PARAS-KIIPEILYSEURA

Syysvaellus 31.8. – 7.9.2003

Sunnuntai 31.8.2003


Jaahas, aikakirjoihin merkittäköön meidän merkittävä saapuminen vaelluksen ensimmäisen päivän ensimmäiselle kunnon tauolle. Saavuimme kolmen rajan Kuohkimajärven autiotuvalle ja evästimme itseämme keitoilla ja maukkailla ruisleivillä. Taidammepa lähteäkkin jatkamaan matkaa.
-Kari-

Niiden soppien energiasisällöllä ei kyllä luulisi pitkälle pötkivän – yhdessä italialainen minestronekeitto –annoksessa kun on kilokaloreita vajaan kahden tomaatin verran. Mutta sinnikkäästi jatkettiin Ruotsin puolelle nousua, joka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Viime huonosti nukuttu bussiyö painoi jalkaa ja päätä. Kuuden kieppeillä löydettiin kohtuutyyni, joskin varsin kivinen paikka teltoillemme. Keliä voisi luonnehtia hyytäväksi; nakit muusilla tuli syötyä varsin sukkelasti. Iltakahdeksan(!) jälkeen kaikki olivat jo kaivautuneet pusseihinsa.
-Sanna-

Maanantai 1.9.2003


Allekirjoittanut sammui edellisenä iltana kahdeksan tietämissä. Aamulla seitsemän tietämissä esiintyi yleistä vastentahtoisuutta kuoriutua pusseista hyytävään aamuun. Veteen keitetty raaka puuro tosin maistui huomattavasti paremmin kuin sivistyksen parissa. Käppäilimme Pältsastuganille, jonka länsipuolelta kävimme tarkastamassa putouksen, mistä olimme kuulleet puhuttavan. Näky olikin varsin mahtava ja Suomesta samanlaista lienee turha hakea. Jatkoimme vielä jonkin aikaa matkaa, minkä jälkeen nautimme aina niin makoisat juustokeitot. Päivä oli edellistä selvästi tyynempi ja sitä myötä myös lämpimämmän tuntoinen. Illalla pystytimme leirmme Isdalenin pehmoiselle nurmikolle. Huolehdittiin lihapallot tuulensuojaan ja nukkumaanmenoaika rupeaakin uhkaavasti lähestymään.
-Tuomas A.-

Tiistai 2.9.2003


Auringon alkaessa heittää ensimmäisiä säteitään Isdalenin laaksoa ympäröivien vuorten ylle, heräsivät myös REIPAS3:n innokkaat tunturimatkaajat. Tarkoituksena oli ehtiä hyvissä ajoin Pältsa-tunturin juurelle, jotta iltapäivän ja illan aikana ehtisimme huiputtaa tämän yli 1400 metriä korkean ilmestyksen. Aamupäivän marssin aikana ei oikein kukaan meinannut päästä kunnolla vauhtiin ja niinpä lounastauolla pussikeittoja syödessä ainakin allekirjoittanut sai siitä paljon puhuttuja kilokaloreita (oli varmaan yli 100!), jotta matka saattoi jatkua. Pältsan-vuoren huiputtamiseen kului 3,5 tuntia aikaa ja kyllä kannatti. Mahtavat maisemat joka suuntaan ja lumipeitteiset huiput olivat jotain, mihin ei joka päivä törmää. Ajoitus oli oikein onnistunut, koska melkein heti laskeutumisen jälkeen paksut pilvet peittivät taivaan ja kauimmat huiput. Nyt illalla nähtiin reissun ensimmäiset vesipisarat, jotka saavuttivat retkikuntamme kuitenkin vasta kaikkien kömmittyä teltan suojiin. Onni on ollut myötä. Mahtava homma!

PS. Retkikuntaamme oli luultu ruotsalaiseksi.
-Tuomas M.-

Keskiviikko 3.9.2003


Aamu näytti ihan lupaavalta. Yöllinen sade oli lopettanut joskus kolmen kieppeillä ja ulkona oli tyyntä ja ”melkein” aurinkoista. Lähdimme liikkeelle puoli kymmenen kieppeillä, Norjan rajan ylitys ja pian Gappohyttanille, missä söimme leipää (sitä on kyllä tällä reissulla jyrsitty!), mustikoita ja ihastelimme jokea. Parasdalenissa alkoi vesisade, jota jatkui ja jatkui ja jatkui… Lounastauolla (kuusina seistessämme) tilanteesta löysi vielä jotain komiikkaa, varsinkin kun jälkiruoaksi söimme vattuja kaikki puskat mennessämme tallaten. Pitkää koskea seuraavan polun varrella kasvoi Norjan kasvillisuuden koko kirjo yli metrin korkuisia saniaisia myöten. Lopulta saavutimme sivistyksen: heinäpellon ja parkkipaikan suomalaisine autoineen, keittokatoksineen ja huusseineen(!). Kauaa ei sitä jääty ihmettelemään vaan matka jatkui Paraksen taakse paikallisten maastopyöräilyreittiä pitkin. Hulluja on monenlaisia niin kuin nekin, jotka ko. kinttupolkua pitkin pyöriänsä raahaavat. Seitsemän aikaan viimein toteutui melkein mahdoton yhtälö: löytyi paikka 2 teltalle sekä vettä maata pitkin kulkevassa muodossa. Padat suuhun ahmaistuamme ryykäsimme telttaan. Pitää toivoa, että teltan katto kestää! Mihin seuraavaksi, selvinnee huomenna...
-Sanna-

Torstai 4.9.2003


Veden tasainen ropina tuuditti väen uneen. Aamulla tasainen sade jatkui, teltan katto vuoti. Lopulta saimme kammettua itsemme laihan puuron ja tönkön kiisselin syöntiin. Matka jatkui Stordalenin reunaa pitkin. Hullujen norjalaisten maastopyöräreitti vaikutti vaativahkolta; välillä ryömimme nelinkontin miehenkorkuisten märkien kivien yli, väli ja melkein alikin. Emme kuitenkaan olleet seudun ensimmäisiä suomalaisia, sillä erään kiven raosta löytyi melkein maatumaton Olympia-sulatejuustorasia (valitettavasti tyhjä) vuodelta 1990. Maisemat, mikäli kun niitä ehti pysähtyä ihastelemaan, olivat huikeat. Putouksia putouksien perään… ja kiviä, joita Norjassa kyllä riittää. Paras-kiipeilyseura selvitti lopulta tiensä ylös laaksosta kohti tunturiylänköjä. Taukoamaton vesisadekin hellitti välillä muutaman minuutin jaksoiksi (mutta vain muutaman). Löydettyämme polun jatkoi yhä reipas mutta kohtalaisen korkean kosteusprosentin omaava ja nälkiintynyt ryhmämme kohti Kuohkimajärven kämppää, jonka olimme aamulla päivämme määränpääksi päättäneet. Lopulta mökki saavutettiin liki 9 tunnin taivalluksen jälkeen. 20 km takana mutta millaisia! Kolmen ruokalajin (juustokeitto, spagettikastike ja kiisseli) jälkeen oli mukava kellahtaa lämpimän tuvan laverille. Nuijanukutus oli täydellinen!
-Sanna-

Perjantai 5.9.2003


Mikäs sen mukavampaa kuin nousta kuivalta alustalta ja kuivasta makuupussista lämpimässä mökissä! Parina ekana aamuna ainakin tämä poika oli aivan jäässä ja sitä seuraavina märkä. Noh, 95 km kävelyn jälkeen sallittakoon kevyempi päivä, käytiin suunnilleen 6,4 km:n kävelyllä. Missä meidän poikia ehdittiin epäillä pahoiksi vandaaleiksi, jotka töhertelevät kaikki paikat. Reittimme vei meidät Koltaluoktan satamaan, mihin oli saapunut marttakerhokin retkeilemään ja ohjeistaan nuorisoa. Mukavan reippailun jälkeen kelpasikin sitten käydä miehissä uimassa, tuli meikäläisen shamppoollekkin käyttöä ja sai puolet margariineistakin tukasta pois. Saatiin maukkaat pussikeitotkin syötyä ja vetäydyttyä ruokalevolle, kunnes tupaa rupesi lappaan lisää väkeä…

PS. Nohevat partiolaispojat näyttivät illalla mallia miten lukossa olevaan saunaan päästään ilman avaimia…
-Kari-

Lauantai 6.9.2003


Kiitos vaeltajien invaasion, vuorossa oli telttayöpyminen. Häätö lämpöisestä kämpästä hiukan kismitti, varsinkin kun taivas repesi jälleen yöksi. Teltta oli kuitenkin pystytetty jo ajoissa ”kuivumaan”. Aamulla ei ollut kauhea kiire, sillä jäljellä oli vain yksi etappi. Kämppä oli aivan täynnä eri vaellusryhmien kamppeita ja omien löytäminen vei aikansa. Matkaan lähdettiin joskus 11:n aikoihin. Sää oli jo mukavan lämpöinen ja ei kun matkaan. Matkaan lähdettäessä Kantarellis-ryhmän Otso kertoi meille vielä opastuksena herkullisen kuuloisen kanttarellireseptin. Nälkäiselle kaikki kelpaa, mutta se kuulosti aivan erityisen herkulliselta. Varsinainen kulinaristi! Alkumatkaan oli varattu vielä yksi reipas nousu, mutta menihän se kun tiesi sen olevan viimeinen. Kesken nousun pysähdyttiin – yllätys yllätys – syömään… Nousun laelta saattoi sitten luoda viimeiset silmäykset kohti Norjan tuntureita. Saas nähdä milloin nähdään taas. Rakkaosuuden jälkeen edessä häämötti jo sitten maantie ja siviilisaatio. Melkein teki mieli ottaa kuva ensimmäisestä autosta… Alkuillasta lyötiin parkkiin lähelle maantietä pienen järven rantaan. Alkoi olla jo finaalin makua, kun vastaan tuli jo ihan siististi pukeutuneita siviilejä. Viimeinen illallinen maistui ja nuotion lämmössä oli kiva istuskella. Ilta on aivan tyyni.
-Jarkko-

Sunnuntai 7.9.2003


Matkalla KOTIIN! Kömmimme aamulla teltoistamme joskus yhdeksän huiteilla. Jokaisella tuntui olleen aamun ensimmäinen ajatus: tänään on juhlapäivä! ? Porukka onkin nukkunut sangen pitkiä unia viikon varrella, välillä jopa kellon ympäri… Viimeiset aamutoimet olivat normaalia köykäisemmät; suurimmalle osalle ryhmästämme ei enää aamupuuro maittanut. Enää muutaman sadan metrin kävely tien poskeen Norjan rajalle, josta bussi pian noukkikin meidät. Kilpisjärven retkeilykeskuksesta oli varattu tunti saunomiseen, ja voi että tuntuikin hienolta saada kunnon löylyt, peseytyä oikein suihkun alla, sipaista deodoranttia ja vetää päälle puhtaat siviilikamppeet. Saunan päälle söimme vielä tuhdin aterian seisovasta pöydästä, josta ainakin allekirjoittaneen tuli syötyä vähän liikaakin. Paraksen kiipeilyseuran vaellus oli välillä fyysisestikin vaativaa mutta koska paljon jaksoimme taivaltaa, myös paljon näimme. Polkumme varrelle asui huikeita maisemia laidasta laitaan: karua rakkaa laakeilla tuntureilla, valtavia laaksoja, Norjan jylhempiä tunturinkupeita ja reheviä laaksoja, mahtavia vesiputouksia ja lukemattomia pieniä solisevia tunturipuroja, kalliorotkoja, hyisevän kylmä jäälaakso, tunturijonoja kolmen eri valtakunnan alueella…
Paitsi että joukkomme oli aktiivinen, se oli myös nälkäinen. Loppuviikosta puhe tahtoi aina väistämättäkin siirtyä ruokaan ja unelmointiin herkuista. Hyvinhän se muona kuitenkin riitti. Kenties ensi viikolla on täällä Käsivarressa lämpimämpää ja kuivempaa ja ruskan värit vielä syvemmin esillä. Meillä on kuitenkin onnistunut reissu takana ja matkaamme tyytyväisinä kohti kotia.
-Sari-

Matkalla mukana: Tuomas Alatalo, Sanna-Maija Kela, Kari Koivisto, Sari Krapu, Tuomas Mikkonen, Jarkko Seppä