Reipas 2 aka Yrmy-Niittäjät

Eki Lehtimäki (rj)	Juuso Kangas	Jarkko Pyykönen	Aleksi Salo
Yrmy Sottaaja	Yrmy Kikkailija	Yrmy Pönöttäjä	Yrmy Käristäjä

Reitti: Pältsan vastapäivään kiertäen! MarsMars!

27.8.2006. Aurinkoista +20°C Taival 17km

Bussissa ”hyvin” nukutun yön jälkeen meidät hyljättiin n.5km Kilpisjärveltä pohjoiseen, kohti erämaata suuntaavaan polun alkupisteen liepeille. Meidän Yrmyjen seuraan lyöttäytyi yksinäinen susi, ”Maailma ja Minä” ryhmän omatoiminen edustaja, Jenna ”Halt!” Paakkari. Sekä tyttöjengi Loma 1 aka Violetti Toukka. Jo alle kilometrin taivalluksen jälkeen törmäsimme porskeihin eli poroihin. Niitä näkyikin erikokoisia tokkia tasaisin väliajoin ensimmäisen päivän aika. Muita kohtaamiamme eläimiä olivat Violetit toukat, erilaiset pikkulinnut ja Korpit. Aleksi yritti kutsua kutakin eläintä onomatopoeettisin ääniefektein, huonolla menestyksellä. Lounaaksi loihdittiin yrmysti käristettyjä nakkeja sekä mummon muusia. Myöhemmin hoksasimme sen olleen päivällismenú. Päivälliseksi olisi luvassa siis hyvää makumaasta, riisinuudeleita ja jauhelihaa, JAUHELIHAA! Tässä vaiheessa emme arvanneet, kuinka paljon sitä tulisikaan ”nautittua” tulevan viikon aikana. Jo ensimmäisestä ateriasta tiesimme, kuka vastaisi ruoanlaitosta. Aleksista tuli Yrmy Käristäjä; päivisin patikoija, tauoilla superkokki. Retkemme ensikertalaisia ihmetytti jokainen kivi, kukkula, notkelma, sammal, kukka ja tunturinhuippu. Kaikki saivat aikaan aitoja ”Oooh!” ja ”Aaah!” huudahduksia. Matkan varrella oli ilmeisesti Toisen Maailmansodan aikaisia bunkkereita, tosin kohtalaisen huonossa kunnossa. Mietimme myös, minkälainen homma on ollut rakentaa polun varren kivipömpelimerkit. Osa niistä ei nimittäin ollut kovin pienikokoisia.

Alun kohtalaisen pitkä nousu ja sitä seurannut pitkä lasku puurajan alapuolelle palkittiin ensimmäisellä vastaantulijalla Galdahyttalla. Joensuulaismies, joka oli ollut matkassa jo kymmenettä päivää, kertoili kaikenlaisista kommelluksista reissunsa varrelta. Juttua riitti, sillä hän ei ollut puhunut suomea kenellekään muutamaan päivään. Eräät (Jarkko ja Aleksi) nukahtivat miehen rauhallista ja leppoisaa jutustelua. Galdahyttalta Jenna jatkoi matkaansa kohti Kuokkimajärveä ja siitä edelleen kiertäen Pältsanin myötäpäivään, mutta se onkin jo toinen tarina. Mökiltä jatkoimme vielä ”pari sataa metriä”(lue: pari kilometriä) eteenpäin ja leiriydyimme Gäldajavrin länsipäähän puron varrelle. Puron alajuoksulta löytyi kaunis paikka, johon pieni putous oli luonut suvannon. Kirkas vesi houkutteli meitä poikia uimaan, ja vesi olikin kohtalaisen sopivaa siihen tarkoitukseen. Pitkä päivä takana ja teltta kutsuikin unten maille jo klo 21.00.

28.8.2006 Aurinkoista +20°C Taival 15km

Aamulla leirimme läpäisi ilmeisesti suomea taitamaton naishenkilö, ei muuta mainittavaa hänestä. Aurinkoinen sää helli meitä niin nousuissa, kuin laskuissakin aina lounaaseen saakka. Hikihän siinä tuli ja nestettä kului mukavasti. Se mihin tämän päivän aikana kiinnitimme erityisesti huomiota, oli veden vähyys. Kuiva kesä näkyi täälläkin. Osa karttaan merkityistä vesiuomista oli pelkkä kivinen arpi, joka halkoi tunturin kupeita. Äiti maan povesta ei herunut useimmissa paikoissa vettä janoisille matkalaisille. Onnellisuuden tunteita saatiin, kun yllättäen päivän puolivälissä laskeuduimme joen uomaan, jossa vesi virtasi kallioiden välissä muodostaen välillä putouksia, välillä suvantoja. Olimme tulleet muumilaaksoon. Pysähdyksen teemana oli jalkojen teippaaminen. Vinkkinä vielä, älä seuraa henkilöitä, jotka kulkevat omia polkujaan vaelluksella. Heidän reittinsä eivät ole välttämättä helpompia.

Lounasta nautittiin ennen Gappohyttaa keskellä jokea kallioiden keskellä. Pieni sadekuuro ei onneksi päässyt yllättämään, avoimessa maastossa sen lähestymisen kun pystyi havaitsemaan helposti kauan ennen kuin se oli päällä. Lounastauon aikana ihasteltiin kirkasta jokivettä ja haaveiltiin uimisesta ja kallioilta hyppimisestä. Juuso hävisi jossain vaiheessa omille seikkailuilleen ja palasi takaisin märkänä kuin rätti tokaisten ”Kävin sitte uimasa!” Tauoilla näimme saksalaisen pariskunnan, joka ei liikoja jutellut vaikka heitä tervehti. Läheisellä kallionkielekkeellä näimme jonkin ilmeisesti monikansallisen retkeilijäryhmän, joka lienee majoittunut Gappohytalla.

Jatkoimme matkaa vielä muutaman tunnin maisemissa, jotka muistuttivat kovasti Rohanin tasankoja. Tuntui, että hetkenä minä hyvänsä ratsumiehet nelistäisivät uljaine hevosineen lähimmän kumpareen takaa. Vettäkin ropisi hetken auringon paistellessa ja kiitimme Jumalaa, siitä ettei Mikko Alatalo ollut läsnä. Poikkesimme lopuksi reitiltä lähemmäksi Pältsania, päädyimme yöksi eri romanttiseen paikkaan saareen joenuomien väliin. Uiminen kutsui meitä veijareita taas, vaikka uimapaikassa vettä olikin vain polveen asti. Haaveiltiin porukalla huomisesta Pältsanin huiputtamisesta, se kun näytti todella jylhältä ja houkuttelevalta vieressämme. Illalla sitten jumpattiin vähän porukalla ja kömmittiin telttoihin vähän myöhemmin kuin edellisenä iltana.

29.8.2006 Pilvistä, sumua, sadetta +15°C Taival 22km

Mikä pettymys! Taivas on pilvessä ja näkyvyys vajaa sata metriä suuntaansa. Pältsanin rinteet olivat sumun peitossa, totesimme yksissä tuumin, ettei huiputtamisessa olisi mitään järkeä tällä säällä. Tytöt lähtivät tässä vaiheessa oman reittisuunnitelmansa mukaisesti kohti Pältsastugania Pältsanin itäpuolelta. Me Yrmyt sen sijaan otimme suunnan Moskkugaisin länsipuolitse tavoitteenamme Isdalsfjellanin jäätikkö. Vettä ripotteli pienissä erissä sen verran niukasti, ettei sadevaatteiden pukeminen vaikuttanut viisaalta vaihtoehdolta. Nousimme aamulla vajaaseen tuhanteen metriin ja maasto oli siellä äärimmäisen karua, mutta polun tuntumassa äärimmäisen helppokulkuista. Aika oli koittanut poiketa polulta ja suunnata lähemmäksi jäätikköä. Tällä oikaisulla säästimme parin kilometrin edestakaisen patikoinnin. Seuraava taival oli raskas, maastoa oli pelkkää kiveä kiven päällä. Pääsimme sentään jättämään jälkemme paikkaan jossa kukaan ihminen ei ollut aiemmin kävellyt, erään kuivanneen lammen pohjassa on toivottavasti edelleen pari vaelluskengän pohjaa muistuttavaa kuviota. Viimein ylitettyämme taas yhden harjanteen ja jäätikköjärvestä laskeva joki tuli näkyviin. Laskeuduimme sen varrelle ja jätimme rinkkamme odottamaan paluutamme. Aloitimme kapuamisen kohti laaksojäätikköä.

Jäätikkö oli todellakin paikassa, jonne aurinko ei paista. Se jotenkin huokui kylmyyttä ja ikiaikaisuutta kun sitä lähestyi. Vaikea kuvitella että koko Suomi ja puoli maapalloa on ollut vastaavien, mutta vielä valtavampien jäätikköjen peitossa. Jäätikkö oli tosin jatkuvassa sulamistilassa, kuten kesällä kuuluukin. Sen alta kuului vuolaan jäänalaisen joen solina. Ihailimme sitä hetkisen, mussutimme rusinoita ja räpsimme valokuvia. Oli kuitenkin koittanut aika poistua. Kiersimme pois jäätikköjärven rantoja myötäillen. Juuson oli pakko kokeilla kantaako jäälautta: no eihän se kantanut. Juuso onneksi ehti hypätä ajoissa pois, ennen kuin se upposi.

Myöhäisen lounaan jälkeen päätimme ottaa päivän tavoitteeksi Moskahyttan autiotuvan. Lähdimme lyllymään kohti merkittyä reittiä, matkaa vaikeutti aamupäivältä tutut karut kivikot sekä uusi tuttavuus: jyrkänteet. Kolhuitta ja suuremmitta vaikeuksitta saimme kuitenkin Isdalenin näkyviin. Koko reissun hienoin maisema nähtiin tässä kohtaa. Suoraan edessämme oli Moskkugaisin, pystysuora länsijyrkänne ja oikealla puolella Iselva laski kumpuilevassa maisemassa kohti Isdalenia. Måskanvarrin rinteet loivenivat laaksoa kohti silmänkantamattomiin Auringon hetkeksi kullatessa maiseman.

Maisemista nauttiminen jätettiin sikseen ja oli pakko alkaa painaa kohti yösijaa. Taivas alkoi mennä entistä enemmän pilveen ja tuuli yltyi lähes navakaksi iltaa kohden. Näillä seuduilla meidän oli tarkoitus kohdata Jenna, joka oli kiertänyt saman reitin vastakkaiseen suuntaan. Häntä ei näkynyt missään ja epäilimme, että olemme kulkeneet ristiin. Isdalsfjellanin suunnalta laaksoon päin näkyi korkea putous, ihailimme sitäkin hetken ja popsimme joka puolella sinertäviä peukalonpään kokoisia mustikoita ja juolukoita. Poikkesimme jälleen polulta Gaiseluokkan rinnenummille, joita myötäillen oli lyhin matka Moskahyttalle. Loppuillan tahti olikin kova Aleksin mentyä vetämään letkaa. Olihan pakko päästä mökille saakka ennen pimeän tuloa! Aika lailla nolla taulussa tuli vedettyä pari viimeistä tuntia. Kello oli jo 21.30 kun pääsimme perille pieneen turvapaikkaamme. Laittelimme herkkupäivällistä ja verryttelimme raskaasta päivästä kipeytyneitä lihaksia. Haaveilimme vielä ennen nukkumaanmenoa huomisen mahdollisesta auringonpaisteesta huiputtamisen toivossa.

30.8.2006 Pilvistä, sadetta +15°C Taival 8km

Ei tuska! Taivas on pilvessä ja näkyvyys edelleen surkea. Emme siis pääse huiputtamaan tuntureita tällä reissulla. Voi surkeus! Hetken päiviteltyämme pantiin kamppeet kasaan ja lähdimme tavoittelemaan merkittyä reittiä. Aamupäivällä pysähdyttiin brunssille ja koska Pältsastugalle oli niin lyhyt matka, päivän taival oli ohi jo kolmen aikaan. Pystytimme teltat suojaisen töyrään alle joen varrelle pari sataa metriä Pältsastugasta. Laitoimme tuplalounaan Juuson ylimääräisistä pussipastoista. Ja voi kuinka se tuntuikaan mukavalta vatsanpohjalla.

Kävimme ihastelemassa myös putousta joka sijaitsee joen ylittävältä sillalta puolisen kilometriä alajuoksulle. Olihan se komea, kun sellaista ei joka päivä näe. Kohinan yli ei ollut kuulla omia ajatuksiaan. Yritimme myös suunnitella tietokoneohjelmaa, joka voisi mallintaa ja ennustaa yksittäisen vesipisaran liikkeen koskessa ja putouksessa. Samalla löysimme myös uuden tavan tarkkailla putousta seuraamalla yksittäisen vesipartikkelin liikettä.

Päivä oli märistä märin. Sen huomasi jo aamusta, kun poluttomalla nummella oli reiden puoliväliin ulottuvaa kasvillisuutta. Erityisesti kävely putoukselle ja takaisin tuntui kohtuullisen kostealta tunturikoivujen ja pensaiden seassa. Tästä Jarkko tuumikin: ”Kuinka voi ajatukset pysyä kuivina, jos pipo on märkä?” Pienessä ähkyssä kömmimme telttoihin ja nautimme pienistä ansaituista päivänokosista.

Heräiltiin vielä illalla laittamaan päivällistä. Tuumattiin, että tämä lepopäivä tuli tarpeeseen ja mentiin sitten nukkumaan toivoen seuraavaa päivää edellistä aurinkoisemmaksi. Yöllä juuri ennen nukahtamista sattui kuitenkin kummallinen tapaus. Telttojen ulkopuolelta kuului aluksi muutama epämääräinen tömähdys ja pian jotain lensi päin telttakangasta. Sekuntia myöhemmin Aleksi oli bokserit jalassa pihalla valmiina taisteluun. Mitään eikä ketään ei kuitenkaan näkynyt. Epäilimme, että lähelle leiriytyneet ruotsalaisnuoret olisivat käyneet heittelemässä telttojamme klapeilla. Emme saa koskaan tietää totuutta.

31.8.2006 Sumua, sadetta +15°C Taival 15km

Jaahas, taivas ei ole edelleenkään seljennyt. Sää oli tänään erityisen kostea. Näkyvyys oli ylempänä tunturissa huono, pahimmillaan seuraavaa polun viittaa ei meinannut nähdä. Maisemakuvia ei sattuneesta syystä pahemmin otettu tämän päivän aikana. Taivallettiin jälleen puurajan yläpuolelle Pältsastuganilta lähdettäessä. Saimme harrastaa mielikuvamatkailua, koska maisemat olisivat varmasti olleet henkeäsalpaavat, jollei sumu olisi haitannut näkyvyyttä.

Tämä päivä meni oikeastaan vain kävellessä ja nollatessa. Puolessa välissä Juuson rinkan vyötärönauha antoi periksi ja jouduimme korjaamaan sen Leviksen vyöllä. Korjaus onnistui mainiosti ja pääsimme jatkamaan matkaa piakkoin. Näytimme varmasti varsinaisilta resupekoilta. Ekillä roikkui paidankauluksesta sukkia, joita hän yritti kuivata ruumiinlämmöllä, Juusolla oli rinkassaan ylimääräinen vyö, Aleksilla roikkui rinkan päällä sukat, villasukat sekä takki ja Jarkko näytti muuten vaan riutuneelta.

Lounastauon jälkeen laskeuduimme Kolmen valtakunnan rajapyykille. Emme koskaan tajunneet mikä siinä ihmisiä niin viehättää. Iltapäiväksi sade laantui ja saimme nähdä kauniin kaksoissateenkaaren. Patikoitiin vielä kappaleen matkaa Kuokkimajärven autotuvalle, jossa törmäsimme yllättäen Jennaan! Tuvalla oli myös joitakin ulkomaalaisia sekä pari kaupunkipartiolaista pääkaupunkiseudulta. Vaihdettiin kuulumiset ja saimme tietää kulkeneemme ristiin Jennan kanssa. Hän oli yöpynyt pari päivää sitten kaukaa ohittamamme putouksen lähistöllä Isdalenissa. Hänen telttansa oli ollut sen verran suojaisessa paikassa, ettei sitä olisi voinut nähdä vaikka olisi kulkenut paljonkin lähempää.

Iltaa vasten kävimme vielä uimassa Kuokkimajärven mutaisessa vedessä. Uituamme olimme saletisti paljon likaisempia kuin ennen uintia. Autiotuvalla oli kaasuliesi, päästiin siis trangialla leikkimisestä, vaikka kaasulieden käyttäminen tuntuikin vaikeammalta kuin trangian. Tämä oli kuitenkin periaatekysymys! Illalla Eki askarteli Yrmy Niittäjä- hahmon loppuun ja siitähän tuli aimo komea. Viikatteineen ja rinkkansa kanssa se niittäisi taatusti mainetta ja kunniaa. Päästiin siis sisätiloihin nukkumaan ja yritettiin jopa kuivata kastuneita kamppeita. Laverille mahtui helposti koko porukka ja kyllähän se uni maittoikin.

1.9.2006 Tuulista, pilvistä +11°C Taival 13km

Aika on koittanut viimeisen pidemmän pätkän patikointiin. Päätimme siis lyödä hynttyyt yhteen Jennan kanssa ja vaeltaa viimeinen pätkä yhtä matkaa. Kamat saatiin kasaan vasta joskus iltapäivällä. Sen verran mukavalta tuvan lämpö ja suoja sekä jutustelu tuntuivat. Edessä olisi jälleen yksi kapuaminen puurajan yläpuolelle. Mallan luonnonpuiston koskemattomuus oli edessä. Ei todellakaan tarvinnut kävellä luonnonpuiston puolelle kuin 10 metriä niin vastaan tuli ensimmäiset roskat. Pitihän sekin kerätä talteen.

Kitsiputouksella pysähdyimme pitkäksi aikaa valokuvaamaan. Siinä sivussa Juuso kiipesi putouksen ylös asti jonka aikana me muut haukoimme henkeä ja söimme jättiläismustikoita. Muutamia muitakin kulkijoita oli liikkeellä. Jarkon keksi putosi putouksen virtaukseen alajuoksulla, mutta löytäjä eli Aleksi sai pitää sen. Ennen Kilpisjärveä näimme vielä aiemman tapaisia bunkkereita Mallan maastoissa. Ensimmäiset sivistyksen merkit eli tulli saatiin näkyviin jo hyvissä ajoin. Kiidettiin melko hyvää tahtia pois luonnonpuistosta ja törmättiin muutamaan vanhempaan henkilöön, jotka olivat viettämässä lomaansa Kilpisjärvellä. Ennen tielle saapumista otimme yhteyttä Violetteihin Toukkiin puhelimitse. He olivat majoittuneet Saanan pohjoispuolelle muutaman kilometrin päähän retkeilykeskuksesta. Oikaisimme tunturikoivikon läpi suoraan tieltä ja osuimme aika hyvin lentokoneenraadon kohdalle. Tyttöjen teltat siinsivät muutaman sadan metrin päässä.

Iltasella kierrätettiin vielä eväiden jämiä, rusinoita, näkkäriä, kiisseliä, suklaata ja kuivattuja hedelmiä. Olihan nyt viimeinen mahdollisuus syödä ne pois ennen huomista seisovaa pöytää. Myöhällä pidettiin vielä tuparit teltassa, koska ulkona tunturissa kävi kylmä viima.

2.9.2006 Pilvistä +15°C Taival 2km

Surun päivä, viimeinen päivä. Edessä oli enää lasku Saanan kupeesta alas retkeilykeskukselle. Mustikoita tosin piti vielä nauttia, koska ne olivat täällä, kuten aiemminkin, aivan jäätävän kokoisia! Saunaan, pöytään, bussiin, kotiin, reissu ohi, kiitos ja hyvästi.

Oli ihana tutustua kaikkiin uusiin ihmisiin toivottavasti törmäillään jatkossakin!

Teksti: Aleksi + muut
Kuvat: Aleksi, Eki + muut
www-sivu: Eki