Alussa oli Harman/Kardon HK-3270 -stereoviritinvahvistin ja pari Kef Cresta2 -kaiuttimia. Tämä siis joskus viime vuosituhannen lopussa. Alkuun olin kyseisiin laitteisiin ihan tyytyväinen, mutta sitten alkoi basson vaimeus kypsyttää ajatusta subbarista. No subbarihan tehtiin. Tässä vaiheessa äänenlaatu oli jo ihan sidettävä, mutta kuva puuttui. No eikun telkkaria ostamaan.
Tällaisella laitteistolla pärjäsinkin jo aika pitkään, mutta alkukesästä 2002 tuli eteen videoiden hankkiminen. Loppukesästä 2002 toive surround-äänestä johti uuden vahvistimen hankkimiseen Saksasta ja samalla alkoi pitkä kaiutinrakennusprojekti. Suunnitelmissa oli tehdä 7 kpl Choruksen rakennussarjaan perustuvaa AW-6i -kaiutinta, joista itselle tulisi viisi ja kaverille loput kaksi. Samanaikainen intissä olo jarrutti projektin etenemistä rajusti, mutta velipojan suurella avustuksella (siitä kiitos) hommasta selvittiin vuoden 2003 tammikuun alkuun mennessä. Jouluna oli laitekaappiin ilmestynyt myös DVD-soitin.
Lisää mm. edellämainituista projekteista DIY -projektit -linkin takana. Laitteisto -linkin takana tämänhetkinen laitteisto kokonaisuudessaan.
< Laitteisto >
< DIY -projektit >