Pasi T, Evis E, Antti E, Veera L, Eini V

Aikaisin aamulla elo-syyskuun vaihteessa lomareippaaksi ristitty retkeilijäryhmä poistui bussista Näätämössä ja poistui länttä kohti. Tavoitteenaan retkeilijöillä oli Sevetin baari ja aikaa käytettävänään noin viikko. Mitäs sitten tapahtuikaan?

Reitti oli Näätämö - Suopumajärvi - Rousajärvi - Aittoaivi (Norjan raja) - Huikkimajoki - Opukasjärvi - Sevettijärvi.

1. päivä, 29.8.2004

Näätämön rajavartioasemalta lähdimme liikkumaan noin kello 08:43. Polun nimi oli Saamenpolku ja se oli merkitty harmailla palikoilla, joihin oli maalattu keltaoranssit lätkät. Väri todettiin hyväksi. Bussimatkalla vaihtelevasti nukuttu yö painoi väsymyksenä.

Sää oli erinomainen melkein koko ajan, puolipilvistä, yksi lyhyt sadekuuro. Matkalla oli kaksi riippusiltaa, joista toinen keikutti kulkijaa humalan tavoin. Lounastauolla syötiin nuudeleita ja kokkareista keittoa. Meidät ohitti tauon aikana mies ja pieni koira.

Päivän aikana edettiin noin 13 kilometriä. Leiri pystytettiin Suopumajärven rantaan jo hyvissä ajoin. Päivälliseksi oli kaikilla ruokaryhmillä muussia ja nakkeja. Pienellä risunuotiolla Pasi loimutti iltapalaksi meetvurstileipiä itselleen ja muut grillasivat loput nakit. Nukkumaan mentiin koko joukko jo yhdeksän aikaan.

-Evis

2. päivä, 30.8.2004

Yöllä satoi vettä, mutta joukko nukkui silti 11 tuntia. Aamupuuron ja rinkkojen säädön jälkeen klo 10:40 matka jatkui polkua. Maasto oli edelleen helppokulkuista ja mukavaa. Ensimmäinen tauko pidettiin parhaaseen lounasaikaan puoliltapäivin. Tauko kesti tunnin, mutta kukaan ei syönyt mitään. Sen sijaan Spiderman poikkesi taukolaavun katolla ja juttuihin ilmestyi Marsu.

Ennen Lounasta oli edessä joen ylitys. Kahlasimme noin 50 metriä leveän virran yli, vettä oli polveen asti. Sopivasti osunut sadekuuro nopeutti ylitystä empiviä.

Kahlailun jälkeen kaikilla oli kiljuva nälkä, mutta sopivaa lounaspaikkaa ei meinannut heti löytyä. Aterialla syötiin tomaatikeittoa, paitsi Antin yhden miehen ruokaryhmä, joka söi supernuudeleita.

Päivän aikana edettiin noin 19 km. Yöksi saavuttiin Rousajärven kämpälle noin klo 20 aikoihin. Tuvalla oli jo toinen Soopalaisryhmä (Loma 2.). Kämppä oli lämmitetty lähes saunaksi. Päivälliseksi söimme muusia ja lihapullia, paitsi Antin ryhmä, joka söi pataa. Yöllä oli kuuma, nukuimme kämpässä kaikki yhdeksän.

-Evis

3. päivä, 31.8.2004

Loistoidea lähteä valloittamaan Norjan raja. Tuvalta lähti merkitty polku aittoaiviin. Lähdimme seurailemaan polkua klo 10:40. Suurin odotuksin Norja siintäen mielessä vaelsimme auringonpaisteessa, tarkenimme T-paidalla ja "shortseilla" (paitsi ne, joilla ei ollut T-paitaa, Pasin huom.). Polku ei ollut kovin kuljettu, merkitty oranssilla maalilla. Olisimme odottaneet norjan lippuja merkkipaaluihin, sun sinne kerran kuljettiin.

Isonkivennokalla oli hyvät näkymät. Lounas syötiin ennen näkymiä, parkkeerasimme polulle puron varteen jossain, eväänä nuudeleita ja Antilla keittoa. Sitten näkymiä tunturissa. Matkaa taitettiin noin 12 km. Maisemat vaihtuivat huomattavasti kun noustiin ylöspäin. Aiottoaivissa piti olla huollettu tulipaikka kartan mukaan. Jos olikin, niin emme me sitä ainakaan löytäneet. Paikalla oli vain kaatunut kammi. Jätimme rinkat ja lähdimme käymään muutaman sadan metrin päässä valtionrajan aidalla. Aita oli, mutta ei esim rajapyykkiä, pettymys. Otettiin muutama epämääräinen valokuva. Epämääräiset puuhamme keskeytti äkillisenä alkanut sade. Jouduimme juoksemaan rinkoille ja pukeutumaan sadevarusteisiin. Sadetta jatkui välillä kovastikin tunnin verran.

Sateen loputtua kokosimme itseämme ja aloimme hirveässä nälässämme laittamaan ruokaa. Päivälliseksi oli marsua valkosipulikastikkeella... ei vaan pataa, paitsi Antin ryhmällä, joka jälleen kerran ylitti itsensä ja valmisti lihapullaperunakeittoa! :)

Tunnelma parani kun syötiin hyvin ja naurettiin itsemme lämpimäksi. Teltat jouduttiin kuitenkin pystyttämään litimärkään maahan ja kamppeita oli myös sateessa vähän kastunut. Yö nukuttiin nihkeissä oloissa teltoissa.

-Evis

4. päivä, 1.9.2004

Sumua. Joka paikka on märkä. Teltta, makuupussi, makuualusta, ruokapöytä, rantapusikko. Heräämme ja pakkaamme märät teltat ja muut releet. Sitten syömme aamiaisen. Näin päin toimimalla pääsemme liikkeelle heti ruuan jälkeen, jaksamme pitempään. Teemme sen noin 10:45, palaamme samaa polkua takaisin. Maisema näyttää silti erilaiselta, sumun verhoamalta.

Reilun tunnin matkan jälkeen olimme eilisellä näköalapaikalla, jossa hyvästelimme polun ja otamme kompassisuunnan länteen. Go west!! Matka taittuu vikkelään pitkin sileitä tunturiselänteitä, ja lounaaseen mennessä olemme jo pitkällä, järven rannalla. Lounaaksi söimme herkkusienikeittoa, paitsi Antin ruokaryhmä, joka söi taas nuudeleita. Sitten jatkoimme matkaa , taas hyvissä maastoissa, tunturiselänteillä. Sumupilvetkin kohosivat hieman ylemmäs. Kun kerran suunnituskin oli helppoa, päätimme rohkaistua ja laskeutua alas tunturista, se kun loppui kesken. Saavuimme MUKKELIKKOON.

Valikoitu kirosanavarasto on hyvä olla olemassa. Tiettyinä hetkinä niitä tarvitaan, kuten nyt. Poikittaisia kallioharjanteita, lampareita ja soita, kirosanoja ja taas soita ja harjanteita. Termi "poikkimaihin kulkeminen" valaistui meille koko kirkkaudessaan. Mahtavaa. Vastoinkäymiset kuitenkin kasvattavat, ja parin tunnin jälkeen olimme kaikki henkisesti puoli metriä pidempiä. Pahinta oli kuitenkin se, että määränpää näkyi koko ajan, Huikkimtsokka, jonka vieressä Huikkimajoen tuvan tiedettiin olevan. Kun vain löytäisi perille.

Aikamme kuljettuamme saavuimme kalliolle, jonka alla siinsi järvi ja jänkä. Jängällä oli kelkkareittimerkkejä. Mitä mitä? Mustavalkoisessa karttakopiossamme ei näkynyt mitään... vaan hetkinen, oli siellä kyllä yksi harmaa täplä, jossa oli järvimainen rasteri. Olipa vaan jäänyt huomaamatta, kun oli kelkkareitin ja retkipolun välissä puristuksissa. Laskeuduimme alas jängälle ja sen jälkeen löysimme pian tunturikoivikosta kiemurtelevan polun oranssinkeltaisine tolppineen. Ei huonosti, sijainti noin 500 m pohjoiseen sieltä, minne olimme matkalla. Koska reitti oli nyt selvä, saatoimme keskittyä täysillä tuvalle ja huussiin pääsyn odottamiseen. Ja pian olimmekin perillä Huikkimajoen autiotuvalla, pienen järven rantatöyräällä.

Illalla laitoimme ruokaa. Kesken kaiken ulkoa ilmestyi vaeltaja. Toinen. Kolmas. Kokonainen lauma. Yksitoista. Teini-ikäisiä iso lauma. Steiner-koulun kolmas luokka. Teimme heille tilaa, vaikka suurin osa yöpyikin ulkona. Lopulta vain kaksi tuli tupaan, joten helpotuimme ja saatoimme kuivatella rauhassa märkiä kamppeitamme. Söimme hyvin ja menimme nukkumaan.

-Pasi

5. päivä, 2.9.2004

VAPAAPÄIVÄ! Aamulla Steiner-koululaiset lähtivät ja mökille laskeutui rauha. Vietimme leppoisaa lepopäivä. Syötiin hyvin ja venyteltiin. Antin ruokaryhmä kävi kovaa vääntöä jäsentensä uimaan lähdöstä eli peseytymisestä.

Aurinko paistoi joten notkuimme aika paljon mökin pihalla ja katolla. Katolla myös kuvattiin kuvattiin hieman ryhmäkuvia, sopivaa jumppaa kuvaajille kiivetä tikkaat aikalaukaisimen virityksen jälkeen. Illansuussa askarreltiin puhdetyöveistelyä. Antti teki lastaa, Pasi kauhan ja Evis veisti kaarnalaivan. Illalla tuvalle tuli kaksi naista yöpymään. Me pidimme nuotiota ja paistelimme vaahtokarkkeja. Vallan herkullisia vaahtotissejä. Myös marsumies marsunnahkaviitassaan ilmestyi myös iltanuotiolle. Marsumies pelastaa. MM!

Antti joutui illalla pilkan kohteeksi kun ei voinut osallistua ledidiskoon kolmeledisellä Tikka miinuksellaan. Muilla oli Tikka plussat.

-Evis

6. päivä, 3.9.2004

Harmaa aamu. Pakkasimme ja söimme. Sitten suuntasimme etelään kohti Iisakkijärveä, jonne vievä polku oli 9 km mittainen. Tihkussa emme isoja taukoja pidelleet, kuljimme kuin juna. Ei edes polulla ollut mustikkainen karhunkasa saanut vauhttia muuttumaan. Polku oli paikoin kovin märkä, mutta melko kuivana perille päästiin.

Iisakkijärven tuvan pihalla laitoimme lounaan. Kuka söi mitäkin. Järvi oli epäilyttävä mutta tupa sympaattinen. Sellainen oli myös tuvassa lepäillyt vanha joensuulaispariskunta, jonka kanssa turisimme lounaan jälkeen niitä näitä.

Matka jatkui Iisakkijärveltä Opukasjärvelle leveää polkua pitkin. Ohituskaistoja ja tartaanipintaa olisimme kyllä ehkä kaivanneet. Polu kulki pitkin hiekkakankaita, välillä hiekkaisia tievoja lävistellen. Lopulta päädyimme Silisjoenn venelossille, jossa vastaan tuli ensimmäisen kerran ihmisiä polulla, nekin tosin ulkomaalaisia.

Venelossilla pääsimme näppärästi yli joen. Ensin lautturoi Pasi Eviksen ja Einin kanssa, sitten Antti Veeran. Jälkimmäinen joukko sai suoritukseensa etua kevyemmästä kuormasta ja siitä, että ensimmäinen ryhmä selvitti takkuiset narut. Ylitys oli mukavaa.

Opukasjärveä ennen eksyimme paikallisten pihapiiriin, josta meidät neuvottiin eteenpäin. Perillä olimme hyvissä ajoin. Illallä söimme neljän viljan ryyniherkkua marjoilla ja pelasimme yatsya. Antti voitti, Pasi hävisi tuon harjoituspelin. Viimeinen tupayö meni rauhallisesti.

-Pasi

7. päivä, 4.9.2004

Heräsimme Opukasjärven mökin lavereilta samoihin aikoihin kuin muinakin aamuina. Yö oli sujunut sopivissa lämpötiloissa mukavasti, vaikka Eviksen makuupussi olikin yrittänyt hirttää hänet. Kiirettä meidän ei aamulla tarvinnut pitää, sillä matkaa Sevettijärvelle ei ollut kuin 13 km. Siis söimme ja pakkasimme kaikessa rauhassa.

Polku, jota lähdimme kulkemaan, oli helppokulkuista, vaikkakin aika kivikkoista. Nälkä alkoi kurnia nopeasti, koska olimme aamulla syöneet ensin ja vasta sitten sitten pakanneet. Tätä samaista ilmiötä olimme yrittäneet korjata vaihtamalla syömisen ja pakkaamisen järjestystä. Nälästä huolimatta jatkoimme matkaa. Löydettyämme sopivan järvenrannan pysähdyimme syömään. Viimeisiä lounaita vietiin, rinkat olivat viikon aikana kevenneet huomattavasti. Lounaamme kesti sen normaalin tunnin, vaikka paikka olikin todella tuulinen.

Huomasimme lähestyvämme sivistystä, kun polku jota kuljimme muuttui jopa kolmekaistaiseksi. Seuraava merkki oli mönkijä, joka hurautti vikkelästi ohitsemme. Polulla vastaan käveli myös kolmen miehen ryhmä. Polku päättyi metsätielle, jonne oli parkkeerattu useita autoja. Edellisestä auton näkemisestä Olikin jo vierähtänyt aikaa. Päätimme kävellä tietä pitkin Sevettijärvelle. Jo pienen kävelyn jälkeen kovan alustan tunsi jaloissaan, pehmeä ja joustava polku oli paljon jalkaystävällisempi.

Tiellä kävellessämme vastaamme ajoi monia autoja, mutta useimmat kääntyivät pois, kun näkivät meidät...? No, yksi mies pyysi meitä kotteronsa kyytiin. Kieltäydyimme ystävällisesti ja jäimme miettimään, näyttivätkö rinakkamme todellakin niin pieniltä. Metsätietä kulkiessamme kuulimme laukauksen. Hetken kuluttua näimme metsän laidassa ammutun poron, jonka kimpussa kolme innokasta miestä hääri.

Metsätie päättyi asvaltoidulle tielle. Sitä hetken kuljettuamme päädyimme Sevetin Baarin eteen. Sen edessä saksanpaimenkoira jahtasi kylän ainoaa pulua. Kävimme baarissa syömässä munkit ja juomassa kaakaot/kahvit. Munkki maistui taivaalliselta. Sevetin baarissa oli myös kauppa, jossa kävimme shoppailemassa. Onneksi valikoima ei ollut laajempi, koska pieniä ongelmia oli jo senkin kokoisen valikoiman edessä.

Rinkkojen täydennyksen jälkeen jatkoimme matkaamme hieman syrjemmälle pois Sevettijärvenn keskustasta. Sopivat telttapaikat löysimme harjulta, joka kulki Sevettijärven poikki. Paikka oli tuulinen, mutta se ei menoa haitannut. Laitoimme risutulet ja valmistimme viimeisen päivällisen. Hienoa nuotiotamme kävi myös Marsumies katsomassa.

-Eini

8.päivä, 5.9.2004

Aamu oli pilvinen. Nousimme ylös, purimme teltat ja laskeuduimme alas harjulta, hankkiuduimme tien varteen. Polulla tapasimme toisen Näätämöstä lähteneen ryhmän. Ympäri mennään. Bussi sattui paikalle juuri kun saavuimme tielle. Vaeltajia alkoi valumaan tietä kohti vähän joka suunnasta, ja yhtäkkinen väenpaljous tuntui vallan häkellyttävältä. Otimme tiellä kuvia ryhmistämme ja pakkauduimme sitten bussiin, joka lähti etelään kohti Inaria, Saariselkää ja Tievatupaa, jossa odottelimme, saunoimme, kuuntelimme kesähittejä ja söimme. Sitten jatkui bussimatka maailmaan, joka oli viikon odottanut meitä jossain kaukana, ulottumattomissa, horisontin takana.

Epilogi

Moni asia jäi kronikasta pois. Retkellä sattui paljon pieniä ja hauskoja asioita, usein silloin, kun olimme apaattisimmillamme, nälkäisiä ja väsyneitä. Ilmapiiri saattoi muuttua sekunneissa. Huumoria revimme pienistä asioista kuten heliumista, Antin ruokaryhmän sisäisistä ristiriidoista, ruokatarvikkeista, vaahtokarkeista, pikkueläimistä ja Steiner-koululaisista, joiden meno tosin välillä myös huolestutti.

Musiikki oli osa vaellusta. Veera äityi vähintään kerran päivässä laulamaan läpi Ultra Bra:n Vapaaherran elämän hittikappaleet, usein Eviksen kanssa duetoiden. Myös Egotripin "Hei älä koskaan ikinä muutu" soi ahkeraan tunturikoivikossa. Iltasella ledidiskon suosikkikappaleena oli Romanian ylpeys, miehekkäästi falsetissa laulettu "Maijahii!". Ylipäätään kunkin päässä soineet kappaleet tuotiin julki aina, kun sopiva hetki koitti.

Kuvia otimme myös paljon. Kamerat räpsyivät ja moni taisi saada albumiinsa unohtumattomia otoksia. Toiset taas olivat loistavia malleja. Hupia saimme myös koomisen näköisistä mustikoita syövistä sadeviittamönkijöistä sekä sormimerkeistä. Kyykkiessään suu sinisenä mättäällä Eini totesi "onpa pahoja mustikoita" ja pisti taas kourallisen suuhun. Menneiden vuosien Lämmin kuppi -pusseja keräilevä Roskamies oli Marsumiehen ohella säännöllinen vieraamme.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Sodankylässä 14.9.2004

-Pasi, rj.