Disquitos - Ultimate Frisbee Oulu
Seura Kurssit Historia Lajitietoutta Yhteystiedot

Liitokiekolla pelattava joukkuepeli Ultimate sai alkunsa Yhdysvaltain itärannikolla 1960-luvun lopulla. New Jerseyläisen Columbia High Schoolin Frisbee-kerho syntyi 1967 puolileikillään oppilaskunnalle esitetystä aloitteesta, jonka pohjalta oppilaskunta alkoi lounastuntisin organisoida Frisbeen heittelytuokioita koulun viereisellä niityllä. Yhdysvalloista Ultimate kulkeutui Suomeen 1970-luvun loppupuolella...

Ote Hartti Suomelan kirjoittamasta Ultimaten historiaa käsittelevästä artikkelista: Koululaisten keksinnöstä kansainväliseksi lajiksi.

Ultimatella arvioidaan maailmanlaajuisesti olevan satoja tuhansia harrastajia. Suomen liitokiekkoliitossa on n. 600 aktiivijäsentä. Pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Vantaa) lisäksi aktiivista seuratoimintaa on ainakin Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lempäälässä, Raisiossa, Sipoossa, Turussa, Tampereella ja Vaasassa.

Oulussa lajia on harrastettu ainakin vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäisen kerran oululainen joukkue osallistui Ultimate-turnaukseeen (NSUT) vuonna 2002. Vuonna 2003 joukkueen nimeksi tuli Disquitos ja seuraavana vuonna joukkue debytoi sarjatasolla (hallisarja). Vuoden 2005 aikana joukkueen pohjalta perustettiin liitokiekkoseura Disquitos ry.

WFDF Ranking (2009):

  1. Kanada
  2. USA
  3. Australia
  4. Ruotsi
  5. Japani
  6. Suomi
©Disquitos ry