Lauantai 29.8.1998

Bussiin nousivat ensimmäiset innokkaat klo 15.00 Oulun linja-autoasemalta ja loput Linnanmaalta tovia myöhemmin. Matka Ruotsiin Akkajauren rannalle Ritsemiin sujui rattoisasti ja perillä oltiin n. klo 22.30. Lauttasatama oli aavistuksen verran hukassa, joten yöpuulle ei selvitty kovinkaan ajoissa. Meidän ryhmä: Juha, Miia, Hanna, Marko, Anu, Niina ja Joensuun vieraileva tähti Arto!

Sunnuntai 30.8.

Kello soi juuri ennen seitsemää. Aamut ovat ankeita eli minä - joka olen saanut kunnian kertoa tämän päivän tapahtumista - yritin epätoivoisesti viipyä unten sulomailla vi elä muutaman laittoman hetken. Kuitenkin lauttamatkalle Ritsemistä järven yli vanhaan saamelaiskylään Änonjävneen oli pian alkava (klo 8.20), joten karuun todellisuuteen oli herättävä. Kohta keikuimmekin a alloilla ja matkasimme kohti jylhää Akkaa. Rannassa haalimme kaikille vaellussauvat - Marko löysi käytetyn ja varsin monimielisiä ajatuksia herättävän sauvan, joka pienen uudelleen muotoilun jälkeen kelpuutetti in vaeltajan tueksi.

Marssi Akan ympäri saattoi alkaa. Suurta ihmetystä aiheutti vallitseva säätila: aamun kylmä viima oli vaihtunut itse asiassa varsin upeaksi ja kuumaksi auringonpaisteeksi, joka sitten herke&a uml;mättä lämmitti meitä koko päivän. Tiukan johtajamme opastuksella ihastelimme luontoa ja sen ihmeellisyyksiä. Löysimme hilloja ja mustikoita, ylitimme suuren kuohun virran - no, jos riippusilta oli pienenä a puna - ruokailimme aivan erinomaisella lounaspaikalla ja hämmästelimme korkeuskäyriä ja hidasta etenemistämme kartalla.

Well, moninaisten kilometrien näimme sopulin - tosin kuolleen - , kotkan - onneksi elävän -, poron ja variksia, upean Niakin ja vihdoin myös ihanaisen leiripaikkamme tasan toisella puolella Akkaa kuin lähtöpaikkamme. Syötiin ja venyteltiin. Sitten teimme pienen iltakävelyn ja tarkastelimme Akan seinämiä ja erityisesti Stortoppenia mahdollisen huomisen huiputuksen varalle. Siis eihän tuossa pitäisi olla mit&a uml;än epäselvää: uhrasimmehan Akan hengelle useita mustikoita.

Iltapalaverissa tarkastelimme päivän johtajan toimintaa ja totesimme hänet erittäin kelvolliseksi. Sitten puhuimme päivän teemasta eli ystävyydestä yli rajojen. Kuulimme lopult a aiheeseen liittyvän iltasadun hiiristä, jotka lopulta kaikkine erilaisuuksineen elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Mikäs sen mukavampi loppu ensimmäiselle vaelluspäivälle!

Hyvää yötä!

Maanantai 31.8.

Maanantaiaamu valkeni upeana, Marko oli viettänyt kirpaisevan yön (- 1 C) ja herätti muutkin upeaan auringonpaisteiseen aamuun ennen seitsemää. Aamutoimet sujuivat aika pian, koska ilma oli k irpakka ja erityisen kaunis; meillä oli myös vimma, joka ajoi meitä kohti päivän kohdetta, Akkaa, ja sen pätevintä = korkeinta huippua, Stortoppenia.

Matkaan lähdimme aika reippaasti, ensimmäinen jäätikkö tuli pian vastaan, mutta oli kumpparikansalle (Anu & Niina) mahdoton, kova, jäinen. Siispä rymysimme kivikon kautta ja l&a uml;hdimme hikiseen nousu-urakkaamme. Isot kivet heilahtelivat välillä ikävästi, mutta turmia päivän aikana ei sattunut. Huippu häämötti monta kertaa, mutta aina se tuntui loittonevankin, kun sitä läh estyi. Ilma oli UPEA! Ja meillä ei ollut kiire niinpä lähestyminen sujui leppoisasti. Peto meissä ei sallinut lopettaa kesken varsinkaan, kun Toyota-jengi huiteli suvereenisti edellemme. Heillä tosin oli varusteitakin hieman enemm än kuin meillä (jääraudat).

Nousu tapahtui kaikesta kivien kolinasta huilimatta ja huippu lähestyi vääjäämättä?! Nousu kesti yli 5 tuntia. "Perillä" oli aika ylläri, aika liukas ja pitkähkö , jyrkkä lumirinne. "Se oli reitin kruksi = vaikea kohta", sanoi Juha. Menimme rännin ylös varovasti vaikkakin ainakin minun sydän hyvin tykyttäen - alas ei uskaltanut katsoa ennen rännin huippua. Huipulle lähestymisess& auml;kin oli ongelmia, kun oli kovaa jäätä, jossa kumpparit luisuivat ikävästi. Pienellä tasanteella Anu jo istui vakaasti "päättänyt jäädä tähän".... Silloin pahimmoilleen Toyotat oliv at tulossa huipulta hanhenmaksan syönnistä ja me väänsimme kaseja köyteen. Jeps! Tapahtui simsalabim eli Anu lähti mukaan, voitti päivän saldona korkean paikan kammonsa ja kaikki pääsivät huipulle yhd essä kuvattavaksi ja viettämään soopamaisia rituaaleja. Siis miehet paljastivat urheasti yläruumiinsa => osoittautui iisiksi, koska ILMA OLI UPEA, EIKÄ HUIPULLA TUULLUT! Jos fiilis oli mahtava, tippa linssissä allekir joittaneella, yhteishalaus ja Kebneä kohti fotoja. Alas rauhassa, lumiränni abseilattiin alas, osa valjailla, osa vöillä, Marko ja Niina remmin varassa ja Juha osan matkaa nilkka remmin varassa (=> kiistäviä lausuntoja Juh alta, se vain sotkeutui).

Jees. Kivikkoa ja paljon edessä, lunta, jonka laskimme puhtaasti pyllymäkeä, jeejee! Sitten taas aika tutisevaa kiveä ja jäälle. Ryhdyimme valjaisiin koko klaani ja eikun ylittäm&au ml;än railoja ja aika mittavaa jäätannerta. Se oli jännää mutta mukavaa. Ja ennen kaikkea aikaa säästävää. Ainakin allekirjoittanut stressaantui Rolling stones -ilmiöön. Mutta päät ös oli upee, yhdessä railossa oli isoja jääpuikkoja.

Juha kertoi sadun toukasta, josta tuli perhonen. Allekirj. 2 x tippa linssissä ja vaikka mitä! Iltaruoka todella maistui ja vieläkin muistissa Juhan hedelmäkarkit nam. Nyt ei muuta mielessäni kuin ÖITÄ. Joo, trangiasta oli palanut hihna mystisesti, mutta näitähän meillä sattuu. Huomenna kaunis järvi/laaksotaival edessä, ehkä uinnista ja maisemista jo haaveiltiin. Saa nähdä, mitä Akka meille antaa. Ainakin tänään oli UPEAN PÄIVÄN.

"Auttaa ja palvella" -päivä. Jokaiselle arvottiin salainen ystävä. Tätä toveria tuli ilahduttaa päivän mittaan pienin palveluksin. Väki ei malttanut odottaa vaan ylös kömmittiin lämpimään, aurinkoiseen aamuun. Arton shamppoopurkin hajoaminen johti leirin kylmäpuhdistukseen puron pulputessa. Arto ja naiset kävivät pesulla. Liikkeelle päästyämme osuimme lumilaikulle, Han na ja Marko laskivat rinkoilla kunnes lopun jyrkkä rinne pysäytti laskut. Sitten siirryimme Påutjösjauren beachille. Hietikolla ihastelimme kirkasta vettä ja Akan peilikuvaa ja McKingleyn vedestä törröttäv&aum l;ä logoa.

Matka jatkui vihreää linjaa etsien. Valitettavasti aidan toiselle puolella näkyvä vihreys on pettävä. Kuution kiven kiertelyyn totuttiin nopeasti. Varsinkin Niina leikki kirahvia. Lounaa ksi löysimme viiden neliön tasaisen vaakapinnan kymmenen kuution kivestä kirkasvetisen järven rannalta. Kaikki olivat avojaloin ja Juha kävi uimassa. Sen jälkeen matka eteni samanlaisessa kivierämaassa (stenöde) kui n aiemminkin. Haikeutta aiheuttivat toistuvat hyvästit yhä kaunistuvalle Lapin kuningattarelle.

Järvien välitse taiteillessamme pelasimme upporikasta ja rutiköyhää. Kartasta ei voinut päätellä, oliko järven välissä salmi vai kannas. Selvisi, että v&aum l;lisää oli kahden

Samaisen järven toiselle rannalle laitoimmekin varhaisen leirin. Toivoimme saavamme tunnin lisää valoisaa aikaa ruoanlaittoon ja kamppeiden tuuletukseen. Valitettavasti jäimme Akan varjoon aiemmin kuin edellisinä iltoina. Illan hämärtyessä keskustelimme partion ideologiasta, -lupauksesta ja ihanteista. Keskustelusta tuli pitkä ja rönsyilevä. Voiko ateisti olla partiolainen? Entä sivari? Mitä tarkoittaa sana rakastan?

Keskustelut jäivät hieman kesken; paistoimmehan samalla lättyjä a`la Arto (ohje kronikan lopulla). Iltapalaverissa Marko kertoi kokemuksestaan johtajana. Seuraava reitti oli kohti Sarektjohkan Nor dtoppenin juurta. Matka taittuisi Arton johdolla roskia keräten. Olihan seuraavan päivän ihanne "tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa".

Sinänsä yöpaikka oli upea. Pohjoisessa häämötti monesti hyvästellyn Akan silhuetti, lännessä Sarekin massiivin vuoririvi Niakista päähuipulle, etelässä oli Skennettjokka ja idässä Akkajauren takaiset tunturit. Tasaista tilaa oli kuitenkin välissä useita kilometrejä joten tunnelma oli kaunis ja lempeä eikä ahdistava ja päällekäyvä. Reposetkin juoksiv at taivaalle öitä toivotellen.

Keskiviikko 2.9.

Reissun puolivälin aamu valkeni jälleen kerran upeana. Pakkasta oli yöllä ollut, sen näki kohmeisista rinkansuojuksista. Rutinoituneesti pistimme trangiat tulille ja pyöräytimme mai ttavat aamupuurot. Nopeasti pääsimme liikkeelle suhteellisen tasaiseen maastoon. Uhraukset Akalle olivat kannattaneet: arska porotti pilvettömältä taivaalta ja tuulikin sopivasti viilensi kulkijoiden hikisiä ja auringon ahavo ittamia jäseniä. Olemassa olevat rasvat kaivettiin esille ja läiskäistiin naamoille. Todettiin huulirasvan soveltuvan myös muualle kuin huulille.

Lounaspaikaksi löydettiin aurinkoinen keidas vähän ennen poromiesten tupaa. Akka kuvastui upeasti puron tyynestä pinnasta, jota Niina ryhtyi oitis kuvaamaan. Mahtoipa osasyynä ruokailua aloit tavalle ryhmälle pyllistelyyn olla puronvarren runsas kasvillisuuskin. Myös Juha yhtyi Niinan touhuun. Kasvoja pakkeloitiin ja keittoja nautittiin. Ruokailun päätteeksi nautimme harvinaista herkkua: osa porukasta vaipui onnellisesti ru okalevolle. Tovin aikaa torkkumista katseltuaan päivän johtaja Arto hoppuutteli unisia vaeltajia liikkeelle. Ohitimme porotuvan. Löysimme maasta pääkallon, jonka arvelimme olevan edesmenneen naalin tai vastaavan tunturielikon p&a uml;äomaa. Aurinko senkun jatkoi paahtamistaan ja erilaisia viritelmiä selkärangan jatkeen suojelemiseksi piti keksiä. Huiveja ja paitoja vedettiin pään peitoksi.

Päämääräksi valittu järvi oli hieman haussa. Loppujen lopuksi tulimme Sarekin massiivin kuvetta pitkin kävellen liian korkealle, mutta totesimme paikan soveltuvan paremmin seuraavan päivän huiputusta ajatellen. Nordtoppenin varjoon sitten väsäsimme oman telttakylämme. Maisemissa ei ollut valittamista. Akka iski vielä kaukaisesti silmää, kun murkinoimme ansaittua päivällistämme.

Teet nautittuamme jatkoimme edellisen päivän keskustelua partion ihanteista. Huomasimme, että olimme toteuttaneet hyvin päivän teemaa "tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa". Kolme roskaa oli reitin varrelta noukittu. Keskustelujen tiimellyksessä tullut vilu torjuttiin leikeillä, joiden aikana huomattiin, että olimme majoittuneet varsin huteralle maaperälle. Maa rupesi nimittäin tutisemaan allamme, kun hypimme Sutsisat si-leikitelmän vauhdittamana ylös alas. Nauruhermomme puhki naurettuamme evoluutioleikissä virittäydyimme iltapalverin tunnelmaan. Jälleen opimme jotakin johtamisesta. Lopuksi Arto kertoi opettavaisen tarina muinaissuomalaisesta m iehestä, joka tympääntyi ylävirrasta tulevaan kökköön. Varauduttiin hyvin yöllä mahdollisesti alkavaan sateeseen. Nähtäväksi jää, oliko saapuvat pilvet sittenkään sadepilvi&au ml;...

Torstai 3.9.

Aamulla heräsimme taas auringonpaisteeseen - tosin vasta seitsemältä. Aamutoimet sujuivat kankeasti, mutta pääsimme silti yhdeksältä liikkeelle. Niina jäi leiriin ja kuusi urhe aa vaeltajaa lähti kiipeämään Sarekin rinnettä Anun johdolla. Rinne oli kivikkoinen, muttei erityisen jyrkkä. Se lisäksi loiveni koko ajan. Juha varoitteli, että vaarallisempaa taivalta on edessä. Huomasimme ku itenkin reitin yllättävän helpoksi. Kuilut olivat tosin syvät, mutta niiden välissä kulkeva harjanne helppokulkuinen.

Huipulle saavuttuamme kuvasimme ja söimme eväitä. Monet meistä olivat varsin anteliaita. Koska aurinko paistoi lämpimästi eikä juuri tuullut, emme kiirehtineet alas huipulta. Ennen lähtöä ;mme totesimme vain, ettei Sarekin Stortoppenille kannata yrittää sen enempää Nord- kuin Sydtoppeninkaan suunnasta vaan pikemminkin huippuja sivuavalta jäätiköltä käsin.

Alas tulimme eri reittiä kuin nousimme. Laskimme pyllymäkeä lumiläikällä ja vauhti kiihtyi...Saavuimme leiriin jo ennen kahta. Söimme ja pakkasimme. Suuntasimme kulkumme itä&au ml;n. Joitakin kilometrejä kuljettuamme löysimme miellyttävän telttapaikan kuohuvan joen rannalta. Huomenna se on ylitettävä.

Illalla luoksemme saapui kolme jäätikköryhmän jäsentä. Heille tarjottiin teetä ja taateleita, jolloin he höyrähtivät pelaamaan Desmontia. Pian heidän oli lä hdettävä omaan telttaansa, jolloin jäimme tänne omalla porukalla värjöttelemään iltatuulessa.

Perjantai 4.9.

Yöllä klo 00.30 viisi seitsemästä heräsivät unten mailta kylmään yötuuleen. Oli tullut Hannan ja Markon aika antaa partiolupauksensa. Tuikkupolku johdatti meidät (Anu , Juha, Miia & lupauksenantajat) kalliorinteen juurelle tuikkuriviin seinämässä olevan tuikkuristin juurelle. Tilaisuus oli vallan juhlava ja kaksi partiolaista lisättiin joukkoomme. Tapahtuman kunniaksi nukuimme aamulla perät i puoli kahdeksaan.

Heräsimme aamusumun keskellä, joka onneksi haihtui pian. Päivän ensimmäinen tehtävä oli ylittää kuohuva puro eli viritimme köyden joen yli ja seilasimme sen avituksel la onnellisesti rannalta toiselle. Tähän toimitukseen kului pari tuntia, joten päivän taivalta taittaaksemme lähdimme mukavalla vauhdilla kohti Kuggesvaggjåkkan lopulla sijaitsevaa siltaa. Noin kilometri ennen siltaa Miia te loi hieman polveaan ja se oli selvä lounastauon paikka. Kolmen k:n ohjetta sovellettiin ja keittoja kokattiin. Pikku hiljaa Miia saatiin liikkuvaksi ja matka jatkui.

Päivän sää ei ollut aivan yhtä aurinkoinen kuin edelliset, mutta kaunis kumminkin. Päivän teema oli "etsiä elämän totuutta" ja sitä toteutettiin luonnon ihmeit&a uml; ihastelemalla. Näitä olivat mm. alkava ruska, Äpar ja Slugga. Luonnonihmeet sen kuin jatkuivat sillan jälkeen: tuli eteen upea polku, jota oli - ah - niin helppo kulkea. Ilo loppui lyhyeen, sillä saavuimme "mikä mikä ; viidakkokirjan" maille eli puskaa, mutaa ja mosquitoja. AAARGGHH! Poromiesten kämppä ei tuonut pelastusta lukittuna, joten jatkoimme matkaa edelleen.

Törmäsimme Niakin takaa kiertäneeseen SOOPAn ryhmään - siis osaan siitä - ja vaihdoimme kuulumisia. Totesimme kaikkien enemmän tai vähemmän vaihtaneen väriä. Pia n löytyi leiripaikka ja illallispadat porisivat levittäen lähi-ilmaan ihania spagetintuoksuja. Iltapalaverissa äidyttiin aivan runollisiksi. Antia seuraavassa.

Sarek 4. syyskuuta, eipä toivois enää muuta.

Aurinko taivalla porottaa, rinkka vähän niskaa jomottaa.

Eespäin kulkee poikain / tyttöin partio,

lähellä siintää Äparin kartio.

Kulkee joukko aina vaan, tehtäväkseni runon rustata sain.

Runosuoni alkaa kukkii, kun pomo vauhtii pukkii.

Eipä päivästä enempää.

Harmi, kun reissu taakse jää.

Hys Hys-laulu

Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren (lausua) laulaa

voimasta seitsemän kulkijan.

Juha pauhaa jänkä raikaa, hän on ryhmän aikapoika.

Ankara poika Jussi.

Marko seisoo niin kuin tammi koska saarnaa pikku Hanna.

Sarekin maisemat suuret.

Arto-poika Joensuusta letut laittaa illansuussa.

Lättyjä paljon he söivät.

Anu-tyttö riisit keittää, Miia sekaan mausteet heittää.

Kuohuva patanen pärskii.

Niina-tyttö puskas häärii, katseleepi kukkii väärii.

Mäyränä varpuja tonkii.

Siinä ompi Hys Hys-ryhmä, reipas niin kuin Desmond tyhmä.

Tunturit suurimmat kulkee.

Korppi ja kettu

Nälkätalven helmikuussa istui Korppi-kelmi puussa herkullinen juusto suussa.

Kettu-kelmi anelle saapuu puun sen juurelle:

"Kuules Korppi kerrotaan suulla ääni kaunein maan, luojan luoma suorastaan. Laulapa nyt pikkuisen, jotta kuulen soinnin sen."

Korppi laulaa raakkuen, juusto vaipuu vaappuen suoraan Kettu-kuoman kitaan.

Kettu nielee herkun hitaan.

Hups, yks kaks kettu kuolee. Korppi puussa huutaa OLE`!

Bakteeritpa sinihomeen lannistivat pojan komeen.

Korppikuomat kuokkimaan itseänsä ruokkimaan. "Tällä kettu-eväällä hengis oomme keväällä."

Seuraa runon lopetus sekä eräs opetus: Ahneella on loppunsa jos on liika hoppunsa.

Nimetön runo

Vaellus

se luo

suuren tunnelman

huippuineen

laaksoineen

kertoen

kauniista hetkistä

humisten tuulta

vaivaiskoivut

orastavat ruskanvärit

veden kohina.

Luonto määräämätön.

Se tunne

kun kohtaat

vaihtuvat maisemat

uudet ihmiset

itsesi

vie mukanaan

kiehtoen

tuoden uudestaa.

Vaellus

kuin elämä.

Pieni Vaellusruno

Ei kivet mua ressaa ja vaikken löydä vessaa, väistelenkin puskia, niin en koe tuskia.

On luonto kaunis niin - puhjetako kyyneliin.

Hengittä on raikas - luonto, tunnen taikas.

Puskissa itikat inisee, katso taivaaseen siniseen.

Kaikki on tässä, tärekin elämässä.

Kattila ja kauha, oman mielen rauha.

Lauantai 5.9.

Heti aamusta Niina näki runokivellä pythonin.

Niinpä niin, viimeinen vaelluspäivä ja aurinko ilostutti meitä jälleen (hieman pilviä vaelsi taivaanrannassa) heti aamusta lähtien. Kaikkien herättyä pitkien yöunien jälkeen söimme aamupalaksi puuroa! Kenellä oli sitten puuro melkein loppu oli hyvä jatkaa sitä kiisselillä.

Toimitettuamme aamutoimet keräsimme kimpsumme ja lähdimme jatkamaan matkaamme ja samalla tähyilimme näkyykö rinteessä vielä Petterin porukkaa. Maastossa näkyi jo ruskan vä rejä.

Oli Hannan vuoro toimia päivän johtajana ja päivän ihanne oli "kehittää itseään ihmisenä". Matka eteni pitkin polkua ja vältimme viidakkopuskat pysyttelemäll&aum l; ylärinteellä. Sivulla vartioiva Slugga-tunturi jäi hiljalleen taakse. Saavuttuamme joen halkomaan laaksoon näimme Petterin sakin toisella rannalla. Itse asetuimme lounaalle oivan kiven suojaan. Keitot nautittuamme asetuimme raukeina ruokalevolle. Lepotauko venyi joukkomme viihtyessä auringonpaisteessa.

Herättyämme keitimme teetä ja Juha kertoi tarinan kauniista neidosta ja Arto lausui runon apinoista. Kukanenkin sai myös itsestään kirjoitetun "hyvät puolet"-lapun lukea itsekseen. Leikimme Mafioso-leikkiä ja oli sangen jännittävää. Tauko venyi noin viisituntuiseksi, hohoo ja kokeiltuamme hieman kiipeilytaitoja kiven reunalla jatkoimme matkaa. Edessä oli ensin joen ylitys ja se oli suht´ vaativaa. Harja nteen päälle päästyämme näkyi vesistö, saaristo ja pato, jota kohti oli matkamme. Joutuisa rakan kulkeminen vaihtui "mikä mikä viidakkoon". Avarassa tunturissa kulkemiseen tottuneena oli outoa varoa puita ja pu sikkoa saapuessamme alas metsään. Aluskasvillisuus oli runsasta ja märkää! Ällilälliä oli vähän väliä ja itse kukin kasteli ja mutasi housut ja kengät.

Viidakko vei oman aikansa selviytyä ja oli juhlaa, kun polku päättyi poroaidan kautta veden rantaan. Tie kiemurteli edessämme, jota päätimme kulkea huomenna sunnuntaina bussia odottamaan. Petterin vaellusp orukka tuli tervehtimään meitä vaihtaessamme lämmintä vaatetta päälle. Kylmä syysilta tuntui lujasti.

Pystytimme teltat rantaan ja rupesimme raivokkaan syömisen. Kukin söi mitä vielä rinkasta löytyi ja kaikki maistui Ameriikalta. Juhlaa oli, kun Juha taikoi rinkastaan karkkipussin, jee. T&aum l;hän väliin todettakoon, että Hanna ja Marko olivat jakaneet ihanasti herkkunsa kanssamme koko päivän. Muutenkin Hys Hys-ryhmä on kunnostautunut herkkujen jakamisessa koko vaelluksen. Kiitos kaikki!

Iltapalaverin ja yleisen jutusteluhetken vietimme nuotion ääressä. Oli mellevää tuntea nuotion lämpö kasvoilla ja ryhmähengen lämmittävä olemus sydämiss&aum l;. Täyskuu nousi tunturin takaa ja vartioi meitä.

Sunnuntai 6.9.1998