Heräilimme pikkkuisessa Ritsemin satamassa oikein makeasti koisatun telttayön jälkeen. Paatti odotti laiturissa viedäkseen 15 reipasta retkeilijää vastarannan Änonjalmen saamelaiskylään, josta vaelluksemme oli määrä alkaa.

Laivamatka nelisen kilometriä leveän järven yli hujahti hetkessä. Paattimme ei ollut mikään turbo, mutta edessämme odottava Akka sai ajan lentämään. Tuo mahtava massiivi lumi- ja jäähuippuineen nautti selvästi aamuauringosta. Pian nautimme mekin.

Rinkkaremmien kiristys ja matkaan! Kahdeksanhenkinen retkueemme, jonka rakensivat johtajajehumme Koneteekkari Petteri sekä kollegansa Ari, lekurit Katja ja Tiina, fyysikon, argeologin ja geologin alut Jussi, Suvi ja Sanna sekä historioitsijamme Mikko, rymisti polulle Juhan poppoon perään.

Kaksi ja puolisataa metriä edetty - vaatteiden vähennystauko! T-paita- ja sortsikeli yllätti sateisen Suomen pakolaiset.

Alkumatka oli leppoista menoa pitkin Padjelantan polkua, pitkospuita ja siltoja... mikä alkoikin pian kyllästyttää. Hylkäsimme valmiin uran ja ampaisimme neitseellisemmille maille - siis soille.

Pian alkoi rämpiminenkin kyllästyttää, ja pidimme lounastauon kauniin puron penkereellä. Melkein pulahdimme uimaan. Kuuma keitto vei kuitenkin voiton.

Välipalasta virkistyneinä tyydyimme taapertamaan paria pikkuruista polunpohjaa pitkin. Kaarsimme Akan läntistä Rakkaspuolta sivuten sen eteläpuolelle. Heti kohta nököttikin Niak jo edessämme. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kovin kaukana! Juhan ryhmäkin näkyi kuikuilevan jossakin Akan yläharjanteella. Duppeltoppenin lakijäätikkö lojui komeana yläpuolellamme.

Maasto oli kohtuullisen helppokulkuista, mutta vaihtelevaa: Soistuvia rinnemaita ja mättäitä, käkkäräistä kanervaa ja tunturikoivikkoa, jäätikköjokien lohkareisia uomia.

Tuli ilta, mutta Niak oli vielä kovin kaukana. Myös sen juurella laskevalle joelle oli sen verran matkaa, ettei yöjuoksuja enää tarvittaisi. Spaghettijalkaa alkoi vipattaa ja monoissa oli makaroonia. Kävelytuntuma oli kiitettävä. Rinkka kohtasi kropan yhä useammassa kipupisteessä ja aurinko laski.

Lopultakin korviimme kantautuva kohina oli koskettavaa kuultavaa. Rakkasjåkka, joka oli muuten nimensä veroinen, tarjosi veden ja leiripaikan. Akka antoi taustatukea. Taivaalle syttyi tähti jos toinenkin ja ilmassa oli hallan hajua.

2. Vaelluspäivä maanatai 31.8.98 "Auttava käsi"
 
                                        - Alep Påisajåkatj-Smailajåkkå, 11km, aurinkoista, +13

Aamu aukeni aurinkoisena mutta viileänä, Arin lämpömittari näytti +2 C. Aamupäivä kului etsiessä ylityspaikkaa Suottasjoelta. Alku ei näyttänyt lupaavalta, sillä joki oli suhteellisen leveä ja virta tarpeeksi vuolas. Useamman tunnin aktiivisen etsimisen jälkeen sopiva ylityspaikka löytyi ja puolenpäivän maissa joki olikin ylitetty ennen kaikkea kuivin jaloin. Edellisenä päivänä tavattu ruotsalaispariskunta ilmestyi myöskin joen rantaan ylityspuuhiin. Joki ei vastustanut heitä yhtäkovasti kuin meitä, sillä merkki kotimaisen suosimisesta, sillä heiltä aikaa ei kulunut kuin pikku tovin verran. Aamuisen viivyttelyn takia Niakin valloitus täytyi jättää toiseen kertaan. Huiputtamisen sijaan ihailimme vuorta alakulmasta sivuuttaesamme sen hitaasti mutta varmasti. Seuraava suurempi vastus olikin Niak joen muodossa. Onneksi ylitys nyt oli vähän helpompi kuin edellinen joki. Iltapäivällä kävimme ihailemassa poromiesten kämppää, joka on varmaan todella tarpeellinen sillä joka päivä näköpiiriin on eksynyt vähintään kourallinen sarvipäitä. Kämpältä lähdimme seuraamaan pientä polkua, joka nosti kummasti marssin tahtia. Illan viimeinen ylitys tapahtui kaksien "suojabootsien" ja lautturin avulla. Lukuisten ylitysten vuoksi päivän teemaksi muodostui "Auttava käsi", joka olikin tarpeen useamminkin kuin kerran. Muutoin olisi erityisesti tyttöpoppoolle muodostunut suuria päänvaivoja ja hidasteita. Yöpaikka löytyi Smalla- joen, varrelta sopivan tasaiselta varvikolta. Illan kohokohta oli ehdottomasti ruoka, joka tälläkertaa oli käristettyä valkosipulinötköttiä makaronin kanssa. Nöde olikin sika hyvää, kirjaimellisesti.

3. Vaelluspäivä tiistai 1.9.98

                                        -Tjågnårisjåkåtj, 15km, aurinkoista, +15

Seuraava päivä. Vaellus ennenkokemattomissa tunturi maisemissa pilvettömän aurinkoisen ilman on loistava tilaisuus rauhoittumiselle ja itseeään syventyvään mietiskelyyn. Massiiviste vuoret ja syvät laaksot puhuttelevat matkaajan nöyräksi. Luonnon äänet ovat parasta musiikkia korville ja mittaamattoman laaja maisema paras kuva silmille. Pysähtyminen ison kiven päälle, mistä näkee taas uuden laakson on kulkemisen hienoin hetki. Minusta ihmisten äänet ja toisten rinkkojen katselu ei ole tänne tulemisen arvoista. Kuljen siis yksin. Pyydän anteeksi, koska se on itsekästä ryhmää kohti, mutta minusta ei kuitenkaan olisi juuri iloa liikkumaan jonon jäsenenä. Koska ryhmän vauhti on ollut suhteellisen verkkaista olen kiiruhtanut viime päivät jonomme esikulkijana. Tämä kertomus on siis yksi päivä omalta vaellukseltani. Ryhmän jäsen olin vain ruokahetkenä. Aamutoimet majapaikassamme edellisenä iltana kahlatun joen penkereellä kestivät aika kauan. Yö oli ollut kylmä ja osaa ihmisistä oli palellut. Aamun ensimmäinen tunti oli vielä hyytävän kylmä, Mutta pian taas aurinko ilmestyi ja lämmitti kohmettuneita matkaajia pilvettömältä taivaalta. Suuntasimme kaakkoon. Alhaalla virtasi kokoajan vahvistuva joki. Kulkureittini seuraili jokea kunnioittavan etäisyyden päässä tunturin rinteillä. Välillä piti kiertää soistuneita alueita. Ennen lounasta eräällä tauolla huomasin valkoista vain hieman yläpuolellani tunturin tai vuoren rinteillä. Syntyi pelottava tarve koskea syyskuiseen lumeen, joten lähdin suunnilleen juoksemaan jäätä kohden. Tuntui kuin en olisi ikinä saavuttanut sitä, mutta lopulta arvioitua pitempi etäisyys täyttyi ja sain jääkimpaleen kuljetettavaksi matkalle alas. Seuraava tauko oli ruokatauko. Pysähdyspaikka sijaitsi virran vieressä ja ryhmän naisväki koplasi syömiseen puhdistautumisen tunturipurossa syysauringon lämmittäessä. Jatkoimme matkaa. Kokopäivän oli saanut kulkea polkua tai tapapailla sen lähistöllä. Seuraava etappi oli joen koskeksi voimistumisen tienoilla. Sinne oli rakennettu maja, skandinaavisen tyylikäs saniteettihuone ja hätäapupuhelin. Niin ja mikä tärkeintä, silta, joka johdatti meidät pois niistä upeista tyrskymaisemista. Matka jatkui nyt joen toisella puolella ja hieman ylempänä. Polkua pitkin kulku kävi kuin tanssi ja saavuin nopeasti seuraavalle vesiesteelle. Olin muuta joukkoa hieman edellä joten päätin etsiä ylityspaikan puron yläjuoksulta. Nousin yhä ylemmäs ja ylemmäs, mutta puro oli päättänyt olla antamatta sitä muutamaa ylityksen mahdollistavaa kiveä. Lopulta hypin toiselle puolen pienellä riskillä kun näin muiden ylittävän puron kaukana alhaalla. Illan viimeisen etapin suoritin viistosti alaspäin seuraavalle vuolaammalle tunturipurolle. Nyt ei olisi hurjat hypytkään auttaneet sillä ylitys suoritettiin lopulta Jussin isällisen ja Sannan äidillisen opastuksen avulla. Heillä oli jaloissaan kumijalkapussit jotka estivät veden pääsyn kenkään. Noita kahta pussiparia kierrätimme sitten niin että me kaikki kahdeksan olimme turvallisesti ja kuivina kosken toisella puolella. Nukkumaan pääsimme edellisiä iltoja aikaisemmin maha täynnä Napolin pataa.

Kolmas päivä oli yhtä erinomainen vaellusvuorokausi kuin edellisetkin: Aurinko pysyi dominoivana luonnonilmiönä ja tuulikaan ei liiemmälti muistuttanut olemassaolostaan. Maisemat olivat lähinnä joenrantoja, mutta upeiden vuorien ympärillä. Oman vaellukseni pääteema: Henkinen rauhoittuminen ja mietiskely onnistuivat myös täydellisesti: Varmistuin rakastuminestani, ainakin tähän luontoon

4. Vaelluspäivä keskiviikko 2.9.98

                                        -Vuoinesnjirram/Vuoinesjåkåtj, 13km, aurinkoista +12

Tänä aamuna olimme päättäneet herätä varhain jotta leiriytyminen illalla ei menisi iltakahdeksan jälkeiseksi niin kuin aiempina iltoina. Ennen kuutta leiri heräsi Sannan iloiseen herätys lauluun. Asteita oli silloin -4C, joten ei ihme että yöllä oli yhtä sun toistakin hieman palelluttanut. Tjågnårisjåkåtj-joen rannata jatkoimme vaellusta aamupuuhien jälkeen ja jälleen meitä soi pilveön taivas. valmista polkua pitkin jatkoimme Pielasstuganille reipasta tahtia ja pidimme ensimmäisen tauon. Lounastaukopaikkallemme asti kauniin Pielasjaure-järven maasto oli kovin helppokulkuista. Lounaan jälkeen aloimme pikkuhljaa nousta ylöspäin kohti leiripaikkaamme Vuoinesjåkkån rinteelle. Kerrankin saavuimme leiripaikkaamme varhain jo kello 17. Ennen leiripaikkaa kohtasimme henkilökohtaisesti myös ensimmäisen jäätikön matkallamme, lähinnä Jussin ja Arin heittämien lumipallojen muodossa. Aiemmat jäätiköt olivat olleet korkealla yläpuolella. Fantastisista näköaloista olimme tänään saaneet nauttia, turkooseista järvistä jylhistä kallionkielekkeistä. Illalla teimme pienemmissä ryhmissä kävelylenkin jonka jälkeen teimme yhdessä ruokaa mukavan suojaisessa keittiö-olohuonekombinaatiossamme. Sitten olikin jo koisimisaika.

5. Vaelluspäivä torstai 3.9.98 "Rauhallisuus on valttia" Vuoinestjåkkå, 1952möh.

                                       -Vuoinestjåkkå, kiikeäminen 11km, AURINKOISTA JA TYYNTÄ, +16

Aurinko kutitteli silmiämme jälleen kerran herättäen meidät ihanaan pilvettömään aamuun. Suuri toiveemme oli toteutumassa: huiputus näytti erittäin todennäköiseltä. Päivä päivältä paremmalta maistuvan puuron jälkeen olimme valmiit koitokseen. Aamu oli suhteellisen lämmin, joten kaksi päiväreppua oli lastattu täyteen vaatteita, joita ei näin aurinkolomalla tarvittu. Individualistit Katja ja Mikko jäivät harrastamaan vaihtoehtotoimintaa leiriin. Kello 8:15 valloitus alkoi. Kiipeäminen sujui mukavan verkkaiseen tahtiin rusina-ja vesitaukoja pidellen. Huiput ympärillä tasottuivat ja pienenivät, alhaalla olevan laakson järven vesi muuttui syvemmän turkoosimmaksi, eikä taivaankaari ollut edes lähellä. Nelisen tuntia hypeltyämme olimme saapuneet kannakselle, josta oli mukavat avarat näköalat molemmin puolin. Viereiset jäätiköt kimmelsivät valoa, lumilautailun päätimme kuitenkin jättää seuraavaan kertaa. Eväsnäkkärit poskeen ja elämä hymyili jälleen. Tukikohta perustettiin kahden ison lohkareen väliin - aurinkoparatiisi kutsui rusketuksen parantamiseen. Kuolemaa halveksuvat huimapäät (Sanna, Jussi ja Petteri) toisiaan provosoiden saivat itsekkyyden 10-0 selkävoittoon järjestä kapuamalla ihan huipulle asti. 1700 metristä seurasimme puoliksi huvittuneina puoliksi kauhusta kankeina matkan edistymistä. Maisema kuulemma avara ja äkkinäisesti maakin loppui - HUI!

Aurinkoterassillamme alkoi jo tulla nälkä ja jano. Pianpa saimme jätystää huipulla käyneitä eväitä. Lämpö, valo - täysin tyyni ilma - tässäpä puitteeet valloituksellemme. Mustan huumorin kukka kukki kaikkien ihan oikeasti selvittyä hengissä. Alas loikittiin lähes gasellimaisesti (?), kuitenkin alhaalla odottavan ruokamahdollisuuden siivittämänä. Napolilainen ja epsanjalainen pata tuli sisäistettyä mukavan tunnelman ja laskevan auringon soinnuttaessa iltaa.

Mitäs tässä ollessa,

Äitimaan povessa.

Nyt saamme käydä nukkumaan,

levonhetkeen rauhaisaan?

6. Vaelluspäivä perjantai 4.9.98
 
                                        -Sluggajåkkå, 10km, aurinkoista, aamusumua, +11

Heräsimme 6:30 aloitttelemaan aamutoimiamme. Koska aikaa oli vielä reippaasti emme pitäneet aamulla mitään kiirettä. Päivän teeman mukaan "ilhailkaa luonnon kauneutta" katselimme kukkesvagenin sumu huntua. Pääsimme liikkeelle yhdeksän maissa. Sukelsimme heti koko kugkesvagenin peittävään sumuun. Kompassin ja sumun hälvenemisen avulla löysimme Kugkesvakkjåkkå joen ylittävän sillan. Joen ylityksen jälkeen lähdimme kohti Njiraujåkåtjin porokämppää. Reitti osoittautui vaikeammaksi kuin luulimme. Koko rinne oli vaikeakulkuista pajukkoa. Reitin olisi pitänyt kulkea yli 1000 metrin, jotta pajukko oltaisiin vältetty. Hylkäsimme ajatuksen mennä porotuvalle ja kiersimme sen ylärinteen puolelta. Kello alkoi olla neljä eikä meillä ollut kiirettä, siispä, jäimmekin yöksi Sluggaljåkkan viereen. Illalla meillä jäi aikaa jutteluun ja vapaa-ajan viettoon.

                                        -Jiertasuoloi / itäpuoleinen pato, 13km, aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, +10,
                                         matkaa kertyi yhteensä noin 90km, tällä säällä kevyt vaellus

Heräsimme aurinkoiseen mutta viileään aamuun sivistyksestä muistuttavaan äänekkään herätyskellon ääneen. Viimeinen varsinainen vaelluspäivä toi heti aamusta haikean mielen ja tiedon siitä, että pian on astuttava taas länsimaisen sivistyksen pariin. Aamutoimet sujuivat kuten aikaisemmin, paitsi hitaammin, Kahdentunnin sähellyksen jälkeen kokoryhmä saatiin liikekannalle puuron ja kiisselin voimalla. Keskellä vitikkoa yöpymisessä on se haitta että sieltä pitää aamulla päästä pois. Kuitenkin siitä selvittiin kohtuullisilla vahingoilla ilman ylimääräistä hammasten kiristystä. Sen jälkeen aamupäivän matka sujuikin mitä parempia boulderointikiviä etsiessä lukuunottamatta tunnelmaa, että olisi kävellyt hautajaissaatossa. Ensimmäinen todellinen vastus kohdattiin Njavvejåkåtj-joella, jonka tiedustelijamme Mikko selvitti muitta mutkitta ja opasti meitä oikeaan ylityskohtaan. Sitä aiemmin olimme kuitenkin hyvästelleet Äpparin  jylhät huiput, joten maisema muutui lempeämmäksi. Joella lounastimme ja vietimme säädyllisen ruokatunnin auringosta nauttien autuaan tietämättöminä, mitä tuleman piti. Puut olivat ensimmäinen naula kuolevan (luetaan loppuvan) matkamme arkkuun. Pian sen jälkeen näimme auton ja lentokkoneen, joten sivistys alkoi olla tukahduttavan lähellä, mutta meidän ja sen välissä oli vielä pusikko, jota voisi metsäksikin kutsua. Siitä, mitä siellä tapahtui, en viitsi ruveta kertomaan, vaan annan vaatteiden ja kenkien kertoa karua tarinaansa. Sen verran kuitenkin mainitsen, että eräässä kohdassa viiden metrin matkalla 20 metriä vertikaalia korkeutta alas ja osuimme siellä suoraan leveän, mutta sitäkin mutaisemman, merkityn polun alkuun, joten suhteellisen helpolla pääsimme. Loppu olikin sitten sitä samaa, mitä joka ilta leiriytyessä, eli huumori alkoi taas kukkia, syötiin pataruokaa, jne. Mutta aluksi käytin henkilökohtaisesti hyvin paljon aikaa tiedustelijamme löytämiseen, koska hän pääsi metsässä karkaamaan. No tietenkin hän oli jo meidän edellämme olevassa leiripaikassamme (kuten aina), joten etsintä oli turhaa, mutta tulipahan siitäkin läksy opittua: Asioista sopiminen on ihan hyvä asia. Ilta meni rattoisasti kävelleskellessä ja toisia kiusatessa, mutta mainittakoon että kuutamo päätti näyttää koko komeutensa ja tähtiäkin oli taivaalla koko joukko. Kokonaisuudessaan matka oli kaikin puolin mahtava ja kaipuu takaisin kaivertaa syvällä. Oulussa kun ei mukavat asiat odota....

Jussi

Kotiinpaluu sunnuntai 6.9.98

                                -Suorvaan linja-auto pyskäkille
 
Padolta Suorvaan Ts. Linja-autoon. Heräsimme seitsemän aikaan. Osa oli kärvistellyt makuu pusseissaan jo jonkun aikaa hereillä. Aamupala oli toisella ruoka ryhmällä kortilla, mutta onneksi heillä oli omasta takaa nuudeleita joukossa. Eivätpähän päässeet nääntymään nälkään.
Aamupalan jälkeen oli edessä lyhyt patikointi tietä pitkin linja-autopysäkille. Kerrankin ajoituksemme osui nappiin: Linja-auto saapui paikalle parahiksi ennen meitä. Hyvä. Noudimme Kebnekaisella käyneen porukan ja suuntasimme linjavaunun keulan kohti Jällivaaraa. Pienen sählämisen jälkeen pääsimme saunaan. Oli vinkeä tunne pukea puhtaat vaatteet puhtaalle iholle, Joskus pitää iloita pienistä asioista!
Ruoka oli maittavaa ja vaalea leipä teki kauppansa todella nopeasti. Haaparannalla pysähdyimme ICA:ssa ostamassa aamupala tarpeita maanantaille.

Oulussa linja-auto oli kahdeksan aikoihin. Vaellusryhmämme singlet kävivät vielä illalla palaveeraamassa ja pohtimassa vaellusta "ulkona".