Bussissa ensimmäistä kertaa ryhmämme tapasi kokonaisuudessaan
toisensa. Lomaan kuuluu meitä suomalaisia Kaisa Halkola (ns. johtaja),
Mari Murtomaa, Jarkko Koskela, Tommi Pihlajaniemi sekä minä,
Nina Hotti. Liettualaisia ystäviä meillä on kolme, Ausra
Janyote, Giedrius Zavadskis ja Saulius Nevas.
Bussimatka Oulusta Abiskoon sujui vallan mukavasti. Haaparannalla piti pysähtyä ostamaan lisää ruokaa puuttuvien ruokien tilalle. Ikäväähän se olisi ollut, jos jollain nälkä olisi päässyt tulemaan.
Bussi vei meidän ryhmän (ja yhden reippaan) pari kilometriä liian pitkälle, mutta eipä tuo pahemmin haitannut. Tietä pitkin on vain ikävä kävellä. Päivän aikana matkaa taittui n. 7 km. Leiriydyimme Golkkukvåggi-joen rannalle ja nautimme maukasta perunamuusia sekä erilaisia lisukkeita.
Illalla yritimme päästä yksimielisyyteen ryhmämme nimestä. Kaikkia kiehtoi suomen ja liettuan kielen samanlaiset, eriä tarkoittavat sanat. Keskustelimme sopisiko vasara ryhmän nimeksi, se kun liettuassa tarkoittaa kesää. Valmista ei kuitenkaan tullut, pitänee jatkaa huomenna.
Porot ovat kierrelleet leiriämme hyvin hämmentyneen näköisinä. Hämmentyisin kyllä minäkin, jos poro olisin. Huomenna vaellus tosissaan vasta alkaa, ilolla sitä odotamme. Nyt kauniita unia!
Nina
The most hard, i.e. a hardest obstackle (maybe) was a river before our lunch place. The river was difficult to be crossed because of not enough stones for crossing with boots. We decided to cross the river bear-footed. Of course, the water was cold as ice.
Even once it seemed that we got lost our path (witch we actually didn’t), we made about 12-15 km in this day. We decided to stay for our night near the river Nissunvággijohka.
Actually, we were lucky to avoid rain even after lunch most of us packed all the bags with waterproof sacks and expected the rain.
Ausra
Illalla tapaamamme saksalaismies ylitti yöpaikkamme vierellä olleen ”ojan”. Häntä sitten seurasikin kaksi ruotsalaisrouvaa, joilla oli mukanaan koira, joka kantoi omia laukkujaan. Näin paljon ehti tapahtua vain kilometrin taaperruksen jälkeen. Matka kohti huippua oli kivikkoinen ja välillä meinasi usko loppua (ainakin allekirjoittaneella). Lopulta pääsimme huipulle, jossa söimme eväämme. Sittenhän alkoikin pikkuisen tihkuttaa ja muutenkin ilma kostui, kun pilvet alkoivat laskeutua. Tullessamme alas huipulta olimmekin välillä ihan pilvessä.?
Juuri ennen kuin saavuimme takaisin leiriin, näimme Nissunvággijohkan toisella puolella reipasryhmän, johon kuului ainakin Samu, joka nukkui bussin lattialla tullessamme Oulusta. Leiriin päästyämme keittelimme päivällistä ja vietimme mukavaa iltaa keskustellen.
Jarkko
Maisemat on upeita, ainakin se minkä askelten asettelemiselta katsoa uskalsi. Pitkään piti elää jännityksessä, mitä kumpareen takaa avautuvalla laaksolla oli meille tarjottavana. Kookospalmuja, ananaksia...?
Lällyä löytyi. Minä ainakin upposin pari kertaa pohkeita myöten suomutaan. Mutta ihmisethän maksavatkin mutahoidoista. Tämä oli ilmaista.? Loppupäivä oli siis suomutaisessa lällyssä rämpimistä, pusikoitten keskellä. (Mielikuvitusmatka Vietnamiin, puht.kirj.huom.)
Melkein unohtui, että suurin osa päivästä saatiin tepastella puurajan yläpuolella maisemia ihastellen. Ylitettiin pikkupuroja, jopa kiipeiltiin lumisen puron reunakallioilla.
Tänne leiriin mutaisina päästyämme teltat nousivat pikavauhtia, koska kaikilla oli niin kova nälkä. Olo kuin onnellisella omenalla hienon päivän jälkeen.
Niin, päätösten tekeminen on osoittautunut ryhmällemme kohtuuttoman hankalaksi. Huomisen suunnitelma: heräämme kello 7.00 tai sitten ei, lähdemme kohti Abiskoa reittiä 1, 2 tai 3 tai sitten ei.
Kaisa
Päätös siis tehtiin ja verkkaisten aamutoimien jälkeen heitimme rinkat selkään ja starttasimme päivän taipaleelle. Montaakaan kilometriä ei ehditty edetä, kun Rämäryhmä jolkotteli lähes juoksujalkaa vastaan. Kuulumiset ja näkemiset vaihdettiin pikaisesti ja sovittiin tapaaminen Abiskoon sunnuntaiaamuksi. Myöhemmin kuvittelimme jonkun reipasryhmän jahtaavan meitä, mutta emme jääneet odottelemaan vaan kiiruhdimme kohti maagista Kungsledenia. Alkumatka oli paljolti eilisen toisintoa, eli mäki ylös, mäki alas, mutaa, mutaa, MUTAA. Jossain vaiheessa pääsimme kuiville ja pitkät pitkospuupätkät (täh?) antoivat jaloille vauhtia niin, että nyt illalla voimme leiripaikaltamme ihastella muun muassa Abiskojärveä. Eli ihan kansallispuiston rajalla ollaan.
Paikka on kiva, ilma on kiva, ainoa joka tällä hetkellä tuottaa päänvaivaa on nuotio, joka ei ota syttyäkseen. Ryhmän miehet yrittää puhallella märkään puukasaan ja jos ei muuta, niin ainakin koko Pohjois-Ruotsi tietää meidän olevan täällä (savua...). Aiotaan paistaa lättyjä, taikina&mustikat odottaa jo.
Yöstä tulee kai aika kylmä eikä enää löydy taivasalla nukkujia. Jäi toissapäivästä mainitsematta, että Kaisa ja minä vietettiin yö ulkosalla teltan vieressä. Aamuinen herätys oli sen verran kostea, että loput yöt päätimme viettää teltassa.
Yllätys yllätys, emme ole vielä selvillä huomisen suunnitelmista. Aamulla taas nähdään mitä päivä tuo tullessaan ja niin päin pois. Toivottavasti tuolla savun keskellä on tultakin niin että saadaan niitä lättyjä.
Mari
Giedrius
Vähän tarkennusta näin jälkikäteen. Kävelimme kansallispuiston halki. Tuntui oudolta kävellä isoa polkua pitkin, puurajan alapuolella. Ihmisiäkin tuli paljon vastaan. Ryhmässä oli aistittavissa pakokauhua, haluttiin takaisin erämaahan.
Leiriytyminen ei onnistunut Turiststationin leirintäaluelle,
koska telttailu olisi maksanut 80 sek/hlö/yö. Kävelimme
siis pois puistosta, junaradan yli, mökin pihan poikki ja pystytimme
teltat. Tarkkasilmäinen Giedrius huomasi maastossa paalulinjan, olimme
sittenkin puiston sisäpuolella. Kiilat siis irti ja kannoimme teltat
rajan yli.
Yö ei ollut mitä mukavin, lähistöllä
haukkui koira ja junia kulki muutama.
Nina
Jarkko, Mari ja Kaisa kävivät aamuyöstä lintujensuojelualueella, mutta eivät valitettavasti nähneet yhtään harvinaisuutta. Tai ainakaan meille ei kerrottu...
Illalla hotellissa oli diashow, jota lähes koko vaellusporukka saapui katsomaan. Ihmiset näyttivät metsittyneiltä ja hotellivieraat jättivät meihin hajuraon. Nenän limakalvot kuivuivat sisäilmassa ja palellakin alkoi. Pelottavaa.
Nina
Bussissa haisi pahalta, vaeltajat väsyneitä. Sauna ja ruoka Kiirunassa, pienten vastoinkäymisten jälkeen kaikki pääsivät puhtaina istuutumaan ruokapöytään. Ruoka oli hyvää, vähän tukevaa vain lounaskeitto- ja pataviikon jälkeen.
Vaellus on siis ohi, sivistys ja arkielämä kutsuvat.
Nina