SOOPAn syysvaellus Lyngeniin 26.8.-2.9.2006

Lauantai 26.8.2006

Reipasryhmämme kokoontui jo lauantai-iltapäivän aikana Juhon asunnolle Syynimaalle. Sieltä jatkoimme Linnanmaalla odottaneelle bussille, joka oli kyyditsemä meidät Lyngeniin.

Sunnuntai 27.8.2006

Kuski kiukutteli kymmeneltä. Kuskin meille auliisti tarjoaman Lyngenin näköalakierroksen jälkeen löysimme itsemme Furuflatenista kello 10.30. Pienen alkusäätämisen jälkeen matkamme kohti Lyngsdalen Dalbotnia alkoi. Matkalla lounastimme puronvarressa ja ihmettelimme norjalaisretkeilijöiden suurta määrää. Paikallisten mäkkeilijöiden neuvojen saattamana kävimme illalla katsomassa Jiehkeskohpin jäätikköä. Aikaa piti kulua noin 30 min. Käytännössä kiipeilyyn meni pari tuntia, mutta tulipa nähtyä jäätikkö. Jäätikköseikkailun jälkeen noudimme rinkkamme mökin pihalta ja perustimme leirin Lyngdalselvan rannalle. Syötiin, kronikkaa kirjoitettiin, osa ryhmästä löysi itsensä, ja osa kävi uimassa (vesi +4,7 C). Sää oli hieno ja aurinkoinen.

1 (160K)

Maanantai 28.8.2006

Päivän reitti: Lyngsdalen - Furuflaten - Kabelbuktelva - Rastebyfjellet - Rullebu.

Herättiin kuumassa teltassa, linnut hyppeli teltan päällä. Pojat nukkuvat vielä kun keitellään puuroa. Aurinko on noussut pilvettömälle taivaalle ja taitaa tarjota taas yhden hienon ja lämpimän vaelluspäivän lisää.

Lähdettiin kävelemään joki vartta takaisin päin noin 11.30, kun aamun "kiireiltä" ehdittiin. Aamun kohokohtana vielä mainittakoon ryhmän nimen generointi, "Stigu & lempeät lampaat". Nimen innovoijana oli mielenkiintoinen lehmäkeskustelu, ja lopulliseen muotoonsa nimen jalosti Aki.

2 (160K)

Furuflatenin jälkeen lähdettiin paikallisten "päiväkävelyreitille", hieman nousua... Tien päästä löytyi kirja, jonne sitten kirjoiteltiin mekin nimet paikallisten tapaan. Nousukerrat saavat nyt kyllä jäädä yhteen, eli lähemmäs kahta sataa on vielä matkaa. Sieltä lähdettiin sitten arpomaan polkua Rullebuhun, mutta Rastebyfjelletin rinteet vetivät puoleensa. Käveltiin siis hieman enemmän kuin oli aikomus, mutta maisemat eivät taaskaan olleet kovin huonot. Rullebussa syötiin ja katseltiin taas lampaita.

Tiistai 29.8.2006

Aurinkoinen aamu valkeni. Taas hyvin kostea maa, sumua ollut aamusta vissiin enemmänkin. Ei voi tietää, sen verran uni maittoi pitkään. Tytöt taas suurin piirtein syöneet, tovin odottelun jälkeen puuro tulille, jos vaikka Juhokin heräisi. Yön alin vajaa 5 C.

Reittisäätöä, lähdettiin kohti Steindahlshyttaa. Kellokin jo 11.30. Steindalstinden on pilven takana tai siis sen huippu. Jäätikölle ehkä tänäänkin.

3 (160K)

Rullebun mökkihän on täysin varusteltu. Juokseva vesikin, tulee suoraan putkea pitkin jäätiköltä ylempää. Vain hana puuttuu. Lisäksi mökissä on kaasuhella ja patjat veneen ja verkkojen lisäksi. Yöpyminen olisi vissiin ollut maksullista, olimme siis teltoissa.

Sieltä sitten puoliltapäivin kohti Steindalshyttaa, matkalla näkyi kauempana yksi 10 hengen ryhmä. Itse mökki olikin alhaalla laaksossa, polku kulki tiheässä koivikossa koskisen joen viertä. Lounasta.

Päivällä käytiin sitten jäätiköllä, Steindalsbreen. Jäätikön reunoja oli merkitty vuosittain 1998 rajalta oli reilu 100 m jäätikölle. Raikasta ilmaa, 10 C. Paljon lampaita laaksossa ja pari lammaspaimenta. Vastaan tuli myös noin 20 nuorta jääkiipeilyvarustein, noin 15-vuotiaita tyttöjä ja poikia.

Pari leipää ja kohti Elvenesiä. Polku on paikallinen luontopolku, varrella on tietolaput, "kataja", "mustikka" jne. Ennen kylää on sitten silta joen yli. Sillan jälkeen mäki ylös. Käveltiin ensin ohi ja pieni ketunlenkki vuonolle. Sitten tähän asti herkuin mäki ylös, 600 m huipulle kilometrin matkalla. Kello 22 teltat pystyyn ja ruokaa Rundtindenin kupeessa.

Keskiviikko 30.8.2006

Aamulla heräsimme ensimmäistä kertaa sateen pelossa. Yöllä oli ropsauttanut pari pientä kuuroa ja aamu oli pilvinen. Itse olin kaiken lisäksi nukkunut levottomasti ja koko yön nähnyt painajaisia sateen alkamisesta ja lätäkössä nukkumisesta.

Kaikeksi onneksi aamutoimet saatiin tehtyä ilman sadetta. Liikkeelle lähdettiin verkkaisesti ja muutenkin vaikuttaa, että eilinen iltareippailu kiipeilyn merkeissä tuntuu jäsenissä.

Käväistiin ihastelemassa huikean hienoja maisemia Riidavarrin huipulla. Nyt lounastauko puron kohistessa vieressä.

4 (160K)

Lounastauolta jatkettiin Elvevolldaleniin. Tämä päivä on vaellettu varsin leppoisasti, turhia kiirehtimättä. Laaksoon päästyämme ylitimme reippaasti virtaavan joen. Ensimmäistä kertaa joutui ylityksessä jalkansa kastelemaan. Taisi joku meistä onnistua taiteilemaan itensä yli riisumatta kenkiään.

Laitettiin leiri pystyyn harjanteelle puron varteen. Keiteltiin iltapöperöt ja keitettiin keskiviikkokahvit, joista olikin ehditty puhua koko alkuvaellus. Hyvältä maistui pitkästä aikaa kahvi. Illansuussa ripsi kevyesti vettä. Koko päivän pilvet ovatkin olleet alhaalla.

Torstai 31.8.2006

5 (160K)

Keskiviikkoiltana ryhmän miesjaosto kävi hortoilemassa paikallisessa Dalbotnissa ja löysi lopulta tiensä takaisin leiripaikalle illan hämärtymisestä huolimatta. Torstaiaamu valkeni, ja (kuullemma) tänään herättiin vähän normaalia aiemmin. Päivä alkoi reippaalla pumppaamisella, ja kohta oltiinkin jo harjanteen toisella puolella. Pikkujoen kohdalla lounastettiin, ja ryhmämme päätti jakaantua loppuvaelluksen ajaksi kahteen erillisesti operoivaan yksikköön. Miessukupuolen edustajat suuntasivat jokea myöten länttä kohti aikomuksenaan Durmålstindenin kierto ja huiputus. Naisosasto jäi pitämään leiriä lounaspaikan tuntumaan. Miesyksikön matkasta vähän vielä seuraavassa...

Matka Langdalenia pitkin sujui joutuisasti, ja sitten käännyttiin kohti etelää. Durmålstindenin länsireuna osoittautui vähän turhan extreme-henkiseksi, joten laskeuduttiin vähän alaspäin, ja matka jatkui pusikossa. Vielä loppurutistus rinnettä ylös ja kohta olikin hieno base camp pystyssä noin 800 metrin korkeudessa (about 50 metriä Laurin ryhmää korkeammalla, hähää!), valmiina huomiseen huiputukseen. Chili con carnet pötseissä alettiin nukkumaan about 10 C lämpötilassa.

Naisjaosto käppäili iltapäiväkävelyn naapurilaakson laidalle ja askaroi illan harvinaista lempeää karvahäntälammasta nimelta Tohjami.

Perjantai 1.9.2006

Pitkien kauneusunien reipastamine tytöt suuntasivat suoraan läpi kosteikko-osuuden kohti Elvevollenia, jonne saapuivat noin kello 17. Poikia odotellessa keiteltiin reissun viimeiset Trangia-sapuskat ja jututeltiin Laurin ryhmäläisiä.

6 (160K)

Ja niin he kaikki ratsastivat onnellisina oman auringonlaskunsa suuntaan...