin jälkeen maisema jälle en avautui ja poronsarvet takataskussa tallustimme rinkkojen luokse. Aikaa huiputukseen kului viisi tuntia. Matkasimme vielä pari tuntia kunnes huutelivat teltastaan , että edessä on vain kivikkoa: tähän kannattaa yöpyä. Uskoimme.
Ti 020997
Ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja. Ei satanut , ei paistanut. Oli hyvä kulkea. Matkasimme kauniin turkoosin järven rannalle. Rantaa laskeuduttiin jyrkimmästä kohtaa – harjoituksen vuoksi. Luovuimme rinkoistamme ja lähdimm e katsomaan miltä näyttäisi pienen matkan päässä sijaitseva jäätikkö. Ja miltä se näytti? Upealta. Oli lunta, jäätä, vettä, auringonvälkettä… Se oli kuin satua. (Vain j&a uml;äkarhut puuttuivat) Totisinta totta taas oli lounaana oleva nötköttiriisikeitos, joka näytti L mutta maistui ihan J . Poikkesimme polulta omalle reitillemme ja lähdimme kulkemaan kohti valoa. Jossain siis paistoi aurinko. Laskeuduimme kiviltä ja lumelta vihreään laaksoon. Taivallus sujui. Matkalla tapasimme kappaleen poroa. Kiisteltyämme hetken sen anatomisesta sijainnista porossa, päätimme yksinkertaisesti olla yhtä mieltä.
Leirin pystytimme hyvissä ajoin. Iltaa vietimme yhdessä teltassa Juhan keksejä syöden. Makuupusseihinkin kömmittiin kymmeneltä…
… mutta 23.30 tuli herätys. Kynttiläpolku johti lupauksenantopaikalle vuoren rinteelle. Tummat tunturit taustana, taivas kattona. Lupausta antaessa ääni värisi –kunnioituksesta tätä kaikkea ympärillä olevaa ja partioaatetta kohtaan. "Maa on niin kaunis" päätti juhlavan hetkemme. Hiljaisuuden vallitessa laskeuduimme teltoillemme. Kyllä, maa on niin kaunis.
Ke 030997
Aamulla oli mukava kömpiä teltasta ulos, sillä teltan ovelta avautui upea näköala alas laaksoon järvineen. Taivas oli hieman pilvinen mutta oli mukavan lämmin. Matkamme jatkui kohti Ruotsin rajaa leppoisissa tunnelmis sa, välillä söimme mustikoita. Tarkoituksemme oli lounastaa rajan tuntumassa, minkä läheisyydessä piti olla puronkin, mutta puroa ei vaan vastaan tullut ja epätoivo alkoi jo vallata alaa kun vatsamme kurni. Mutta lö ytyihän sitä vettä lopulta. Lounaan jälkeen matka jatkui kohti päivän määränpäätä Pältsan-stuganiakin, jolle me pian saavuimme. Siellä tapasimme Riikan ryhmän ja pystytimme yhteise n leirin. Kävimme ihailemassa putousta. Ruskakin on pikku hiljaa kehittymässä. Tänään meitä kävi iso porolauma katselemassa. Illasta sade yllätti niin että osa joukosta päivällisti teltassa. Toin en osa todisti todellista erähenkeä syömällä ulkosalla uhmaten sadetta ja viimaa. Kirkastuihan se taivas lopulta ja Juha teki meille nuotion, jonka lämmöstä nautimme ja vaatteetkin saatiin kuivattua. Revontulet tans sivat taivaalla.
4.9.1997
Aurinko armas värjäsi teltan kulmaa, kun Maijan heleä "herätys" kiiri korville. Naapurien tehdessä lähtöä kahdeksan aikaan me lusikoimme puurovelliä pihakoivun alla. Me pääsimme matkaan v asta kahden tunnin kuluttua, sillä piti käydä asioilla Pältsastuganilla. Emmekä voineet missata hienoa kuvaussäätä putouksella.
Tämän päivän johtajamme oli vähän sitä sun tätä, ei erottanut polkua joesta, eikä koiraa porosta. Matka taittui rattoisasti. Alkumatkasta kysyttiin pohkeita.
Jolkuttelipa karhu vastaan. Päivi kysyi karhulta:"Minne matka, mesikämmen?" "Kunhan vain jolkuttelen ja välillä marjoja mutustelen", vastasi karhu ja jatkoi matkaansa lounaaseen. Me löysimme lounaspaikan kir kasvetisen järven rannalta. Sattui juuri kun saatiin ruoka valmiiksi tuli kotka, joka nappasi spagettibologneesimme. Kattila oli kuitenkin niin painava että se tipahti keskelle järven selkää. Katjapa näppäränä tyttönä kävi uimassa ruokamme takaisin. Hyvää oli. Lokki rääkyi niin, että korvissa soi.
Puolessa välissä Juha joutui keskelle urheilukilpailuja. Hän horjahti pois polulta ja astui sopulien yleisurheilustadionille. Siellä isot sopulit työnsivät kuulaa ja pikkusopulit juoksivat ringissä. Siitäpä Johannakin sitten päätteli ,että ehkä se oli ollut sopuli, joka oli nakertanut hänen jalat rakoille.
Vasta tänä iltana kupolitelttaryhmä oppi kokoamaan telttansa oikein. Siellä oli sitten lystiä pelata uunoa.
Neljä tytöistä meni marjaan, mutta Anniina ja Anu eivät mahtuneet. Maija keitteli erinomaista karhun-/variksen marjamehua jota me kaikki saimme maistella.
5.9 Perjantai
Aamu aukesi tasaisen harmaana. Matkaan päästiin tavallista myöhemmin, mutta se oli täysin taktikoitua. Pienessä suloisessa tihkusateessa tallustimme keveine rinkkoinemme kohti kolmen maan rajaa.
Tällä kuuluisalla rajalla saimme kokeilla kiipeilytaitojamme, sillä rajan merkiksi tehdyn monumentin päälle oli pakko päästä hyppelemään. Kuohkimajärven autiomajalla pidettiin kunnon paussi. Sy&oum l;tiin ja oltiin säälittävän näköisiä, että saatais karkkia muilta matkalaisilta. Se tepsi. Mahdollisimman kauan lorvittuamme päätimme matkata viimeisen, vaan ei vähäisimmän, pätkä n seuraava-aamuiselle noutopaikallemme. Sade piristi yhä matkaamme, mutta Kitsi-putouksilla aurinko nuijersi sen. Matka läpi Mallan luonnonpuiston oli kiemurainen ja mutainen. kaikesta huolimatta selvisimme maaliin.
6.9.
Yöpymispaikka olikin paljon pelättyä parempi. Veden solina peitti autojen äänet ja Kilpisjärven disko? jumputuksen. Aamulla söimme viimeiset puurot ja kadehdimme A-A-M- ryhmää, jolla oli vielä juustoaki n. Tallustimme tien varteen ja lämmittelimme iloisilla Hoogieboogie ja Jumps-jumps –leikeillä, vaikka Johanna olisi toivonut mökötysleikkiä tienpientareella.
Desmondia leikkiessämme saapuivat Riikka ryhmineen ja saksalaisineen. Oudoksuen he katselivat touhujamme. Juhalla oli parhaat ilmeet ja Anulla paras ote Tarzanina. Bussi yritti muka huomaamattomasti mennä ohitsemme, mutta palasi onneksi nouta maan haisevat kulkijat. Poikkesimme Kilpishalliin ostamaan merkkejä, joista olimme viikon nähneet unta.
Saananmajalla teimme muodonmuutoksen jälleen ihmisiksi ja saimme saunan jälkeen poronkäristystä ja spekuloimme yksityiskohdista meitä järkyttäneen uutisesta: prinsessa Dianan onnettomuudesta.
Vaelluksen tähtihenkilöt:
SHAMAANI: Juha, joka koputteli maagisia loitsuja kameralleen.
ELIAS LÖNNROT: Anu keräili lauluja ja muuta kansanviisautta muistivihkoonsa.
HUTUNKEITTÄJÄ: Maija variksenmarjoineen. Myös unenlahjoistaan hän on niittänyt kuuluisuutta.
DIPLOMIOPAS: Johanna ja upeat nähtävyydet. (Eteenkin hiidenkirnut jäivät ikimuistoisesti mieleen.)
UUNO: Anniina: "Tämähän on tuuripeliä."
KYLPIJÄ: Katja aamupesulla ennen kukonlaulua. Tunnettu myös suunnattomasta puuroannoksesta joiden lisukkeeksi piti saada vielä pari-kolme näkkileipää.
MAHA: Päivi alkoi heti aamupalan jälkeen etsiä lounaspaikkapuroa.