SOOPAn syysvaellus 2003 - Lomaryhmä
Tosiporojen reissuvihko
Kilpisjärven kinkamilla ja Saana-tunturin seutuvilla Kalottireittiä seuraillen
Sunnuntai 31.8.
Aamulla saavuimme täysine rinkkoinemme Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihaan. Aamuinen sää oli piristävän raikas, ei kuitenkaan viileä. Ensimmäisen kylmän kylvyn koki silti Kirsi, joka sai kuulla leipiensä unohtuneen takaisin Ouluun matkaavaan bussiin. Tuota pikaa leivät huristelivat bussin varmassa säilössä ohitsemme eikä neitosen spurtti niiden perään lähimainkaan riittänyt. Menivät hyväkkäät sen sileän tien. Korvaava tuote löytyi retkeilykeskuksen kanttiinista – kiitos Jussin eurojen.
Saanan jylhä rinne kohosi uljaana edessämme. Sen uhmakkuus sävyttikin reissuamme vielä usean kilometrin ajan. Pitkin päivään kuului joukkiostamme aprikoivia arvioita siitä, miten kaukana tuo komea tunturi kulloinkin oli. Aamupäivällä matkantekoamme viilensi räntäsade, aurinkoakin meille kuitenkin tuulentuiverruksessa suotiin. Herkullisia mustikoita löytyi matkan varrelta kiitettävästi.
Matkaa kertyi Saarijärvelle suunnilleen 17 km. Yövyimme teltoissa täyden mökin kupeessa.
Päivän synttärisankarina saimme onnitella Reetaa.
Ensimmäistä vaelluspäivää muisteli Kirsi
Lisää kuvia tältä päivältä ...
Maanantai 1.9.2003
Aamu alkoi kosteissa merkeissä, koska olimme unohtaneet avata teltan tuuletusräppänät yön ajaksi. Tukeva aamupala paikkasi tilanteen. Pääsimme vasta klo 11 aikaan liikkeelle edellisen illan revityksen jälkeen. Täksi päiväksi olimme suunnitelleet huomattavasti lyhyemmän otoksen: Saarijärvi – Kuonjarjohka ... vai mikä se olikaan! Matkaa ei tullut kuin noin 10 km ja olimme perillä vielä aika tuoreita.
Lounaan jälkeen Reeta, Kirsi, Pirjo ja Panu lähtivät käymään Kuonjarvarrin ... vai mikä se oli ... huipulla, ja minä ja Antti jäimme tulille. Jotkut turistit olivat tilanneet vähän lisäevästä ja kohta saapuikin helikopterilla heille purtavaa: salmiakkia, makkaroita ja kananmunia!
Muu porukka saapui puol yhdeksän aikaan takaisin tunturilta ja vaikuttivat tyytyväisiltä.
Kirjurina Jussi
Tiistai 2.9.
Päästiin aamulla hyvissä ajoin ylös. Sää oli aivan loistava, aurinko paistoi eikä pieni tuulikaan pahasti häirinnyt. Polku Meekonjärvelle oli tosi helppokulkuista ja tuvalla oltiinkin jo puolenpäivän aikoihin. Syötiin kunnon lounas ja valmistauduttiin lähtemään ”pienelle” iltapäiväkävelylle Pithsuskönkäälle.
Reitti Meekonjärveltä eteenpäin oli huomattavasti raskaampi kulkea kuin aamupäivän matka, onneksi tällä kertaa ei ollut rinkkoja selässä. Reilun tunnin kävelemisen jälkeen huomattiin, että kartan lukemisessa oli tullut pieni virhe, ja matkaa putouksille kertyi lähes kaksinkertaisesti... Sinnikkäästi kuitenkin koko matka taivallettiin ja kyllä se kannattikin. Putous oli upeannäköinen, mukava siellä oli teekupposet ryystää.
Takaisin Meekonkämpällä oltiin vähän jälkeen iltakahdeksan ja taas tuntui ruoka maistuvan. Päivän kokonaismatkaksi tuli lähes 30 kilometriä, jaloissa sen kyllä tunsikin.
Kronikoi Antti
Lisää kuvia tältä päivältä ...
Keskiviikko 3.9.
Aamulla oli ihana herätä täydessä ja lämpimässä tuvassa. Ilma ulkona oli hieman kosteahko, sillä yöllä oli satanut. Aamupalan jälkeen kaikki muut paitsi minä (tyhmä polvikipu) lähtivät valloittamaan Saivaaraa. Noh, hengessä ollaan aina mukana. Onneksi pääsin sentään huiputtaan Kuonjarvarrin toissapäivänä, ettei harmita niin pahasti. Jäinpä sitten tupaan istumaan, kunnes tuli tarve lähteä ulos, mikä ei onnistunut helposti. Huomasin jonkun lukinneen minut sisälle. Ainoa reitti ulos oli sitten ikkuna, jonka avaamiseen meni ainakin 10 minuuttia, niin tiukassa se oli.
Tultuaan Kekkosen muistolaatalta, muut oli aika väsyneen tuntuisia. Muistolaattakin oli kuulemma ihan tavallinen 40 x 40 cm laatta. Kyllähän ne kehu sitä myöhemmin näkemisen arvoseksi. Lounaan jälkeen lähettiin tarpomaan kohti Kuonjarjohkaa (huh, mikä sana). Tarkotus oli kyllä lähteä kohti Terbmisjärveä ja nukkua teltassa jossaki välillä. Sää kuitenkin muuttui ja vettä alkoi tippua taivaalta tuulen yltyessä. Päätimme sitten lähteä kohti lämmintä tupaa paremman majapaikan toivossa, siis verrattuna telttaan.
Maisemia ei tällä kertaa kerinny kattoon, sillä ilma oli todellakin oikea koiranilma. Yritettiin keretä mahdollisimman nopeasti lämpimään. Kirsi olikin nopeiten perillä. Minä tulin sitten viimeisenä polveni kans kahden herrasmiehen saattamana, jotka jaksoivat taapertaa hitaasti, ettei minun tarvinnu taapertaa yksin.
Saavuimme viimein lämpimään tupaan ja laitoimme varusteita kuivamaan. Aika lepponen meininki on ollu siitä lähtien. Iltaruoka on syöty ja tarkotus olis suunnitella kohtapuoliin seuraavan päivän reittiä. Tupa on nyt täynnä, mutta onneksi on rentoa porukkaa. Ajateltiin Kirsin kans käydä pulahtamassa Kuonjarjohkan pikkujoessa (purossa). Saapas nähdä, miten se onnistuu... Menossa ollaan, ainakin mie...
No niin. Tuli käytyä pulahtamassa. Kirsiki uskalsi käydä, vaikka päivällä paleli vesisateessa. Kannatti kyllä käydä, tuli niin virkeä olo.
Päivän koettelemuksia kertasi Pirjo
Torstai 4.9.
Yö nukuttiin täydessä ja lämpimässä tuvassa ja herättiin kello 7 aurinkoiseen aamuun. Taivaalla Saarijärven suunnalla oli kuitenkin vielä raskaita pilviä eikä tuulikaan ollut illasta juuri laantunut. Aamupalan ja kuivumassa olleiden kamppeiden keräämisen ja pakkaamisen jälkeen oltiin valmiita lähtöön. Koska sää oli sateeton, päätettiin eilisen suunnitelman mukaisesti suunnata suoraan Kuonjarjohkasta etelään Terbmisjärvelle.
Matkaan päästiin hieman kello 9 jälkeen. Ensin ylitettiin tuvan editse virtaava joki lankkusiltaa pitkin. Joen jälkeen alkoi kivikko, joka jatkui ja jatkui. Maasto vietti kivikkoisena hieman ylöspäin, kunnes reitti alkoi laskeutua ja tultiin soistuvalle maalle, Saarijärven ja Kohpejärven (?) väliin. Sen jälkeen alkoi taas kivikko ennen kuin tultiin Kohpejärven rantaan. Aurinko paistoi ja oli lämmin, joten pidettiin tauko ja juotiin teet järven rannalla.
Reitti jatkui suoraan etelään järven rantaa kiertäen. Maasto oli välillä hyvin kivikkoista, mutta lohkarepätkien lomassa kasvoi runsaasti lakkoja, joita syötiin kävellessä. Järven jälkeen noustiin kivikkorinnettä Salmikurun yläpäähän, josta avautui huikaiseva näkymä Terbmisjärvelle. Pienen lepohetken jälkeen alettiin laskeutua Salmikurua, ”tosimiesten reittiä”, alas mökille. Matka oli hyvin kivikkoinen, mutta hitaasti edeten päästiin lopulta alas järven rantaan. Mökillä me laitettiin ruoka, ja vietettiin luultavasti vaelluksen viimeinen mökki-ilta jutellen pirtin pöydän äärellä.
Kynäili Reeta
Perjantai 5.9.
Uusi seikkailupäivä valkeni Terbmisjärven mökillä siinä seitsemän maissa herätyskellon ikävään pärinään. Muun ryhmän jatkaessa prinsessaruususimitaatiotaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, rynnistin varaamaan kaasuhellan itselleni ennen vastustajaa eli kilpailevaa ruokaryhmää. Aamiaisvastaavana huolehdin vaellustoverieni verensokeritasapainosta nallepuurolla ja mantsikkakiisselillä. En ymmärrä, kuinka kukaan voi tulla toimeen ilman aamuista marjasoppaa. Tiskeistä ei luojan kiitos tarvinnut murehtia, koska tänään tiskinakki oli Antilla. Jee!
Tavallisen aamupyörimisen ja härdellöinnin jälkeen suuntasimme sinne minne kaikkien nuorten miesten kuulemma pitäisi suunnata, eli länteen. Tämä tapahtui aamuvarhain eli vähän yhdeksän jälkeen. Lomaryhmän aikakäsitys, nääs.
Heti pihalta ryhmäämme liittyi uusi jäsen, joten lukumäärämme oli nyt täydet seitsemän, kuten alun perin oli aiekin. Ilmeisesti untuvikkojäsenemme oli saanut ryhmästämme niin loistavan kuvan eilisessä kohtaamisessaan lippueemme naisosaston eli jaoston (Pirjo & Reeta) kanssa.
Matalalla roikkuvien pilvien alla retkueemme tallusti mönkijän uraa pitkin kohti auringonlaskua. Maasto oli helppoa ja eteneminen nopeaa. Etenkin Jologga (untuvikkomme nimi) eteni aivan eläimen raivolla, kaikilla neljällä kaviollaan. Yhdentoista tienoilla alkoi hiljakseen satelemaan, mutta sitä ei onneksi kestänyt pitkään. Joku oli myös huomaavaisesti merkinnyt reitin meitä amatöörieräilijöitä varten niillä ”X”- liikennemerkeillä. Kohdalle osui pari rapakkoa, mutta niistä selvittiin Antti-prinsiipillä no 1: ”Vauhti korjaa virheet”.
Puoli yhden maissa pysähdys retkilounaan merkeissä, jo melkein Tsahkaljavrilla. Menuussa yhdistetty Meksikon + juustokeitto. Kuka idiootti voi olla sitä mieltä, että 62 g kuiva-ainesta riittää useammalle aikuiselle ihmiselle? No, joku siellä keittotehtaalla ilmeisesti on tätä mielipuolta. Jologga oli syönyt jo matkalla: sieniä ja jäkälää ja muuta ihmiselle sopimatonta, joten se vain lötkötti mättäällä ja röyhtäili. Tai ainaskin jostain päästä sitä otusta ne ihme äänet lähtivät. Pitkä lounas kesti siinä tunnin, sitten taas paketti selkään ja maantielle. Tai siis polulle. Anteeksi äskeinen urbaani kielikuva.
Hetikohta tapasimme tätiseurueen matkalla vastakkaiseen suuntaan. Petturiporo Jologga ilmeisesti löysi joukosta parempia äitihahmoja ja hylkäsi meidät tylysti. No, ehkäpä tapaamme vielä jonain päivänä, tavalla tai toisella. Mieluiten ehkä kuitenkin poronkäristyksenä.
Kolmelta ohjelmassa oli pitkähkö paussi pikku nyppylällä Tsahkolin lännenpuoleisella rannalla. Porukka poimii marjoja ja parantaa siinä ohessa maailmaa. Ei ollenkaan huono yhdistelmä. Mustikat alkavat olla jo ylikypsiä, mutta maistuvat silti. Pienellä vaivalla löytyy myös melkein kokopunaisia puolukoita. Matkaa ei olisi enää jäljellä paljon, mutta tuntuu, että kulku hidastuu sitä enemmän, mitä lähemmäs määränpäätä saavutaan. Paljon taukoja, mutta meillä ei ole kiirettä. Onhan siinä tietysti nousujakin. Ja lisää mustikanpoimintaa. Ja allekirjoittaneelle aivan tosi nolo tapaus, kun menin luulemaan joutavaa pikku lampea Sanejevviksi! Vielä olisi kartanluvussa paljon kehitettävää.
Parin mutkan kautta saavuimme Sanajavrin kodalle työpäivän päättyessä viideltä. Päämääränä oli oikeastaan laavu, mutta kota sieltä löytyi. Parempi niin, tosi hieno kiinteistö ensi yön unipaikaksi. Jotkut kävivät vedessä ilman vaatteita ja Kirsi jopa vaatteiden kanssa! Pirun liukkaita rantakiviä, myönnettäköön.
Ruokana makaronia ja jauhelihaa, nam! Ja piti vielä mennä käräyttelemään nikotiiniakin. Houkuttelinpa vielä lakkolaisenkin turmion tielle takaisin. Tuskinpa siinä meni taivaspaikka kuiteskaan, ei niin vähästä. Kodalle saimme seuraa vasta puoli yhdeksältä, Annica Ulmista, Saksasta. Sitten syötiin nakkeja, ulkomaalaisvieraallekin tarjottiin. Pirjo puhui Annicalle käsittämättömyyksiä en francais. Ja minä kävin kastelemassa pöksyni järvessä hampaidenpesun yhteydessä, molskis! Huomenna Saanalle, ylös asti.
Allekirjoittanut Panu
Lauantai 6.9., Saanajärven kota
Kipu on kivaa, nakit on hyviä. Uudet gourmet-kokit ovat syntyneet, Tosiporot. Nämä kolme totuutta ovat valjenneet meille kuluneen viimeisen viikon aikana.
Tosimiesasenteella varustetut seikkailijamme valloittivat Kilpisjärven keskustan 2 tunnin nopealla hyökkäyksellä. Sotasaaliiksi saatiin pussi kaupalla makeaa, postikortteja ja prinssinakkeja.
- Kodan kirves soveltuu vaikka teurastamiseen.
- Saananvalloittajan patsasmallikin saatiin jo päivällisaikaan tarkennettua yhtä teräväksi kuin Lapin leuku.
- Niksi-Pirkassa on harvoin todella hyödyllisiä vinkkejä mölökkypalikoiden valmistamisen suhteen.
- Stairway to Saana 741 tai 746 tai 846 porrasta laskijasta riippuen.
- Kolme päivänä märkänä olleet vaelluskengät haisevat pahalle sveitsiläiselle juustokeitolle.
- Sateenkaarenvärinen nappicoctail piristää kodan kolkkoa tunnelmaa.
- Saanajärven rinteillä on mustikoita ja todennäköisesti oliiveita, mutta ilmeisesti ei vaaleanpunaisia elefantteja. Ilta päättyi onnellisesti Saanan käyneille barbecue-festareilla
- Sivulauseessa on sanajärjestys.
- Antin sukka integroitui jalkaan.
Yöllä kello 12 nähtiin revontulet.
Lisää kuvia tältä päivältä ...