Tiim Keltsin syysvaellus 26.8. - 2.9.2006 Kilpisjärveltä vuonolle Lyngenin tien varteen

Mukana reissulla Anna-Leena Elme (Oulu), Riitta Lappalainen (Joensuu) & Anne Tuomisto (Helsinki)

Päiviksen kirjoittaja Riitta

Kuvat Anne ja Riitta (kuvankäsittely Ansku)

Kuvat 1 ja 2: Tiim Keltsi ja Ryhmäläiset tuulen suojassa

I vaelluspäivä

Reitti; Kilpisjärvi – Kolmen valtakunnan raja – Goldahyttanin esikaupunkialue. Matka 14 kilometriä. Korkein kohta päivän aikana 698 m.

Bussi jätti meidät aamutuimaan tien varteen muiden jatkaessa matkaa. Oli raikas aamu ja päivästä tulikin ihanan aurinkoinen. Syksyn ruska oli alkamassa, muun muassa maassa oli kirkkaan punaisia plänttejä. Alkumatkasta ihaltiin Kilpisjärven maisemia, mutta varsin pian alettiin tiiraila Norjan vuoria, jotka siivittivät askeleita. Lounasta varten pysähdyimme puron varteen, jolloin oli varsinainen ruuhka-aika! Paikalle sattui useita ohikulkijoita.

Kuvat 3 ja 4: Kilpisjärven maisemia ja Kolmen valtakunnan rajapyykillä

Piipahdimme Norjan, Ruotsin ja Suomen keltaiseksi maalatulla rajapyykillä. Kartasta katsomalla huomasi, että matkamme jatkui ulkomailla. Käppäilimme lähemmäs norjalaista autiotupaa Goldahyttania, jonka läheisyyteen pistimme teltan pystyyn. Meillä oli oma kirkasvetinen lampi, jossa kuitenkin oli vettä vain polveen asti eli enpä oikein mahtunut uimaan. Hikisen päivän jälkeen kuitenkin mieli teki peseytyä, joten lähdin järvelle. Välillä Ansku ja Anne olivat tähyilleet, että olinko hukkunut. Meno-paluu järvelle kesti sen verran kauan! En ole aivan varma oliko reissu vaivan arvoinen, sillä en päässyt yhtään paremmin uimaan järvessäkään –matalaa rantaa riitti niin pitkälle, että sääret olivat jäätyä!

Iltaa vietettiin odotellen auringonlaskua ja nukkumaan pääsyä! Siinä samalla istuskelun ja päivällisen lomassa tutuksi tuli marjoja noukkiva kävelytyyli: marjat kerääntyivät sandaaleihin varpaiden alla ja liitskautuivat. ? Läheinen poroaita osoittautui loistavaksi pyykkinaruksi. Se oli tarpeeksi tukeva, suorastaan järeä. Ehdoton edellytys seuraaville leiripaikoille (tosin tästä jouduttiin tinkimään)! Päivän päätteeksi oli aivan ihanaa päästä pussiin! ?

II vaelluspäivä

Reitti; Goldahyttanin esikaupunkialue – Breiddalen – Govdajärvi. Matka 14 kilometriä. Korkein kohta päivän aikana 735 m.

Upeaa herätä auringon lämpimään herätykseen! Päivä alkoi kilsan aamunousulla, huh. Nousimme puurajan yläpuolelle. Tosin ylämäessä rinkka selässä mustikoiden syömistä voi pitää jopa miellyttävänä toisin kuin tasamaalla samaa operaatiota. Myös norjalaiset mustikat todettiin mehukkaiksi. Sanoimme heippa polulle. Kuljimme Breiddalenia pitkin jonkin verran ylärinteessä. Jokien ylitys ei olisi voinut olla helpompaa: ne olivat kuivia tai vähävetisiä. Liikkeellä oli yksittäisiä poroja, mutta jo ne riittivät aikaan saamaan kameran esiin kaivamis –reaktion. ?

Kuvat 5 ja 6: Kuivaa joenuomaa pitkin ja Lähes topless –kokki!

Kaikista laakson paikoista satuttiin valikoimaan lounaspaikaksi kaunis joenvarsinkallio. Paikka tuntui uskomattomattomalta, sillä kun päätä käänsi 360 astetta, niin joka puolella oli pusikkoa. Jälleen lämmin auringonpaiste, joten kokkikin oli sen mukaisesti pukeutunut: lähes topless! ?

Govdajärven vesi oli sen verran matalalla, että teltta pistettiin pystyyn järven pohjaan. Taisi olla porojen nukkuma/juomapaikka, sillä illalla kävi pieni lauma meitä ihmettelemässä. Nyt järvessä olisi ollut tarpeeksi vettä uimiseen, mutta se oli niin jäätävää, että uimisen sijaan voi puhua pikaisesta räpiköinnistä! Illalla huomasimme, että Soopan varustelistasta oli puuttunut varsin oleellinen asia: varajalkaterät! Olisi löytynyt käyttöä!

Päivän mittaan syntyi TEAM KELTSI, kun vaivaiskoivuvarvikossa kävely värjäsi kaikkien kengät keltaisiksi. SI taas tulee siitä, että meillä kaikilla on samanlaiset siniset makuupussit. Anne kilpasuunnistajana opetti meille muille, että norjalaisessa kartassa suo tarkoittaa samaa kuin mene sinne – todellisuudessa se on kuin pelto. Päästiin toteamaan se ihan omakohtaisesti! Ruoanlaittojärjestyskin alkoi muotoutua: Ansku ja minä kokkasimme ja Anne kävi terapiakseen tiskaamassa. Sitä parempi, mitä enemmän jynssäystä! Onneksi mahdollisuus terapiaan oli kolme kertaa päivässä. Hieman kyllä mietitytti, että mitä se kertoikaan vaellusseurasta?! Ruoasta puheen ollen, juustosiivuista oli päivän aikana muodostunut yhtenäinen köntti, josta sai kyllä siivuja puukolla veistellen. Lisäksi siihen oli ilmaantunut vieno homejuuston sivumaku. ?

III vaelluspäivä

Reitti; Govdajärvi – Cazajärvi & Cazajärven kierto. Matkaa yhteensä 10 kilometriä. Korkein kohta 803 m.

Kuva 7: Aamusumussa

Seiskalta teltan ovelta kurkistaessa ei nähnyt juuri mitään: olimme aivan pilvessä! Parin tunnin aamu-unien jälkeen maata oli ilmaantunut teltan edustalla. Siirsimme leirin Cazajärven rantaan lakkasuolle! Lakoissa makoisa arktinen aromi! Pilvet roikkuivat sen verran alhaalla, että päätimme huiputuksen sijaan kiertää Cazajärven. Vastarannalla kipusimme kotivuorelle. Ristimme sen Military mountainiksi, koska sieltä löytyi kylmän sodan aikainen Norjan armeijan asemapaikka. Siellä oli muun muassa bunkkeri, jonka kansi/ovi ei kolmen naisen voimin auennut. Joka tapauksessa selvisi, miksi asumattomalle alueelle on rakennettu tie ja puhelinlinja. Ensimmäinen kontakti norjalaisiin: näköhavainto kahdesta ja pääsimme jopa juttusille kalareissulla olevan kanssa.

Päivän aikana ehti hyvin syömään lakkoja, tiirailemaan kasveja ja loikoilemaan mättäillä. Niillä on muuten aivan uskomaton joustokyky! Ihanaa, että aikuisillekin tehdään goretxistä kuravaatteita, joilla voi huoletta testailla eri pintojen ominaisuuksia! ? Keskusteltiin muun muassa, että puhuvatko vuoret - voisikohan siitä tehdä väitöskirjan? Sää oli pilvinen, mutta ei onneksi satanut. Taivaanreikienkorjaajan sijaan olisi tarvinnut siivoojan!

IV vaelluspäivä

Reitti; Casajärvi – Heargevárri – Juomvátcahca – Elsnesdalen. Matka 12 kilometriä. Korkein kohta n. 900 m.

Koko yön satoi, mutta onneksi sade taukosi aamulla. Pilvet roikkuivat edelleen lähivuorien yllä, joten huiputuksen sijaan jatkoimme matkaa. Välillä kuljimme pilvessä, jossa ei oikeastaan satanut, mutta kastui kuitenkin. Välillä tuuli oli sen verran timmi, että oli jäädyttää koko porukan pienenkin pysähdyksen aikana. Keskeltä ei-mitään löytyi pieni mökki! Pääsimme uudenlaiseen maisemaan: kivierämaahan. Ainakin harmaassa säässä se näytti loputtoman lohduttomalta! Kuuma tuli ylöspäin mennessä, mutta alaspäin tullessa hiki vasta olikin! Ansku ajatui kaltevalle, osittain hiekan peitossa olevalle jäätikölle. Liu´tteli jäätikön poikki alaspäin rinkan kanssa ja aiheutti hengityskatkoksen katsojille humahtamalla reittä myöten heikosta jäästä läpi.

Kuvat 8 ja 9: Kivierämaassa ja Ansku liu’uttelee jäätiköllä

Lounastelimme jäätikön sulamisvesilammikon rannalla. Lammessa oli kaksi kulmaa, joista vesi juoksi alaspäin. Toinen kulmista näytti johtavan taivaaseen (=pilveen) ja toinen tyhjyyteen. Valitsimme tyhjyyden!? Siellä odotti tiukka 100 metrin pudostus kivikossa jyrkässä rinteessä. Reidet hapoilla. Oli pakko taas ottaa vaakataso, kun sellaiselle alustalle pääsi! Pehmeällä nurmikon tapaisella oli mukava olla ketarat oikoseen myös silmät kiinni, mutta muiden vinkistä avasin ne ja kas, maisema oli taas katsomisen arvoinen! ?

Olimme etukäteen miettineet kahden vuoren välistä satulaa Juomvátcahcaa, jonka kohdalla kartassa on ruskeita viivoja pelottavan lähekkäin toisiaan. Päätimme yrittää, sillä meillä oli kuitenkin tarpeeksi aikaa etsiä toinen reitti, jos siitä ei pääsisi. Yöspäin meno oli ok, mutta alaspäin tulo meni lähes kylmän hien puolelle! Muun muassa muutaman kerran jyrkässä rinteessä hiekka lähti valumaan jalkojen alla. Miten ne porot pääsevät kulkemaan?! Todellakin teltta laitettiin pystyyn ensimmäiseen suhteellisen tasaiseen paikkaan! Pääsin jälleen etsimään sopivaa alustaa ja oviaukon suuntaa teltalle: maaperän pintaominaisuuksien testaajan urani on hurjassa nousujohteessa! ? Vaelluksen rankin päivä. Ja paras!

V Vaelluspäivä

Reitti; Elsnesdalenia alaspäin. Matka noin 4 kilometriä. Lähtökorkeus 620 m.

Aamulla teltassa oli raukea meininki. Kaikki hereillä, mutta liikkeelle lähtö hidasta. Aamupalalla aloimme seurailla valkoista pistettä alempana laaksossa. Veikkailimme sitä jääkarhuksi, peruuttavaksi poroksi, norjalaiseksi ladyksi valkoisessa ulkoilupuvussa, joka oli käynyt ostamassa aamukahvimaitoa ja oli nyt palaamassa kotikyläänsä eilen kulkemaamme reittiä. Meillä ei ollut taaskaan kiikareita, joilla olisi voinut tarkistaa asian! Luontofilmi kuitenkin lähestyi! Meihin tuli tutustumaan noin 63+14 poron lauma, jolloin selvisi valkoisen pisteen arvoitus. Niitä kiinnosti, mutta rohkeus petti tehdä lähempää tuttavuutta. Lopulta osa laumasta kävi laiduntamaan ja osa pötkölleen, jolloin me päätimme jatkaa matkaa.

Kuvat 10 ja 11: Luontofilmi lähenee! ja Makoilua maisemassa

Kuljimme lakkasuon poikki ja jälleen löytyi mustikoita. Vauhti oli verkkaisaa – suurimpaa osaa vuorista ja jäätiköistä ihailimme vaakatasosta. Olin niin ylpeä muusta porukasta, joka myös oli löytänyt makuuasennon ihanuuden! Ei tule edes niska kipeäksi vuorien ihailusta! Lyngen –vuono alkoi pilkottaa edessä.

Ensimmäisen kerran pääsimme pohtimaan joen ylitystä. Ensin kuitenkin lounasteltiin ja vasta sitten käytiin riisumaan. Olimme lähellä puurajaa, joten päätimme leiriytyä. Otimme pienet päiväunet ja pohdimme rennon reipasta menoamme. Jokainen kävi omalla pienellä kävelyllä. Vatsa ei kerrankin suoranaisesti huutanut ruokaa, mutta ainahan on mukava syödä! ? Puurajan läheisyden huomasi, kun illalla kävi muutama hyttynen meitä moikkaamassa.

VI Vaelluspäivä

Reitti; Elsnesdalenia alaspäin Lyngen –vuonon rannalle. Matka 7 kilometriä.

Aamupuuron kanssa söimme mustikkakeittoa oikeilla mustikoilla. Nam! Käppäily tapahtui lähes tulkoo optimaalisissa oloissa: lievä alaspäin suuntautuva kaltevuuskulma ja pehmeä alusta ilman irtokiviä. Tosin välillä jouduttiin rämpimään suossa, ponnistelemaan mudassa, ylittämään sammaleisia puroja, raivaamaan tietä tunturikoivuviidakossa… ? Mutta se oli pientä, kunhan ei vain loputtomalta tuntuvaa kivikkoa! Yhtäkkiä meitä ammuttiin: puskassa seisoi kahden aikuisen ja kahden lapsen –lehmäseurue! Lehmänläjiltä vaikuttavat jätökset saivat selityksen. Molemmat lehmät olivat ruskeita, mutta toinen vasikoista mustavalkoinen, joten päättelimme, että mukana oli adoptiolapsi.

Karttaan oli merkitty heiveröinen polku, joka löytyikin joen ylityksen jälkeen. Polun varrelta löytyi myös ”postilaatikko”, johon jätimme vaellusterveisemme. Luimme, että Maj-Tove on ahkera patikoija, mutta Sigmund se vasta innokas onkin! Kiipeää joka päivä aikamoisen matkan ylämäkeä(!) kylästä havainnoimaan säätä! Harmi, ettemme tavanneet. Etsiydyimme lammen rannalle ja oikaisimme. Oli mukava katsella merta. Norjalaisia oli keräämässä variksenmarjoja – rahtasivat niitä jätesäkeissä. Teimme päiväkävelyn merenrannan majakalle. Samalla reissulla jouduimme ylittämään maantien. Jouduin siellä urbaanin elämän säikyttelemäksi. Ei sovi maleksia eteenpäin tiellä, missä hurjastellaan autoilla!

Kuvat 12 ja 13: Mustikkakeitto ja Merenrannan majakalla

Ensimmäisen kerran reissun aikana juomavesi oli aavistuksen kellertävää ja siellä uiskenteli pari örkkiä. Tyhjensimme ruokapussit viimeisistä herkuista ja kokkailimme herkkupäivällistä: juustotortelliineja yritti-juustokastikkeessa. Samaan syssyyn tapahtui myös reissun ensimmäinen tapaturma. Meidän piti rakentaa pääsylippu bussiin, jota tehdessä Anne leikkasi puukolla sormeen. Ansku ompeli sitten Stocmannin muovipussin kirjaimista Tiim Keltsin kiinni siniseen messumattoon.

Viimeisen yön kunniaksi Ansku ja Anne innostuivat nukkumaan taivasalla. Sehän sopi minulle: mahduin mainiosti yksin neljän hengen telttaan! Makuualustan toiselle puolelle vaatepinot ja toiselle puolelle yöpöytä –aivan loistavaa! Jostain syystä en kuitenkaan nukkunut mainiosti: liekö ollut kotimatkajännitystä, ikävä tovereita vai pelkoa siitä, että ulkona nukkujat häipyvät omille teilleen ilman minua?! ?

VII Päivä

Aamulla käppäilimme haikein mielin maantien varteen odottelemaan Soopan bussia. Viimeisen aamun kunniaksi teimme mustikkakiisseliä jälleen oikeista mustikoista ja koska Anne ei tuntenut enää tarvitsevansa terapiaa, niin söimme tiskin minimoimiseksi kaikki samasta kattilasta. Lämpimään bussiin pääsy alkoi heti unettaa ja puolivaloilla tihrusteltiin viikossa edennyttä Kilpisjärven keltaista ruskaa. Saunan ja valmiiksi laitetun lounaan jälkeen bussissa oli jälleen raukeaa porukkaa. ?