Menossa mukana: Kaaka, Matti, Jani, Sanna, Kati, Aku, Pete, Anni ja Petri

---

LÄHTÖPÄIVÄ 29.8.

1. VAELLUSPÄIVÄ 30.08

Seitsemän jälkeen elämä palasi leiriimme. Ja jonkin ajan kuluttua Aku, Matti ja Petrikin heräsivät. Aamu näytti erittäin lupaavalta. Pilvet hälvenivät ja ei tuullutkaan juuri nimeksikään. Pari tuntia siinä sitten taas hurahti ennen kuin liikkeelle päästiin. Maisemat olivat kauniit ja rinkka selässä ilmakin tuntui vallan helteiseltä. Matti oli ainut, jolla oli shortsit mukana. Muut olivat tainneet valita Juhan listan kahdesta vaihtoehdosta sen uima-asun.
Tunturin luonto on ihmeellinen. Sen saimme huomata Annin ja Karitan kyykkiessä nenä maassa läätteitä, jääleinikkejä sekä monia nimettömiä kauniita kasviksia tuijottaen.
Päivä sujui vähintäänkin sutjakkaasti. Matti pisteli sellaista vauhtia, että heikompia huimasi. Lounasta syötiin Ainarjohkan sillan kupeessa ja iltapäivästä räpsittiin ryhmäkuvia lumisten huippujen kehystäessä kuvaamme.
Hetki vielä tarvottiin kun vihdoin stoppasimme Raktasjohkan rantaan ja aloimme ruoantekopuuhiin. Ruokalistalla oli tänään muussia ja lihapullia kuudelle sekä makaronia ja lihapullia kolmelle. Murkinan jälkeen päivän veturi Karita tenttasi havaintojamme päivän pareistamme. Joidenkin kohdalla kommentteja oli vaikeampi antaa, kun pari oli vipeltänyt kaukana edessäpäin. Lisäksi kuulimme iltasadun Karitan isoisästä Heikistä, jota on kiittäminen kälviäläisestä hapankermakakusta.
Kymmeneltä leiri taas hiljeni ja yli 18 kilometriä tarponeet jalkamme saivat kirpeässä
+ 2° C:een ilmanalassa hyvin ansaitun leponsa.

2. VAELLUSPÄIVÄ 31.8.

Heräsimme kylmästä Raktasjohkalta Brorin-laaksosta(?) tuulisen yön jälkeen (vetoketjut kalisivat tuulessa ja vettä tihhuutti). Aamulla oli niin kylmä, että maa oli kuurassa ja teltat valkoisina! Aurinko paistoi ja jatkoimme matkaamme keventynein rinkoin.
Maisemat olivat huimat: Sannakin teki syöksylennon Raktasjohkan kanjonissa; suoraan alas kivikolta ja valtava rysäys ja sydämet pysähtyivät. Joo, onneksi oli rinkka ja makkari suojana!
Nättejä kasveja ja kukkia ja päivän teemana olikin bongata kasveja ja eläimiä. Lounastauolla bongauskohteena kärppä, jonka Petekin tiskatessaan huomasi. Kati näki jotain lentäviä lintuja ja näkivät kaksi poroakin. Myös myyrä, lintu jolla siivet+nokka, sielikkö, jääleinikki, vanamo, lääte, härkki, vilukko ja lammessa uiskentelevat linnut.
Edettiin toka päivänä jälleen maratonivauhtia Brolta Brolle, joka ylläriksi menikin tosi hienon puron yli. Ceakcajohkan rantaan löimme rinkat ja katselimmekin sillalta alas ja ylös turkoosia ihanaa vettä!
Ryhmänjohtajat Jani ja Aku päättivät jäädä tähän Singijohkan varteen (viisas päätös, sillä Kebnen rakoissa pimeällä rinkkojen kanssa olisi ollut ihan pimeetä). Oli muuten kylmä ilma. Annin lämpömittarikin humpsahti -6° C:een. Ja kauniita turkooseja revontulia!

3. VAELLUSPÄIVÄ  1.9.   (KEBNEN VALLOITUS)

Herättiin paikassa, johon edellisenä iltana oltiin leiriydytty. Se osoittautuikin seudun kylmimmäksi kolkaksi, sillä se sijaitsi alempana kuin ympäröivät alueet; aurinko piiloutui nopeasti tunturien taakse eikä kuukaan päässyt lämmittämään leirimme kohtaa samaisten tuntureiden vuoksi vaikka taivas oli täysin pilvetön.
Auringon noustessa kuumuutta kuitenkin piisasi. Kaaka oli päivän johtaja ja teemana oli toisten auttaminen. Pete osoittautuikin varsinaiseksi herrasmieheksi, jopa niin että itse joutui kärsimään auttaessaan muita puron yli (kaatui selälleen puroon). Aamulla syötiin puurot ja suurin osa porukasta otti Kebnen-valloitusretkelle evääksi vain näkkäriä. Hajapallopolku osoittautui yllättävän vaikeakulkuiseksi ja energiaa syöväksi, joten väsymys alkoi iskeä. Kun vielä aurinko porotti koko matkan (10 km leiri-Kebne) oli raskaus selvä asia. Ryhmämme alkoi pahasti hajaantua jossain vaiheessa ja tytöt alkoivat viimein huolestua Matin kohtalosta jopa siinä määrin, että odottelivat, etsivät ja huutelivat Mattia  liki tunnin verran. Koska Kebnen etelähuippu (2 117 m) oli sovittu määräksi, niin ajateltiin Matin voineen oikaista sinne jotenkin meidän näkemättä. Varmuuden vuoksi kyseltiin kaikilta ohikulkijoilta "olisiko Mattia näkynyt?" Kielitaitoisille oli käyttöä. Samoihin aikoihin auringon jäljet alkoivat näkymään kasvoissa toispuolisina oikein kunnolla. Hienot jäätiköiden peittämät joenuomat vain pahensivat asiaa heijastamalla valoa. Kebnen huippua kohti kavutessamme löysimme viimein jonkinlaisen polun. Huipulta tuli ihmisiä vastaan kuin pipoa. Nousu oli raskas ja aikaa vievä. Aloimme huolestua, miten selviämme takaisin ennen pimeää. Sinnikäs kapuaminen tuotti kuitenkin tulosta ja saavuimme n. 2 000 m:n korkeudella olevalle Toppstuganille, jossa olisi voinut vaikka yöpyäkin, ellei se olisi ollut varattu. Mattikin ilmaantui Toppstuganille. Tosin aivan eri suunnasta kuin me. Hän oli jo käynyt huipulla mutta lähti vielä meidän kanssamme toisen kerran sinne.
Lumiraja alkoi vähän ennen Toppstugania. Kylmyys ei kuitenkaan haitannut vaan t-paidalla pystyi kävelemään ihan huipulle paleltumatta (+oleilemaan shortsit jalassa). Maisemat olivat selkeän sään vuoksi henkeä salpaavat.
Paluumatka tapahtui riprap-vauhtia. Ainakin henkisesti. Alastulo sujui helposti pikkukivien vyöryessä allamme eteenpäin. Haukka, joka nähtiin kivutessa, ei ollut enää ilmassa palatessamme mutta paikalla oli pari henkilöä, jotka kysyivät olemmeko Suomesta? Oulusta? ja SOOPAsta? Vastasimme kaikkiin kysymyksiin myöntävästi. Toinen heistä jopa tunsi Kaakan. Maasto tuntui auringonsulattamana erilaiselta kuin Kebnelle päin mennessä, vaikka paluumatka tehtiinkin mahdollisimman samaa reittiä. Pimeys saavutti meitä kaiken aikaa ja matkaa oli vielä paljon jäljellä. Väsymys alkoi näkyä kaatumisina ja hiljaisuutena. Varsinkin Anni tuntui olevan aivan poissa tolaltaan. Hän vain käveli - suusta ei tullut sanaakaan mikä on todella paha väsymyksen merkki. Kun tuntui jo aika hämärältä, niin Sanna määräsi Matin ja Petrin sekä Janin ja Peten leiriin etukäteen ruoanlaittoon. Pimeys oli perillä ennen etujoukkoa. Jotain ehdittiin kuitenkin saada valmiiksi ennen pääjoukon tuloa (22.30). Kaikki saapuivat hengissä ja vaipuivat uneen onnellisina.
PS. Matkalla näkyi jotain ihmeen punaista levää, joka näkyi lumen läpi kengänpainauman alta.

4. VAELLUSPÄIVÄ  2.9.  (ROKULIPÄIVÄ)

Oi sitä autuutta, kun sai nukkua aamulla pitkään. Karanteeniteltassa unet hieraistiin silmistä siinä yhdeksän kieppeillä. Ja taas aurinko porotti taivahalla! Aamuyöstä tosin taisi ropista vettä. Anni ainakin kuuli tiptippejä teltan katossa...
Johka liikkeelle päästiin, tiskattiin eiliset tiskit. Ei sille nääs enää energiaa eilen riittänyt. Ja joskus myöhemmin sitten keitettiin sitä puuroakin. Sanna ja Matti tosin söivät mieluummin aamiaiseksi maitojauheklönteillä höystettyä vihreää litkua, jota myös pinaattikeitoksi kutsutaan.
Osa porukasta eli Kati, Jani, Pete ja Matti päättivät olla reippaita ja lampsia 14 km:n matkan fjällstationille. Me muut jäätiin aurinkoon loikoilemaan ja puhkomaan rakkoja sekä keskustelemaan sarjakuvista. Aku Ankat todettiin opettavaisiksi ja Karvisen parhaille paloille naurettiin. Ja kissa söi Roope-oravan...
Kun suolapähkinät, karkit ja kuivahedelmät oli syöty sekä sarjikset oli ruodittu loppuun, oli aika pienen reippailun. Sanna, Kaaka, Anni ja Petri lähtivät putouksen alajuoksua ihailemaan. Mikä mahtava määrä vettä siinä juoksikaan! Muiden palatessa takaisin leiriin, lähti Anni vielä haahuilemaan kauemmas alajuoksulle. Kauniille koskille ja putouksille ei tuntunut tulevan loppua. Löytyi sieltä vielä uimapaikkoja, joiden rinnalla Kiutaköngäs Kuusamossakin kalpenee.
Leirissä sitten odottikin kattilassa valmiina riisi-suurustettu kanakeitto -lounas. Kun tiskit oli selvät, alkoivat Kaaka ja Anni kasata leirileikkejä yksiin kansiin. Ties vaikka Huokausten illassa joku päätyisi Klaara Kotkona soffalle istumaan...
Kun leikit oli kansissa ja Rööpelin palikat laulettu, väännettiin taas murkinaa - tulista sellaista. Tässä välissä olimme myös saaneet naapureita vastarannalle, kun Kaakan tutut Maria ja Jari sinne leiriytyivät. Olivat kuulemma aamuseltaan Kebnellä käyneet ja huomenissa jatkavat fjällstationille.
Murkinan jälkeen meillä oli edessä enää iltatouhut ja sitten tuutimaan. Kymmenen jälkeen vaellusryhmämme reipas puoliskokin viimein palasi. He varmaan kertovat reissustaan tarkemmin itse...

Vaellusryhmän “reipas” puolisko ei aamulla ollut kovin reipas - ylös päästiin vasta klo 9 jälkeen. Aamutoimiin tuhraantui taas yllättävän paljon aikaa ja vasta klo 13 päästiin matkaan. Hyvä rytmitys auttoi meidät kuitenkin huimaan matkavauhtiin. Aurinko porotti, polku oli hyvä eikä taukoja juurikaan tarvittu. Singin tunturit tekivät hienon vihreän laakson, jonka pohjalla virtasi Laddjujohka. Fjällstationille vievä/sieltä tuleva reitti tuntui olevan suosittu, sillä vähän väliä saimme tervehtiä reippaita ruotsalaisvaeltajia päiväreppuineen. Yrittipä joku jututtaa meitä pitemmänkin aikaa, mutta hölmistyneistä katseistamme saattoi päätellä, ettemme olleet kielitaitoisia. Tarkemman selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että kyselijä oli kiinnostunut Ruotsin liigan jalkapallotuloksista.
Kapean laakson jälkeen maisemat avartuivat ja tunturien keskellä häämötti Fjällstation. Se ei sitten ollutkaan mikään pikkuputiikki, vaan kaikilla mahdollisilla palveluilla varustettu erämaahoitola, joka toi mieleen Jack Nicholsonin tähdittämän Hohto-elokuvan (loistohotelli keskellä ei mitään!). Seinillä olevan kuvat saivat pojat suunnittelemaan off-piste hiihtoreissua Kebnen maisemiin. Nälkäiset, retkeilymuonakuurilla olleet sielumme villiintyivät nähdessään retkeilykeskuksen tarjoaman ruokavalikoiman. Rahat törsättiin kekseihin ja karkkeihin. Matti valmisti itselleen gourmet-aterian pehmeästä ruisleivästä, sulatejuustosta ja säilykemakrilleista. Janin ja Peten toscakakunhimo oli niin valtava, että kaakkua oli saatava suljettujen tiskien takaa. Taas tuli todistettua, että kahvi ja kakku on tehty täydentämään toisiaan. Ylellisyyttä oli myös se, että saimme käyttää ihka oikeaa posliinipyttyä!
Kun eväät oli syöty ja merkit Annin, Sannan ja Kaakan rinkkoihin hankittu, lähdimme jolkuttamaan takaisin leiriin kilpaa auringon kanssa. Lähtiessämme kello näytti jo kuutta, joten aikaa ennen pimeän tuloa ei ollut paljon. Missatun oikoreitin takia matkaan tuli 2 ekstrakilometriä ja ehtihän se pimeys laskeutua ennenkuin ehdittiin base campiin. Loppumatka taittui otsalampun valossa. 34 km pyrähdys lepopäivänä teki olon raukeaksi ja uni maistui pitkälle seuraavaan aamuun saakka.

5. VAELLUSPÄIVÄ 3.9.

Aamu valkeni pilvisen yön jälkeen todella lämpimänä. Kiirettä ei aamutoimien kanssa pidetty sillä päivämatkaa oli vaivaiset 16 km. Kolmen yön jälkeen Singi alkoi jo tuntua kodilta mutta matkamiehen mieli veti baanalle. Pienenä porkkanana etenemiselle oli myös se, että bussi lähtee sunnuntaiaamuna. Ois kai siellä muuten telttailtu pidempäänkin.
Matka eteni melko verkalleen, eikä vähiten lämpimän sään takia. Tuulta ei ollut ollenkaan ja aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta. Ylimääräiset vaatteet jäi pois jo alkumatkasta (sandaalit jalassa tarkeni loistavasti!) ja pari meistä käräytti korvalehtensä. Maisemat olivat taas jylhät, kun kuljimme Kungsledeniä puolentoista kilometrin huiput ympärillämme. Muita kulkijoita ei juurikaan näkynyt lukuunottamatta paria vaeltajaa ja yksinäistä poroa, joka joutui identiteettikriisiin, kun jokainen öhki sille vuorollaan. Poro juoksi karkuun, mutta Jani ja Pete vain jatkoivat möökimistä toisilleen. Illansuussa saavutimme Kaitumjauren tuvat, joiden vahti puhui yllättäen suomea. Pitkästä aikaa alitimme puurajan. Telttapaikka löytyi parin kilometrin päästä tuvista Kaitumjåkkan haarojen muodostamasta saarekkeesta. Pari reipasta nuorta naista kävi kastautumassa joen hyisessä poukamassa. Matti ja Aku virittivät vaelluksen ensimmäisen kunnon notskin, jonka valossa istuskeltiin pitkälle yöhön. Annin sitkeä tivaaminen “hei-meidän-ryhmällä-ei-ole-vieläkään-nimeä” tuotti viimein tulosta: perusleiripaikkamme mukaan nimesimme itsemme SINGISKLAANIKSI (nimen takana Ivalon sissi Petri).

KAARINA PAULIINAN SYNTYMÄPÄIVÄ  4.9.

Päivä alkoi kuten tavallisesti: aurinko paistoi ja aamuvirkkuus ei ollut vallitsevana piirteenä keskuudessamme. Silti puuro oli valmista jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa, ennen kymmentä. Hylkäsimme leiripaikkanamme pitämämme Bron-alueen Kaitumjauren vieressä ja suuntasimme kohti Teusaa. Matka koostui ensin ylä- ja myöhemmin alamäestä. Teusa on järven rannalla ja järvi on ylitettävä joko soutu- tai moottoriveneellä. Moottorikyyti maksaa 50 kr per lärvi, joten soudimme yli. Ruotsin ystävälliset valtionsedät ovat lahjoittaneet kokonaista kolme soutuvenettä ylityskäyttöön ja samalla tukeneet suomalaista veneenrakennuskultturia hankkimalla Päijän-veneitä. Vau. Järvi piti ylittää kolmesti, koska kaikki veneet eivät saa jäädä samalle rannalle. Piolokit kävivät jopa kylpemässä hyisessä vedessä. Matka jatkui kauniin koivikkoista rinnettä ylöspäin ja samalla näimme, että olimme nyt Stora Sjöfallets Nationalparkissa; ei missään autoparkissa. Rinteestä löytyi hyvä ja tasainen leiripaikka, tosin vesipuro oli sananmukaisesti kiven takana. Ilta kului rattoisasti, jahka saimme tulen syttymään kunnolla. Valokuvat nuotiosta todistanevat, ettei improvisoitu tulentekotaito ole nuorisoltamme hukassa. Kaakalainen oli raahannut matkassaan kiwi-kakkua, mikä tuli monelle yllätyksenä. Neitokaisen rinkan painoa kokeilleena kyseisen kivi-kakun olemassaoloa ei olisi pitänyt ihmetellä. Kakku oli oikein hyvää ja loppuiltakin sujui oikein mallikkaasti. Mustikoitakin poimittiin.

JO TIES MONESKO VAELLUSPÄIVÄ...JOO KUULEMMA 7.  5.9.

Tämä(kin) päivä valkeni aivan yhtä kirkkana kuin aiemmatkin. Uskomaton mäihä ainakin säiden suhteen! Pikkuhiljaa selvittiin matkantekoon - heti aluksi oli kaltevuudeltaan ainakin allekirjoittaneen keuhkotilavuuden ylittänyt rinne, joka vain jatkui ja jatkui...välillä ylitettiin kuivunut joenuoma kuuliaisesti siltaa pitkin. Mutkaa tuli tosin yli puoli kilometriä...Rinne päättyi lopulta - olikin lounaskeittojen aika. Varsinainen supersoppamme koostui tällä kertaa pusseista mexicanaa&kanamakaronia, 2 pussista riisiä ja jauhelihasta. Lisukkeeksi varsinaiseksi pihtariksi paljastunut Petri antoi peräti yhden Aamupalan/läppä. Säännöstelyä! Viimeiset meetwurstitkin menivät saman tien.
Eteenpäin mennessä nähtiin vitivalkoinen poro, jota Anni ja Kati yrittivät kutsua luokseen siinä onnistumatta. Vastaan tuli myös ruotsalainen leirikouluporukka. Ja mustikoita! Mahtoi olla melkoinen näky, kun joukkiomme ryntäsi takapuoli pystyssä marjojen kimppuun. Rinne (alamäkeen) senkun jyrkkeni mutta ensin näkyi Akka, sitten järvi ja lopulta tiekin. Viiden jälkeen oltiin jo parkissa tien ja putouksen varressa. Ruoat alkavat jo uhkaavasti huveta mutta vielä pyöräytettiin padat kattilaan. Täysikuun noustessa reipas retkeilijäpoppoomme vielä kehitti itseään suopunginheitolla ja solmujenväännöllä. Anni kävi jo hiukan ylikierroksilla - hän meinasi pistää pystyyn oman aerobictuntinsa mutta kukaan muu ei asialle lämmennyt. Aivan samoin kävi Sannalle, jonka Leevi-laulanta kaikui kuuroille (onneksi?!?) korville. Yöturvanamme meillä on läheisen parkkipaikan 2 vessaa (wau!) sekä Vakkotavare-stuganissa yöpyvä Hytös-klooni, joka on seuraillut meitä jo pari päivää.

6.9. SUNNUNTAI, JOLLOIN EI VAELLETTU ENÄÄ YHTÄÄN MIHINKÄÄN!