Sunnuntai 29.8. (Esko)

Ollaan istuttu linja-autossa lähes kellon ympäri (kymmenkunta tuntia). Aika puuduttavaa vaikka jutellessa aika kului ja matka eteni oikeastaan mukavasti. Koko ajomatkan oli hävyttömän hieno ja aurinkoinen ilma. Tulossa varmasti huonompaa...

Purkupaikalata tien varresta vaellus alkoi vajaan tunnin kävelyllä leveää "metsäautotietä" kohti Blåkkadalin kämppää. Edellä kulki Petrin ryhmä eli Vaattovaaran Petri ja kolme tyttöä ; (Anni, Hanna ja Kaaka). Osalla tytöistä lenkkarit jalassa ja kumpparit rinkan päällä. Mitenkähän tulevat sellaisilla kengillä kivikoissa, kallioilla ja märässä pärjäämään?

Yöpymispaikassa osa teltoista pystyn jo hieman kaventuneelle polulle, kun maasto ympärillä oli aika lailla kosteaa. Iltaruuan laitossa Ville ja Lotta virittelivät uutta kaasukeitintään tai oikeammin sen tuulisuojaa. Markol la ja Hannalla valmis kaasutrangia ja meidän teltalla eli ruokaryhmässä (Elina, Jussi ja Esko) Jussilla upouusi spriitrangia. Mustuu kyllä. Ruuan päälle nukkumaan ja ensimmäinen päivä oli näin "pulkassa", sateettomana.

Maanantai 30.8. (Jussi)

Noh maanantai on aina maanantai, eikä sitä yleensäkään pitäisi olla, tai no rankka se ainakin on. Aamu aloitettiin virkeinä, kahdeksan aikoihin paikallista Norjan aikaa, vaikkakaan kukaan ei äänestä p&a uml;ätellen sinne asti nukkunut ja itsekin heräsin kokonaan ja nousin ylös jo varttia vaille. Tämä on sangen ihmeellistä. Joka tapauksessa kokattiin aamiaiset, puuroa ja kiisseliä, teetä, järjesteltiin rinkat m atkustuskuntoon ja lähdettiin taipaleelle kohti Lapphyttania.

Polku oli mukava, mutta jokseenkin epäselvä, sillä eksyimme siitä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla riitti, kun laskeuduimme pari sataa metriä korkeutta mielenkiintoisen kosteata ja juurikasta mäkeä. Toisella kerralla erään joen jälkeen polku vain yhtäkkiä katosi ja päädyimme tekemään jyrkässä maastossa siksak-kävelyreittiä yrittäessämme arpoa polun paikkaa, ja tietenkin satoi. Parin t unnin, välillä vähän epätoivoisemmankin pyristelyn, jälkeen onnistuimme likomärkinä pääsemään takaisin polulle, jota oli "maisemareittiin" verrattuna hyvin helppo kävellä. Ai niin, alku päivästä polku oli ehkä vähän suhteettoman kapea: välillä sille mahtui kumpikin jalka, välillä vain yksi ja olipa tuo muuan kohtakin n. 5 cm leveä, et silleen. Lisäksi toisella puolella polkua ol i pystysuora seinä vastassa ja toisella puollella vastaavanlainen pudotus.

Kuitenkin lopulta pääsimme polkua pitkin Blåkkadalshyttalle, joka oli avoin ja siitäkin se riemu alkoikin: kuivateltiin kamppeita, käytettiin "puuceetä" ja istuskeltiin nahkasohvilla. Niin, että tällaista vaellu sta meillä vaelluspäivä N:o 1.

Tiistai 31.8. (Elina)

Yö meni nukkuessa ja kullakin vuorollaan kipinää valvoessa, tarkoitushan oli saada vaatteet ja kengät kuiviksi.

Tänään aamutoimissa sitten menikin aikaa, mutta onneksi ei mitään kiirettäkään ollut. Syötyämme, pakattuamme ja siivottuamme päädyimme ottamaan valokuvia norjalaisten nahkasohville yhdessä ; Ryhmä Rannilan kanssa. Ryhmä Rannila oli eilen jo ennättänyt mökille meitä ennen meidän ihaillessa maisemia ja rinteen muotoja.

Koko sakilla aloitimme matkan kohti Fingerbreeniä. Mulla vähän flunssan oireita, joita paranneltiin Panadonilla ja uskolla sen vaikutukseen. Matka sujui hyvin, vaatteiden vähennys- ja tietty hetken kuluttua lisäystaukoja, kuvau staukoja ja maisemien katselua. Vaikka polku tänäänkin välillä oli piilossa, löysimme sen helpommin kuin eilen. Matka eteni ja vähitellen saimme näkyviimme jäätiköitä ja lunta.

Lounastimme hieman putouksen rannalla. Seuraava etappi olikin sitten silta, tai siis ehkä löytyvä silta, josta on ollut joskus rauniot.

Siltaa ei näkynyt, loistavia mustikkamättäitä kuitenkin löytyi ja niinpä poimimme hiukka vitamiineja.

Lähestyessämme rantaa vastaan tuli saksalainen vaeltaja, jolta tiedustelimme ylityksestä: hän oli kahlannut, kuinkahan meidän kävisi? Rannalla tutkailimme tilannetta; olisiko toivoa kuivin jaloin ylitse? Sumplimalla kuiten kin selvitimme tilanteen. Muut loikimme kiviä myöten yli, Esko ja Jussi siirsivät rinkat pahasta paikasta yli.

Ylityksen jälkeen oli jälleen mustikoiden vuoro, herkullisia. Löydettyämme hyvän leiripaikan pistimme leirin pystyyn varvikkoon.

Ruuan ja tuumauspalaverin jälkeen Esko ja Ville kävivät vielä jäätikön reunalla; vaikuttavaa oli kuulemaa ollut. Reissun aikana muut vetäytyivät nukkumaan, Ryhmä Rannila hieman omaan rauhaansa.

Päivän sää: aamulla +5 C, epävakaata

Päivällä aluksi epävakaata, sitten poutaa, aurinko pilkahti muutaman kerran

Illalla poutaa, hieman tuuli, +7 C

Keskiviikko 1.9. (Ville, Lotta)

Aurinko armas kuivas satehen. Aamu alkoi leppoisasti auringon lämmöstä naatiskellen. On se kummallista miten etanat osaavat ennustaa säätä…

Rauhallisesti ja kiireettömästi söimme puurot, ettei alkaisi päivemmällä huikomaan. Tänään oli vapaavalintainen päivä. Ville, Esko, Lotta, Jussi ja Elina suuntasivat kukkuloita kohden. Hanna ja Mar ko jäivät leirille suunnittelemaan päivän kuvioita ja kuivattelemaan kenkiä. Kukkula-ryhmä keitteli keitot termariin valmiiksi, teki eväsleipiä, pakkasi päiväreput ja suuntasi kohti korkeuksia. Virtaavan v eden yli ja matka jatkui ylöspäin. Elina palaili jo aikaisemmin alas flunssaisen olon saattelemana. Hyväksi on nyt levätä, huomenna jaksaa enemmän. Lopun joukkion matka jatkui kivikkoista rinnettä pitkin ylös. Lumel lakin tuli tepasteltua. Suuntasimme kohti vuolib Coamotscåk'kaa (ned Bogfjallet). Huipulla tuulee, sanotaan. Vaikka ei ihan huipulla oltukaan tuuli oli voimaksa, joten Lotta ja Ville suuntasivat alaspäin, Esko ja Jussi kohti korkeuksia.

Fingerbreen näytti ylhäältä käsin hyvin railoiselta ja haastavalta. Hallitseva näky ja vaikuttava tuo jäätikkö.

Polvet hellinä selviydyimme laskeutumisesta. Kohtasimme myös Rannila-teamin ja kertoivat Eskon ja Jussin kuulumiset huipulta.

Hanna ja Marko olivat käyneet varrella virran mustikassa ja Hanna uinut "sinisessä laguunissa". Aikoivat vielä kipaista jäätiköllä.

Elina oli lepäillyt leirissä ja kohta Ville & Lottakin lepäilivät makuupussin lämmössä, kunnes… vettä rupesi satamaan ja piti käydä pelastamassa Rannila-teamin kuivumassa olevat vaatteet. Sataa, sat aa ropisee. Pili-pili-pom. Hissuksin, kissuksin. Toivottavasti Esko ja Jussi löytävät tiensä todennäköisesti pilvistä takaisin. Hieman on tässä epäilty jäätikölle menoa ainakaan yöksi. Päivän testaus kiehtoisi, mutta nähtäväksi jää miten Juhan ryhmä selviää jäätiköltä pois suunnitelmiensa mukaan täksi illaksi. Valoisaa on vielä nelisen tuntia, mutta viel&aum l; heistä ei ole havaintoja. Meidänhän pitää saada heiltä kaikki narut, hakut, raudat, renkaat, valjaat ja muut jäällä liikkumisen mahdollistavat varusteet.

Näin sateella ei ollenkaan sadattele sitä, että 7 henkeä varten kannoimme 3 telttaa eli joka teltassa on yksi mitoitettua vähemmän. On tilaa ruokailla sisällä.

Marko, Hanna ja Rannilat palasivat. Sadekin loppui eli kesti vain puoli tuntia. Jäätikölle ei kuulemma pääse raudoitettunakaan kovin helposti. Joku tietysti pääsee, mutta meistä ei ole kenelläkään muulla kuin Eskolla jäätikkökokemusta. Paikallistuntemuskaan ei auttane, vaikka Hanna on ollut täällä 3-vuotiaana ja Ville 3. luokalla.

Esko ja Jussi palasivat pikareittiä. Nyt on housut paikattu ilmastointiteipillä. Ilta on ollut vaihteleva. Sadetta, tuulta, hyttysiä ja hieman enemmän tuulta ja sadetta, vaan ei hyttysiä. Juhan ryhmää ei ole sitten n& auml;kynyt, eikä näkynyt huipultakaan. Me emme siis jäätikköä lähde ylittämään, mutta huomenna on vielä tarkoitus odotella, sekä omilla varusteilla käydä käyskentelemässä jäätiköllä pienemmillä kolmen hengen kokoonpanoilla. Varttia vaille 11 (Suomen aika) taas sataa - olemme yöpuulla. Päätimme kokoontumisessamme, että emme siirrä leiriä tältä mainiolta paika ltaan mihinkään. Hyvää yötä Norja.

Asteet ovat vaihdelleet +10 molemmin puolin. Huomisen säästä emme tiedä - etanaa ei löytynyt.

Torstai 2.9. (Lotta)

Keli on kovin syksyinen. Vettä sataa ja tuulee. Eipä tarvitse valokuvata… Eväsleivät on voideltu, taas vesi keitetty ja tässä sitä mietiskellään pitäisikö lähteä jäätikölle päin. Ilma ei ole houkutteleva ja näkyvyys on heikko.

Kello on nyt 15.00 paikallista aikaa. Telttoja on asenneltu ja korjailtu. Myrsky on. Tulee mieleen viime pääsiäinen…

Esko, Jussi ja Ville edelleen jäätiköllä. Mahtanevat olla märkiä tänne saapuessaan. Eipä tässä voi muuta, kuin istua ja odotella.

Kello lähenee 17.00 (paikallista aikaa). Jäätikölle lähtijät eivät ole vieläkään palanneet. Tuuli ei ota laantuakseen ja pilviä riittää. Jokien ja purojen vedenpinta on päivän a ikana noussut. Paluumatkamme taitaa olla aikalailla kahlaamista. Vaatteet ovat märät. Rannilat viuhahtelevat ulkona vain sadetakki yllään. Taitanee heilläkin kuivat vaatteet olla vähissä.

Kello 18.30, teltat siirretty tuulensuuntaisesti. Esko, Jussi ja Ville ovat palanneet jäätiköltä. Nyt makuupussissa lämmittelemässä. Yksi kaari meni poikki, toista piti viritellä trangian kahvalla. Jäät ikkömatka oli ankara. Kun pojat olivat päässeet vihdoin purojen yli pomppien jään reunalle alkoi todellakin tuulla. Raudoillakin pystyssä pysyminen oli hankalaa. Satoi vaakasuoraan niin, että silmiä kirveli. Ei siis pystynyt katsomaan vastatuuleen. He kävivät kurkkaamassa jäätä niin, että saivat köyden suoraksi ja kääntyivät takaisin, koska oli pakko. Siinä vaiheessa ei edes harmittanut siksi vaikeat olosuhteet olivat. Villellä olivat ainoastaan kuivat kengät, Jussilla taas yläruumis, Eskolla asun alla nihkeä oli ja kengät kosteana. Eikä juurikaan naurattanut, kun paluumatkalla oli imeskellyt vettyneet eväsleivät ja huomas i purojen muuttuneen joiksi. Yläkautta oli turha yrittää yli, joten piti laskeutua toista kilometriä sulamisjokivartta alas ja riisuutua. Viimaisessa sateessa. Vettä oli niin että huomenna on kuitenkin kolme kertaa enemmä ;n. Eli uinniksi menee.

Ryhmälle suunnittelimme nimeksi jotain wet-kura-mex -kombinaatiota. Haglöfsin reput päästävät vettä sisään, mutta eivät pohjasta ulos. Varusteiden testaamista ja vetisten elämysten harjoitusvaellus tämä on ollut, joten Grönlannissa vaeltamisen päämäärät konkretisoituvat aikalailla. Nyt hyvää pataa mahaan ja toivotaan huomiseksi aurinkoakin. Ei tuulta ei sadetta vaan nautinnollinen aamu-uinti-ilma

Perjantai 3.9. (Marko)

Herääminen nautinnolliseen aamu-uinti-ilmaan. Aurinko paistaa - jossakin sadepilvien yläpuolella. Uitavan märät vaatteet päälle ja olo on kuin uitetulla koiralla, mutta onhan niitä koiria, jotka tykkä&au ml;vät polskutella.

Tietona on, että kahdessa päivässä on talsittava takaisin samaa reittiä kuin tultiin. Kevyt homma, paitsi nyt olisi vettä jonkin verran enemmän. Ei kai siinä sitten muu auttanut, kuin pakata romppeet tihkuisessa sateessa ja lähteä katselemaan kuvioita joen ylitystä varten.

Tovin katseltuamme sopivaa ylityspaikkaa, päätimme ylittää joen samasta kohtaa, josta Jussi ja Esko olivat tullessa kahlanneet rinkkojen kanssa. Jussi otti esille jo tutuiksi tulleet Cover Bootsit ja vetäisi ne jalkaan. Me muut rupesimme enemmän tai vähemmän strippaamaan, eli heittelemään housuja jaloista ja sandaaleita rinkasta kaivelemaan. Kahlailimme todella kylmän joen poikki ilman rinkkoja, sillä aikaa kun Jussi rahtasi kantamuksia yli. V irta oli voimistunut sitten viime ylityksen, ainakin tuplasti vettä kulki nyt tästä kohtaa.

Tovin ährättyämme saimme itsemme yli joen. Jalat huusivat kylmästä ja vaativat päästä liikkeelle. Aloitimme nousun tunturiin. Paljon tuntuu Norjan taivaalle vettä mahtuvan sillä vettä tuli edelleen , joskaan ei vielä hirveällä voimalla.

Jonkin aikaa lompsittuamme tulimme ensimmäiselle "purolle", jonka ylitystä rupesimme taas miettimään. Tuttu kuvio: ensimmäinen covereilla yli ja heitto seuraavalle. Näin jatkaen pääsimme kaikki (Rannilat mukaan l ukien) yli lukuisat matkan kuohuisiksi koskiksi paisuneet purot. Polkukaan ei tosiaankaan aina mennyt parhaasta kohdasta yli, vaan jouduimme välillä kaukaakin etsien hakemaan parhaan ylityspaikan.

Eräskin jokipahanen oli vain parin metrin levyinen, josta metri hankalaa. Luulisi, että siitä yli vaan, mutta virta oli mieletön ja kivet pystysuoria. Kinttua toisen eteen ja etsimään ylitystä jostakin ylempä&aum l;. Sieltähän se sitten matalampi vesi sitten löytyi.

Sadekin jaksoi vielä pitää virettänsä yllä. Välillä vettä tuli vaakana niin että hitaampia hirvitti. Mutta hammasta purren ja toiverikkaana paremmasta huomisesta jaksoimme tarpoa niin kauas, että " keitaamme" Blåkkadalshytta osui sateen sumentamiin pupilleihimme. Enää vain pieni ylitys.

Pieni ylitys osoittautuikin todelliseksi haasteeksi. Vettä tuli sellaisella voimalla ja niin runsasmääräisenä, että coverit oli paras jättää rinkkaan kuivumaan. Hanna, Anni ja Marko olivat ehtineet tulla pai kalla jo vähän aiemmin toteamaan tilanteen. He menivät yli pyykkinaruun turvautuen, antaen henkensä tuon vaivaisen nyörin varaan. Virta oli tässä vaiheessa vielä sangen kahlattava, mutta kun loput ryhmistä saap uivat, oli virta jo pahainen horna. Loppusakki käytti samaa taktiikkaa. Kiipeilyköysi puuhun ja valjaita päälle. Köyden jatkona roikkuen loputkin saivat heivattua itsensä yli pahimman kohdan, ja pääsivät kuivat telemaan kastunutta hipiäänsä tupaan, joka ei ollut sataa metriä kauempana.

Tupa lämpeni nopeasti. Kamat levitettiin ja saimme jälleen aikaan trooppisen vaateviidakon. Ah sitä autuutta, kunnes kuulemme Villen kiroavan ensimmäistä kertaa koko yhteisen taipaleemme aikana. Näkövinkkeliin ilmesty y pelottavan näköinen mies, pitkä kuin nälkävuosi ja syöksee tulta nielustaan. Olikohan miehellä valta ajaa meidän tunturiin. Me heti vastaan nöyrinä ovelle. Mitäpä mokomasta, mukavan tuntuinen u kkeli, tuli kämpälle rakentamaan uutta huussia, mihinkähän sitäkin sitten tarvittaneen, vanhakin oli kuin taivas.

No, ukko rupeaa haastelemaan mukavia ja meinaa kortteerata halkovajaan. Emme sitä tietenkään sallineet, vaan tyhjensimme "koirankopin", kahden hengen huoneen hänen käyttöönsä. Ranniloitten Hanna tuntui osaavan ha astella "norskia" mennen tullen, joten hänen tehtäväkseen jäi udelle miekkosen menemisiä. Toki me muutkin yritimme muistella ruotsin kielen hienoja kiemuroita.

Hyvin me kämppään kaikki mahduimme. Kipinä vuorot jaettiin ja aloimme hakea parasta uniasentoa, ja uneksimaan huomisesta. Olisikohan huomenna pouta…

Lauantai 4.9. (Hanna, Marko)

Herätys kajahti kuudelta. Tuntuipa oudolta nukkua tasaisella lattialla, ei muhkuran muhkuraa painamassa ristiselkää, ei meinannut uni tulla. Tarkoituksena oli päästä liikenteeseen mahdollisimman aikaisin, jotta valoisan ai kana ehtisimme viimeiseen yöpaikkaamme, mahdollisimman lähelle bussin noutopaikkaa. Katsahdimme ulos ja totesimme öisen tähtitaivaan vaihtuneen paksuun sadepilviverhoon. Menihän siinä taas aikaa värkkäillessä, taisi kello olla n. 9 paikallista aikaa kun pääsimme liikenteeseen. Kamppeet olivat kenkiä lukuunottamatta lähestulkoon kuivat. Ukolle jätimme hyvästit ja miekkonen muisti meitä pienellä maksulapulla tuvan käyt östä. Saimme neuvoteltua kahdesta yöstä viiden hengen yömaksun, joten todella pieneltä korvaus tuntui tuvan turvallisuuteen ja lämpimyyteen nähden.

Matka taittui jokseenkin zombietyyliin; sateeseen turtuneet kulkijat laahustivat vain eteenpäin mielessänsä (ainakin kirjoittajalla) viimeinen päivällinen ja lämmin makuupussi. Alkumatkassa ei ollut isompia hankaluuksia. T asaisehkoa tunturiylänköä, eikä pahempia jokiylityksiä.

Laskeutuessamme alas jokilaaksoon, totesimme veden vallanneen polut täysin käyttöönsä. Tässä vaiheessa matkaa ei vesi meitä enää säikytellyt, vaan lompsimme kastumista pelkäämätt&aum l; lätäköitä kiertelemättä, tulipahan vaan uutta jäähdytystä kenkiin. Esko kokeili konkreettisesti vaatteet päällä uimista rakentaessaan siltaa puron yli, jonka muut olivatkin jo ehtineet hyp&aum l;tä yli.

Saavuttuamme paikalle, jossa olimme tullessamme ensimmäisenä päivänä syöneet, näytti, että sää alkaa selkenemään, kun tullessa sade oli alkanut juuri täällä. No, mene ja tied&au ml; paraniko sää, mutta matkaa ei enää ollut paljon. Niin sitä vaan läksittiin lopputaipaleelle, märkänä mutta onnellisena.

Rontostelimme suoraan tien viereen, mahdollisimman lähelle tietä, jotta bussikuski voisi herättää meidät aamulla auton kyytiin. Vettä löytyi läheisen pellon takaa, paikka oli kaunis, joskin vaikutelmaa huono nsi viereiseltä maatilalta löyhkäävä lietelanta. Tässä vaiheessa se kuitenkaan ylettömästi häirinnyt, lievensi vain paluuta todelliseen arkeen.

Viimeiset herkut kaiveltiin rinkkojen pohjalta. Tuntui oudolta, ettei huomenna tarvitsisi enää tarpoa sateessa, joka nytkin oli sään nimi. Ne, joilla oli vielä kuivia vaatteita kantamuksien perimmäisissä nurkissa, onn ellisina pukivat kuivaa ylle. Kauaa ei kehdattu ulkona jutustella, tärkeintä oli pysytellä sisällä kuivassa ja nauttia viimeiset ateriat.

Sunnuntai 5.9. (Esko)

Aamulla herätys puoli seitsemän aikoihin ja aamupuuron keittoon eli Elina keitti ja minä (Esko) lintsasin puuron näin viimeisenä aamuna syöden näkkäriä. Hommana itse kullakin lähes kaikki kamppeet m&aum l;rkinä kamppeiden pakkaaminen rinkkoihin ennen linja-auton saapumista. Meidän ryhmähän oli tullut takaisin "Ranniloiden" kanssa lähtöpaikkaan, vaikka suunnitelmamme oli kyllä toinen.

Vähän ennen linja-auton sovittua saapumisaikaa jostain "metsästä" kuului vihellystä. Kukaan ei siihen kummemmin reagoinut, mutta jo synti vipinää, kun leiripaikalle eli parkkipaikalle ilmestyi lähes juoksujalkaa Juhan ryhmästä Tanja. Hei, he olivat siis sittenkin päässeet kiertämään täydellisen kierroksen eli jäätikön kautta. Jonkin ajan kuluttua tuli Juha ja halusi porukkaa avuksi loppuryhmälle, joka ol i vielä tulossa muutaman kilomertin päässä. Lähdettiin auttamaan rinkkojen kannossa, mutta apu oli turhaa, sillä porukka jaksoi kuitenkin ihan hyvin. Juhan ryhmällä oli ollut todella kiireinen lopputaival autolle ja jäätiköllä melkoisen rankat oltavat. Hyvin olivat kuitenkin pärjänneet ja nyt olivat selvästi onnellisia, mutta väsyneitä ja MÄRKIÄ, niinkuin kaikki muutkin.

Nyt viimeisenä aamuna ei oikeastaan satanut, vaikka sadetta oli koko ajan ilmassa. Mutta viikon kaikkina muina päivinä olikin satanut. Yksi päivistä oli kuitenkin ollut myös aurinkoinen, joten riittävä mä&au ml;rä aurinkoisia valokuvia on otettu. Sadesäällähän tulee kuvattuakin paljon vähemmän, joten kuvia katsellessa muistot mukavasti kultautuvat. Reissun alun pohdiskeluuni kumppareista voi todeta, että kumisaapas on s yksyllä varsin ASIALLINEN KENKÄ. Siinä voi jalat jopa pysyä kuivina, toisin kuin eräissä teknojalkineissa.

No syksyinen Norja on sateinen, sehän on selvä ja tiedossa oleva asia. Aina sitä kuitenkin toivoo, että jos kävisi oikein hyvä tuuri. Paljon sadetta enemmän jäi kaivelemaan se, ettei ryhmämme pääss yt harjoittelemaan jäätiköllä liikkumista ja muita jäätikkötaitoja. Minkähänlaisen ryhmä- ja reittivalinan sitä sitten tekisi Grönlannissa?

Paluumatkalla uinti ja ja saunominen Hemavanissa. Kyllä kunnon peseytyminen, saunominen ja uinti ovat mahtavia viikon vaelluksen päätteeksi. Ja sitten puhtaat vaatteet päällä syömään oikein älyttöm än rasvaista ruotsalaista pyttipannua lisukkeineen. Tämä sai useammankin vaeltajan kutakuinkin "pyöriteltävään" kuntoon, josta olikin hyvä jatkaa Haaparannassa sipseillä.

Paluumatkalla oli mukava kuulla muiden ryhmien reissuista ja varsinkin jäätikkökokemuksista. Niin jäätiköistä.........