Naisen kokema häpeä

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto
2. Häpeän teoriaa
3. Naisen häpeä
4. Naisen sosiaalinen status
5. Äiti-myytti
6. Naisen määrittelyä
7. Koulu häpeän tuottajana
8. Yhteisö ja häpeä
9. Lopuksi
- Kirjallisuus
- Liite

1. Johdanto

Tässä työssäni pohdiskelen, mistä syntyy se tiedostamaton häpeä, jonka edessä parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset ovat nöyrtyneet ja alistuneet oman identiteettinsä menettäneenä. Minkälaiseen kulttuuriseen, sukupuolistuneeseen ja yhteiskunnalliseen viitekehykseen naisten kokemat tunteet liittyvät? Vallankentät ja häpeä. Mitkä ovat ne keinot joilla häpeän lamaannuttamat käyvät taisteluun, tullakseen jälleen kokonaisiksi subjekteiksi?

Työssäni käytän kahta haastattelua, johon osallistui kaksi naista Lyydia 48v sekä Marjatta 58v. He molemmat olivat mukana myös pro-seminaarityössäni.

Jouduin toteamaan oman rajallisuuteni haastattelutilanteissa, sillä häpeän aihe on niin arka ja syvälle identiteettiin uppoava, ettei siitä oikein haluta puhua. Tuntui, että viha, syyllisyys ja pelko ovat paljon kunniallisempia tunteita mietittäväksi. Suoritin haastattelun Lyydian kotona, käyttäen apuna nauhuria, haastatelutulos jäi niukaksi, toisen haastateltavan lukkiutuessa melkein kokonaan. Lisäksi mielestäni en ollut itsekään oikein asennoitunut vaan autoin liian pontevasti haastateltavia. Haastattelun lisäksi olen käyttänyt alan kirjallisuutta. Tarkastelen asioita feministisen tutkimusmetodin mukaisesti, joka mahdollistaa asian tarkastelun ilman spekulointia.

Oman häpeän kenttäni kohtaaminen stimuloitui voimakkaasti, kun aloin työstää tätä kirjoitelmaa. Olen joutunut miettimään oman häpeäni alkujuuria, ja häpeäni muuttumista elämäni eri vaiheissa. Olen huomannut miten monin tavoin häpeä on sitonut ja kahlinut mieltäni ja kieltäni. Jouduin kohtaamaan tunteitteni pimeän puolen, jonka ovea en ollut ennen avannut. Paljon mieluummin olisin unohtanut ja kääntänyt esille sivua kohti jotain mielyttävämpää ja positiivisempaa.Tämän pimeän puoleni kohtaaminen on ollut myös osa oman itseni eheyttämistä, keino vapauttaa voimavarani ja energian, joka poistaa lamaannuttavan häpeän ja kaunaisuuden, antaen tilaa pohdiskella niiden naisten häpeää, jotka ovat kokeneet parisuhdeväkivaltaa suhteessaan, joutuneet raiskatuksi, tai olleet insestin uhreja. Olen pyrkinyt tiettyyn objektivisuuteen työssäni, mutta huomaan kuitenkin olevani menneisyyteni vanki, tunteiden aina yllättäen nostaessaan päätään tilanteissa, joihinka niillä ei ole mitään asiaa. Häpeäntunne on niin perustavanlaatuinen ja vahva alkutunne, että käsitteleminen ja kohtaaminen avaa väistämättä ovia uusiin muutoksiin.

2. Häpeän teoriaa

Kiinnostus häpeän psykologiaa kohtaan on viime vuosina kasvanut. Helen Block Lewiksen mukaan häpeän huomioitta jättäminen on vaikeuttanut esimerkiksi hoitotapahtumaa terapiasuhteissa, joissa hoitava henkilö voi syyllistyä tietämättään potilaan häpeän tunteen heräämiseen. (Jokinen, 1997)

Häpeän tunne kertoo psyykkisestä tapahtumasta, jossa häpeävä ihminen uskoo epäonnistuneensa jossakin vastavuoroisuudessa, ja yrittää pelastaa kysymyksessä olevan suhteen kääntymällä itseään vastaan moittimalla tai kätkemällä itseään tai luopumalla identiteetistään. (Rechardt & Ikonen, 1998)

Häpeän perusmalli syntyy varhain lapsuudessa, ellei lapselle tärkeä henkilö ole emotionaalisesti käytettävissä, lapsi tuntee olevansa vääränlainen. Jos lapsi jää toistuvasti vaille vastavuoroisuutta, hänestä tulee herkkä kokemaan häpeää. Samanlainen peruskuvio, tosin mutkikkaampana, altistaa myöhemminkin häpeälle.

Häpeän pelko koskettaa sosiaalisia seurauksia, hyväksynnän menetystä, kun taas syyllisyydessä on yksilön mahdollisuus itse erottaa hyvä ja paha, mahdollisuus tehdä valintoja, silloinkin kun ne ovat vastoin ympäristön odotuksia. ( Blomstedt, 1998)

3. Naisen häpeä

Yhtenä länsimaisena aateperinteeseen kuuluvana on järjen ja tunteen vastakkainasettelu. Uskomus naisen tunneherkkyydestä on noussut esille keskusteltaessa sukupuolten välisistä eroista.Vielä nykyisinkin naisten tunne-elämän ajatellaan olevan voimakkaampaa kuin miesten. Ongelmaksi nousee olettamus, että naisten tunteellisuus haittaa rationaalista ajattelua ja toimintaa, ja näinollen naiset ovat miehiä heikompia järjenkäyttöä edellyttävissä tehtävissä, kuten valtion hallinnossa ja tieteellisessä tutkimuksessa.(Heinämaa & Reuter) Naisten väitetään olevan miehiä epäloogisempia, harkitsemattomampia ja epäluotettavampia sillä perusteella , että heidän hormonaaliset tilansa vaihtelevat enemmän kuin miehillä. Samoin synnyttäviä naisia on pidetty kykenemättöminä tekemään itseään ja lastaan koskevia päätöksiä. Mieli ja ruumis erottelu saa yleensä sukupuolistuneen luonteen. Ruumis liitetään yhä edelleen naiseen ja naisellisuuteen ja mieli mieheen ja miehisyyteen. Naisen käyttäytyminen tulkitaan tunneperäiseksi- mitä tahansa se tosiasiallisesti sitten onkaan (Heinämaa ja Reuter, 1994). Marielle Pandolfin mukaan naisten elämän tärkeän osan muodostavat ruumiin kärsimykset ja niistä puhuminen; niiden kautta naiset jäsentävät elämäänsä. Kärsimys ei liity aina fyysisen kivun kokemiseen, vaan se voi olla myös pelon, nöyryytyksen tai häpeän tuottamaa. Erikoisesti häpeän tunteella on voimakas vaikutus nuoren tytön ruumiinsuhteen ja koko naiseuden rakentumiseen. Lisäksi naiset ovat yhä edelleen sidotumpia ja riipuvaisempia lähiympäristöstään kuin miehet(Heinämaa & Reuter). Helen Block Lewis (Nykyri, 1997)on tutkimuksessaan todennut naisten kokevan häpeää herkemmin kuin miehet, hän selittää tämän johtuvan naisen riippuvuussuhteesta lähiympäristöön: mitä enemmän yksilö on riippuvainen, sitä herkemmin hän kokee häpeää. Häpeän tunne on yleensä esteenä hakea apua esim väkivaltatilanteessa tai sen jälkeen. Nainen pelkää yhteisön reaktioita,tuntien olevansa poikkeava normeista, joilla naisen kunniallisuutta mitataan. Huolimatta osittain jo muuttuneistakin asenteista, naiset ovat edelleen monella tavalla vastuutetumpia esim. käyttäytymisestään kuin miehet. Tasa-arvo ei ole myöskään toteutunut koulutuksen sekä palkkatyön osalta. (Kosonen 1997)

4. Naisen sosiaalinen status

Naiset ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti sidotumpia yhteisöönsä kuin miehet, tässäkin tulee esille jako yksityiseen ja ulkoiseen, kahtiajako joka seuraa naista läpi koko hänen elämänsä kaaren. Patriarkaatissa valtaa ylläpidetään talouden avulla, jota uusinnetaan koulussa, kirkossa, mediassa sekä perheessä. Talouskasvu ei ole taittanut köyhyyttä, vaan toimeentulotukea saa lähes puolimiljoonaa suomalaista. Lama kosketti erikoisesti naistyövoimaa ja naisvaltainen hoivatyö on edelleen vaikeasti työllistävä, vaikka noususuhdanne on ollut voimakasta.Hyvinvointivaltion purkaminen johtaa sukupuolisopimukseen ja siihen liittyvän sukupuolikulttuurin muutokseen.Muutoksen seuraukset ovat todennäköisesti naisille epäedullisia, sillä sosiaaliturvan heikentäminen tekee heidät taloudellisesti riippuvaisemmiksi miehistä. Raija Julkunen on tarkastellut hyvinvointivaltion heikentämistä , hänen mukaansa lama on tuonnut naisten työn ja arvojen väheksynnän sekä keskustelu naisen paikasta on jälleen herätetty. ( Heinämaa ja Näre ) Naisten ja miesten eriarvoisuus näkyy myös ammattien arvostuksessa ja palkkauksen määräytymisessä. Elämme aikaa jossa arvostetaan vaan kovia, entuudestaan miesten hyvin hallitsemia aloja, mm. tietotekniikkaa. Hoito - ja opetustyöt, perinteiset naisvaltaiset ammatit, ovat alueita joihinka ei panosteta noususuhdanteesta huolimatta. Näiden naisvaltaisten alojen suurimmat kärsijät ovat lapset, vanhukset ja sairaat. Tutkimuksien mukaan palkkojen eriarvoisuus on vain lisääntynyt Suomessa.

Köyhyys on pesiintynyt suomalaisiin koteihin ja tuonut pysyväksi vieraaksi häpeän ja nöyryytyksen. Huolestuttavia ovat havainnot, joiden mukaan köyhyys on jälleen alkanut periytyä. Köyhyyden ylisukupolvittuminen uhkaa monia lapsia ja heidän tulevaisuuttaan.(Kaleva 30.11.1999) Ei haluaisi luoda tulevaisuuden uhkakuvia taloudellisen tilanteen muuttumisesta yhtä huonoksi kuin mitä se oli sodan jälkeen aina 60-luvulle asti, sillä köyhyys koskettaa erikoisesti naisia ja lapsia niin Suomessa kuin koko maailman laajuisestikin.

"Ensimmäiseksi mikä tulee mieleen on sellainen köyhyydentunne, näytti köyhältä, ei ollut tavaroita kotona esim. huonekaluja ei meillä ollut, että ei voinut ketään kaveria pyytää kotiin. Köyhyys, se on ensimmäisiä muistikuvia häpeäntunteesta. Tämä köyhyyden tunne oli voimakas, se köyhyys tuntui erikoisen häpeälliseltä kouluaikana, kun joku koulutoveri kävi kotona ja näki sen köyhyyden. Vaatteista tuli myös häpeää, kun ei ollut lämpöisiä lapasia ja laitoin isän kintaat, joita pojat sitten pilkkasivat. Nuorten joukossa oli ujoutta poikia kohtaan, tuntui ettei ole tarpeeksi hyvä, eikä ole kunnollisia vaatteita, se köyhyys tuli aina joka paikassa vastaan."( Lyydia)

Taloudellisen vallankäyttö on yhä edelleen vallitsevana useimmissa perheissä, kulttuurin luoma kuva perhettä elättävästä isästä ei ole kovin helposti muutettavissa. Taloudellisen riippuvuussuhteeseen ole odotettavissa muutoksia, niinkauan kuin naisilta riistetään mahdollisuus tasa-arvoiseen koulutukseen ja palkkaukseen ja heidän kohtuuton vastuuttaminen perheestä lopetaan. Naisilla perhesyyt vaikeuttavat työlle omistautumista, sillä naiset vastaavat yhä edelleen perheen arkirutiineista, ovat yleensä kotona lapsen sairastuessa. Käytäntö nojaa perinteisiin asenteisiin ja näyttää muuttuvan verraten hitaasti, siitä huolimatta, että naisten enemmistö kannattaa miehen ensisijaisuuden ja perinteisten sukupuoliroolien purkamista. Yhteiskunnallisesti on näkymättömästi varmistettu naisen alistuminen kulttuurisesti, jolloin voidaan taata miehille edullisempi asema yhteiskunnan voimavarojen jaossa. (Auvinen 1979)

Markkinatalouden liberalismi on vallannut alaa ja hyväosaisilla on tietoa ja taitoa järjestää asioitaan niin, että he saavat kakusta yhä suuremman palan ja tämänhän sopii hyvin patriarkaattiseen sukupuolijärjestelmään, missä on aina ollut rahanvalta. On vaarassa syntyä uskomus feminismin tarpeettomuudesta, varsinkin nuorten naisten keskuudessa, jotka ovat syntyneet valmiiseen pöytään. Heillä on hyvä koulutus, työ sekä mahdollisuudet mihin vain, eikä heidän ei ole koskaan tarvinnut taistella oikeuksiensa puolesta. Naissolidaarisuuden kannalta olisi erittäin tärkeää ylläpitää jatkuvaa keskustelua tasa-arvosta ja sen välttämättömyydestä. Suurimmalla osalla Suomalaisista naisista ei ole tietoa että feministinen teoria ulottuu muun muas poliittiseen hierarkiaan ja kaikkiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin(Liehu, 5/1999).

Naisen identiteetti "pienenä ja heikkona" johtaa edelleen siihen, että nainen voi poliittisesti esiintyä ja menestyä vain miehen kautta, ja että nainen ei helposti luota toisen naiseen yhteiskunnallisena vaikuttajana, sillä vaaleissa yhä edelleen naisten äänet menevät miehille.

5. Äiti- myytti

Tutkimusten mukaan ihmisen käyttäytymistä ja sen mukaisesti eri sosiaalisia instituutioita hallitsevat alitajunnasta tulevat lait. Meihin naisiin on jo pikkutyttönä istutettu mielikuvat malliäidistä, jonka antaman esikuvan mukaan meidän odotetaan käyttäytyvän. Naiseuden moraalisen arvon määrittämisestä kertoo äitienpäiväperinne, jonka vietossa korostuu se, millainen on kulttuurinen näkemys oikeasta ihanteellisesta äidistä, miehen ja lasten rakastamasta "Mariasta".(Saarnivaara, 1998)

Riitta Auvinen on artikkelissaan "Ylistämällä alistettu" käsitellyt äiti- myytin määritelmää struktuaaliseen myyttikäsitykseen nojaten. Symbolisella tasolla tarkasteltaessa kasitteitä "nainen" ja "naisellinen "ovat usein ristiriidassa naisten elämänkokemuksien kanssa. Tälle ristiriidalle perustuu myös " ylistämällä alistaminen " ideaalinaiseuden kohottaminen niin korkealle, ettei kukaan normaali nainen siihen yllä. Näin hyvän ja oikean naisen mitta on saavuttamattomissa , ja epäonnistuminen siinä naisten heikkoutta, pahuutta ja huonoutta. Struktualistien mukaan, ihmisten käyttäytymistä kuin myöskin sosiaalisia instituutioita hallitsevat alitajunnasta sanelevat lait. Myytin takaa löytyy alitajuntainen rakenne, joka hallitsee ajatteluamme, ja näin selittää monia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Perusristiriita, johon äitimyytti etsii ratkaisua, on miehen ja naisen välinen vallankäytön ongelman. Myytti pyrkii turvaamaan miehen vallan.

"Mies jolla on tarve alistaa nainen ei ole normaali, ei sellainen ihminen voi olla terve. Miehellä on se oma vika ja vaikka se kuinka vaihtaa naista se kohta on samanlainen. En tiedä onko se kulttuurin tuottamaa, minusta tuntuu että se on vanhoillinen ajatus, että naisia saa kohdella miten haluaa, että sen pitää olla niinkuin minä sanon ja minä saan sanoa mitä vain. Mulla on semmoinen mielikuva. Semmoinen mies ei pysty olemaan kunnolla kenenkään naisen kanssa, vaikka sillä olisi pitkä rivi niitä."( Marjatta)

Mutta äitimyytissä vallankäytön perusongelma on piiloitettu jokapäiväisestä ajattelustamme niin, että ristiriita on kätketty vastakohtaisuudeksi kahden eri "naislajin välille", halkaisten naisten rintaman onnistuneesti kahtia. Saaden naiset kilpailemaan keskenään, sen sijaan että he muodostaisivat yhtenäisen uhkan miehelle ja miehen vallalle. Kulttuurissamme on vain yksi "mieslaji", mutta meillä on valttämättä vähintään kaksi eri naislajia, hyvä ja huono,äiti ja huora. Naisten maailmaa hallitsee, kodissa sekä yhteiskunnassa skitsofreeninen atmosfääri.

Suoritetussa tutkimuksessa on saatu esille kolme selvää asenneulottuvuutta, joiden katsotaan kuvaavan, miten naiset suhteuttavat itsensä äitimyyttiin, miesten ehdoin rakennetussa yhteiskunnassa.

Kaksi suhtautumistapaa edustavat perinteistä ajattelua, kirkollisen instituution luomaa kuvaa, jossa miehen tulee olla perheen pää ja vaimon elatus kuuluu miehelle. Lisäksi kärsijän osaan sopeutuneet uhraavat oman elämänsä perheelle periaatteella: kaikki se kestää, kärsii ja anteeksiantaa. Kuitenkin mies voi sallia vapauksia itselleen, harrastukset, ylityöt ja ulkopuoliset suhteet.

Kolmas asennoitumistapa haluaa irtaantua äitimyytin ajattelusta ja naisen elämää sitovista kahleista, pyrkien muuttamaan myytin sisältöä. Nämä naiset ovat korkeammin koulutettuja ja nuoria. He kannattavat naisten osallistumista politiikkaan ja kannattavat laajaa demokratiaa, lisäksi he ovat maallistuneenpia suhtautumisessaan kirkkoon ja uskontoon. Se miten naiset suhteuttavat itsensä miehen ehdoilla rakennettuun yhteiskuntaan, maskuliiniseen kulttuuriin, ja tyypilliseen heijastumaan, äitimyyttiin saneltuu miehestä, joka avioliitossa elää naisen rinnalla.(Auvinen, 1997)

6. Naisen määrittelyä

Tutkijat puhuvat viettitaloudesta, johonka kuuluvat häpeän kiusaantumisen ja inhontunteet. Yksilöstä tulee vastuullinen viettitaloutensa säätelijä, ja kunnollisuutta ja kunniallisuutta muokataan identiteetin osana. Oman käyttäytymisen tarkkailu ja pyrkimys tunnetilojen hallintaan ovat nykyihmisen oppimia kunnollisuuden normeja. ne määrittelevät käyttäytymistämme naisina, koodit ovat ruumiimme muistojen arkistoissa, ja ohjaavat toimintojamme.Tässä näkyy patriarkaattisen näkökulman naisille asettama paikka emotionaalisesta vastuusta tunnetilojen säätelijänä perheessä - äiti, madonna / paha, huora. Vallitsevan kulttuurin mukaisesti nainen on ensisijaisesti äiti, huolenpitäjä ja hoivaaja. Kotiin ja naiseen liitetään samanlaisia ominaisuuksia: sopua ,epäitsekkyyttä, huolehtivaisuutta, anteeksiantoa ja rakkautta.

Väkivaltatilanteessa häväistys koskettaa syvältä naisen oikeutta ruumiin koskemattomuuteen. Fyysinen väkivalta on satuttavaa, mutta myös huorittelu on yksi naista syvästi loukkaava nimitys. Onhan naiselle asetettu rannaton vastuun ala, jota on vaikeasti erotettavissa itsestä. Miehen tunkeutuessa hänen naiseuteensa naisen kokemaan häpeään liittyy kokemus kunnian menettämisestä, sillä "alistetun" häpeän kokemuksessa alempiarvoisuus ja huonommuus sisäistetään, identiteetin epämiellyttävät puolet ovat paljastuneet ja miten oma minä koetaan epäkelvoksi.(Auvinen, 1979)

"Kyllä ne lapset ymmärsivät sen tilanteen , kun ne kuuli kaiken. Minusta tuntuu että lapset joutuivat häpeämään yhtä paljon kuin minäkin, sillä se haukkui niitä samalla lailla kuin minuakin. Häpeä on perheen yhteinen ja häpeä periytynyt myös lapsiin. Joissakin lapsissa se näkyy vieläkin. Matti (poika) häpeää vieläkin esim. naapureita, se sanoo häpeän ja ahdistuksen tulevan heti kun lähestyy kotia." ( Marjatta)

"Kun mies haukkuu lasten kuullen se nolottaa ja samalla lailla varmaan lapsienkin kuunnella sitä,että tämmöitäkö meillä on. Uskoisin naisellisuuden häpäisemisen kuulemisen olevan vielä kovempaa, kun kysymyksessä on tyttölapsi." ( Lyydia )

Häpeää ei haluta tunnistaa, koska se on tuskallinen ja tarttuva kokemus , sillä se koskettaa koko itseä; itsen olemassaolo joutuu vaakalaudalle konkreettisena fyysisenä kokemuksena( haluina painia maan alle tai toiveena kun maa nielaisisi.)

" Kun jouduin ensimmäisen kerran haukutuksi ja nimitellyksi, en ollut uskoa korviani, en halunut kuulla. " ( Lyydia)

Yksi naista alistava tekijä löytyy kielestä, joka on maskuliininen, sijoittaen naiset sekundaariseen ja toisarvoiseen asemaan yhteiskunnassa. Suurin osa poliittisesta, taloudellisesta ja käytännöllisestäkin päätäntövallasta kuuluu miehille. Miesten hallitsevuus näkyy kielen käytössä, rakenteessa sekä merkityksessä. Kieli kertoo käyttäjänsä kulttuurista ja maailmankuvasta, ja heijastavat mm. miehen ja naisen arvostusta ominaisuuksia, toimintaa ja vallanjakoa. Kieli on seksististä, sillä yleisiin ilmauksiin liittyy maskuliinen stereotyyppi, joka suosii miehiä. Patriarkaattisen maailmankuvan ajatusmallit ovat juurtuneet syvälle kieleen, joka ei ole kuitenkaan muuttumaton vaan historiallis- yhteiskunnallinen ilmiö ja sellaisena muutettavissa. Suomen kieltä on sanottu miehekkääksi kieleksi.(Saarnivaara, 1989)

7. Koulu häpeän tuottajana

"Koulussa oli semmoinen tämä meidän opettaja, se joskus sanoi mulle, kun minä myöhästyi koulusta kun oli pitkä matka, niin se sanoi kaikkien kuullen, että kun isäs on juoppo ja kotosin sieltä juoponperältä. Sen se sanoi kaikkien oppilaiden kuulten, meitä oli neljä luokkaa. Minä en ikinä unohda sitä, se oli kamalaa."

"Nuorten joukossa ujostelin , olisiko se ollut häpeää, vaatteitahan sai aina hävetä. Kouluajalta tuli tunne että olenko minä huonompi, se saattoi johtua isän juomisestakin. Koulussa minua nimiteltiin oli semmoinen yksi poika, ei tytöt kyllä koskaan, joka nimitteli, se oli kiusaaja."(Marjatta)

Häpeällä on kauaskantoiset vaikutukset naiseksi kasvamisessa. Se pitää naiset nöyrinä ja alistettuna sekä kyvyttöminä samaan omaa ääntään kuuluviin. Koululiikunnan perustuessa kilpailuun ja vertailuun se ei anna mahdollisuutta omille sisäisille haluille ja tarpeille. Poikien liikunta on enemmän joukkuepeliä, jossa ei niin raaíasti joudu altistettua suorituskeskeiseen tarkkailuun ruumiin kautta kuin tyttöjen yksilösuoritukseen tähtäävissä taito - telinevoimistelussa. (Kosonen 1997)

Omat aikuiset tyttäreni kertoivat kuinka vaikeaa oli olla aina luokkansa pienimpiä, sillä pituusjonoon järjestäytyminen oli heti ensimmäinen tilanne, jossa joutui arvioimaan oman ruumiinsa, suhteessa toisiin tyttöihin. Liikuntatunneilla uhkaa paljastua nuorten tyttöjen ja naisten erityinen häpeän aihe: oma vartalo, joka ei sovi määrättyihin standarheihin. Tämä kilpailuasetelma oman ruumiin kautta säilyy läpi koko seksuaalisen ikäjakson, korostaen femiinistä alistussuhdetta miehiin ja pyrkii mukautumaan miesten mielenkiinnon mukaan. Tänä päivänä institutionaalinen media määrittelee yhä voimakkaammin naiskuvan ja trendit ylläpitäen sukupuolten välisiä eroja. Tuloksena on yhä kasvava leikkely, (kauneusleikkaukset) nainen on jälleen alistettu lääketieteelle ja sen vallan alle. Lehdet välittävät kuvaa ikuisesta nuoruudesta, on syntynyt pakkomielteinen suhtautuminen vartaloon ja kauneusihanteiden orjalliseen noudattamiseen. Foucault puhuu biovallasta, jonka vaikuttavuus lepää tiedon (lääketieteellinen, psykologinen, biologinen) ja vallan varassa, joka kohdistuu elämään ja ruumiiseen. Lapsista ollaan taas kerran, historiansa aikana, muodostamassa jäljennöksiä aikuisista, ruumiinkuvan ja pukeutumisen kautta. Jo 11-vuotiaan tytön on oltava kuin kuin pieni aikuinen.

Tietty naisihanne äärimmilleen vietynä on anoreksiaa sairastava nainen, joita mallikuvien kautta ihanoidaan. Neuroosien ja anoreksian katsotaan olevan nykypäivän vastine hysteerikoille, joita lääketiede aikoinaan piti objekteina , jotka eivät hallinneet itseään. Käytännössä he kuitenkin hallisivat ympäristöään. Vallankäyttö ei ole stabiili vaan se vaihtelee.(Nygård)

8. Yhteisö ja häpeä.

"Selvinkin päin se nimitteli, vaikka sitä tiesi ettei ole semmonen kuin isäntä sanoi, tuli semmonen tunne.,miten sen nyt sanoisi oliko se pelkoa vai mitä. Minulla oli semmosia aikoja että minä olin masentut, minä itkin paljon kun olin yksin. Olisi ollut joku jolle voisi puhua, kyllä sen voi sanoa, että häpeä sulki suun. Naapurisuhteet menivät useaksi vuodeksi, taustalla oli pelko, kun mies kielsi menemästä heille, mutta kyllä siinä oli taustalla häpeäkin, isäntä oli käynyt haukkumassa minua naapurissa. Minä en tiedä miten minä kestin tämän häväistyksen, ja mistä minä sain voimaa. Minusta tuntui että kaikki, naiseus, äitiys ja koko ihmisarvo mitä minussa on, oli häväisty." (Marjatta)

Liian suuri häpeäntunne synnyttää häpeänraivon, joka voi kohdistua joko omaan itseensä tai toisiin ihmisiin, aiheuttaen häpeänlamaannuksen, jota Husso on käsitellyt tutkimuksessaan "Hajoamiskokemuksia parisuhdeväkivallassa".

"Naisella häpeän tunne on syvempää kuin miehellä. Kyllähän miehelläkin on häpeää omasta tilanteesta , vaikka ei se mies koskaan siitä puhunut. Miehillä se häpeä voi olla enemmän semmoista sosiaalista. Häpeä syyllisyys ja viha tuntuu olevan yhteydessä kaikki on niinkuin yhtä raskasta, noidankehä tai joku tämmöinen, kaikkea on kaikessa. Vaikka vuosien mittaan on jo etääntynyt näistä tunteistä, ne tulee kuitenkin kaikki semmoiset heti pinnalle, en tiedä mistä se johtuu mutta mulla on heti pinnalla se viha. Mulle tule kamala viha heti jos mies yrittää vaikka leikinpäältä jotain sanoa. Minä en käsitä, että ihan pienestäkin, varsinkin jos olen vähän väsynyt."(Marjatta)

"Minä aattelin että näistä väkivaltatilanteista syntyy vihaa, syyllisyyttä siitä että minä vihaan jota joutuu häpeämään, syntyy kierre josta ei pääse irti." (Lyydia)

Tunteet eivät ole staattisia vaan muuttuvia. Syyllisyydesta voidaan päätyä vihaan mutta yhtä hyvin myös häpeään, näyttää siltä, että naisen viha ja syyllisyys uppoavat häpeän pohjattomaan suohon. Häpeässä kyse ole rangaistuksesta, joka on jollain lailla ulkoinen, vaan auktoriteetista, joka on ulkoinen. Jos ulkoinen auktoriteetti on sisäistetty ja sen normit ylitetään, häpeämme, menettäessämme kunniamme. Pelkonsa ilmaisija joutuu tässä systeemissä kaiken hyväksynnän ulkopuolelle. Puhumattakaan vihansa ilmaisijalle, sillä hän rikkoisi eniten naisille sallittujen tunteiden skaalan. Anna Campbellin (Nykyri, 1997) mukaan naiset kokevat vihantunteen sisäiseksi uhkaksi ja luonnonvoimaksi, joka purkautuu liian kovalla voimalla ja vailla minkäänlaista kontrollia.Se voi ilmetä ääneen itkemisenä ja silmittömänä raivona, mikä ulkopuolisesta näyttää kohtuuttomalta. Suhteessa vihaan naiset kokevat olevansa pikemminkin voimattomia uhreja kuin aktiivisia toimijoita. Naiset tuntevat häpeää, ahdistuvat ja syyllistyvät siitä, millaisen kuvan antavat itsestään raivotessaan. (Nykyri, 1997.)

9. Lopuksi

Toisaalta ihminen ei aina edes itse tiedä, onko vastustajana häpeä, sillä mittaria sen mittaamiseen ei ole keksitty. Häpeään sidottu ihminen saattaa olla tavallista enemmän sidottu vanhempiinsa ja heidän kautta kulttuuriseen alistamiseen. Haastatteluun osallistuneiden naisten kertomuksista kävi selvästi ilmi perheen yhteiskunnallisen kehyksen tärkeys, sillä perheen köyhyys sekä isän juopottelu koettin raskaana ja häpeällisenä. Koulun osuus häpeän tuottajana tuli selvästi ilmi, tytön ollessa avuton kiusaavan pojan, sekä sadistisen miesopettajan edessä. Aviomiehen haukkuminen kosketti äitinä olemisen identiteettiä, herättäen pelon ympäröivän yhteisön tuomiosta. Häpeän kokemukset liittyivät kokonaisvaltaiseen naiseuden häväistykseen. Kumpikin haastateltavista oli sitä mieltä, että häpeä on periytyvää, ainakin tyttöjen kohdalla, jos he lapsuudessaan kokevat paljon häpeän ja syyllisyyden tunteita. Naiset totesivat kokemansa väkivallasta vaikenemisen taustalla olevan pelon jonka pohjalta kuitenkin löytyy häpeä ja häväistyksen tunne.

Naisen häpeän syvyys on kulttuurisesti tuotettu ja opittu. Toiseuden asemaa korostavat stereotyyppiset koulutussuunnitelmat, yhteiskunnalliset vallan kehykset ja näiden vaikutus sukupuoli-identiteettiin.

Naisten häpeän voittamiseksi tarvittaisiin yhä lisääntyvää todellista tasa-arvoa ja yhteiskunnallista muutosta. Tasa-arvoon ei riitä ainoastaan äänioikeuden saaminen, vaan todellista tasa- arvoa, missä sekä mies että nainen saisivat vapaasti valita erilaisia vaihtoehtoja elämässään. Siihen tarvitaan myös naisten omaa tahtoa, sisaruutta sekä naissolidaarisuutta. Heidi Liehun mukaan, historian pisin luokkataistelu on jo käynnistynyt, meneillään on vielä kesken oleva vallankumous. Vasta kun nainen vapautuu itsenäisesti omistamaan ja käyttämään miehen tavoin valtaa, voi patriarkaatti murtua. Kapitalisti vapauttaa naiset, tie mieshierarkioihin on se, että nainen menee olemassa oleviin rakenteisiin ja käyttää valtaa. Naisten tapa ajatella ei muuten kulkeudu vallan sfääreihin. Vain roolien muutos voi murtaa kodin rakkauden ja politiikan rakkaudettomuuden välisen tilan ja johtaa yhteiskuntarakenteiden muuttumiseen. (Liehu)

Naisen häpeä voidaan kumota toiseuden purkamisella ja tasa-arvoisella vallankäytöllä. Kun tarkastelen työtäni nyt kolmen kuukauden kuluttua sen valmistumisen jälkeen, herää mielessäni uusia ajatuksia naisen ruumiinkuvan ja häpeän suhteesta: Länsimaisen ajattelun mukaan naisen ja miehen ruumiillisuutta on arvotettu eri tavoin. Mieheen liitetään ensisijaisesti mielen , järjen ja tietoisuuden ulottuvuudet, kun taas naiseuden biologisoinnin kautta nainen nähdään anatomiastaan riippuvaisempana kuin mies. Naisruumista pidetään monissa kulttuureissa saastaisena ja vaarallisena, kun taas miehistä ruumiillisuutta ajatellaan kiinteänä ja eheänä.

Naisen ruumiin samaistuminen likaiseksi ja tahraavaksi muodostaa symboolisen esimerkin lian ja epäjärjestyksen kytköksestä.Toiseuden kautta naiselle on sälytetty vastuu arjesta, peseminen ja siivoaminen, perheen ja työnantajan hygienista huolehtiminen on prosesssi jossa nainen mielletään paitsi puhtauteen myös likaan, taas tämä sama skitsofreeninen tila, johonka nainen on asetettu. Kun naisen alaruumiiseen ja eritteisiin liitettiin yliluonnollisia voimia joita oli kontrolloitava, annettiin samalla oikeus naisten sortoon. Kun tarkastelen häpeän perimmäistä syntyä ruumiinkuva kautta tajuan Marjatan sanonnan: "Naisella häpeän tunne on syvempää kuin miehellä. Miehillä se häpeä voi olla enemmän sellaista sosiaalista."

Toivoisin teidän hyvät keskustelijat ottavan kantaa yhä yleistyvämpään nuorten naisten syömishäiriöihin . Miten se liittyy naisen ruumiinkuvaan ja elämänhallintaan? Mikä on tiedon ja vallanliiton mahti naisruumiin representaatiossa ?

KIRJALLISUUS:

Blomstedt, Jan (1998) Häpeän ja syyllisyyden muodon muutoksia. Lehdessä Tiede ja aika 1998

Harjula, Kristiina. Häpeä - tunteiden musta laatikko. Lehdessä Anna nro 39/1999

Heinämaa, Sara & Näre, Sari (toim.)(1995) Pahan tyttäret. Tampere: Tammer-Paino Oy

Heinämaa, Sara & Reuter, Martina. Naistutkimus 1994/1

Husso, Marita. Hajoamiskokemuksia parisuhdeväkivallassa. Lehdessä Perheterapia 3/96

Liehu, Heidi . Kotiliesi nro 5 /1999

Kosonen, Ulla (1997) Nähdyksi tulemisen kaipuu ja häpeä. Teoksessa Jokinen, Eeva (toim.) Ruumiin siteet. Tampere: Tammer-Paino Oy

Nygård, Leena. Riistoa ja nautintoa - variaatioita vartalosta. Lehdessä Keskipohjanmaa 4.11.1999

Nykyri, Tuija (1998) Naisen viha. Saarijärvi: Paino Gummerus Kirjapaino Oy

Nykyri, Tuija (1997) Mekkoonsa mättäjät ja syliinsä sulkijat. Kirjassa Jokinen, Eeva (toim.) Ruumiin siteet. Tampere: Tammer-Paino

Rechardt, Eero & Ikonen, Pentti (1998) Häpeälamaannuksen kliininen merkitys. Teoksessa Sundell, Pekka Robert & Tikkanen, Helena (toim.) Keskusteleva psykologia. Helsinki: Pikapaino Paatelainen Oy

Saarnivaara, Marjatta (1989) Nainen ja mies - eilen, tänään, huomenna. Teoksessa Haataja, Anita, Lahelma, Elina & Saarnivaara, Marjatta. Se pieni ero. Helsinki: Valtion painatuskeskus

Tautiainen-Vautola, Paula. Naiset pyörittävät arjen rutiineja. Lehdessä Kaleva 30.11.1999

LIITE

1.Kuvaile suhdettasi häpeään.
- Mitenkä häpeä liittyy elämääsi?
* Lapsuudenkodissasi
* koulussa
* Nuorten joukossa

2.Mitenkä häpeä liittyy parisuhteeseesi?
- Väkivaltatilanteen jälkeen
- Haukkumisen ja nimittelyn jälkeen
- Ympäröivän yhteisön kohtaamisessa, sukulaiset, tuttavat ja naapurit.
- Suhteessa lapsiin.
- Työpaikalla.

3.Mitenkä mielestäsi viha, syyllisyys ja häpeä liittyvät toisiinsa?

4.Onko häpeän tunteesi muuttunut vuosien varrella? Miten ?

5.Mitenkä mielestäsi miehen ja naisen häpeän tunteet eroavat toisistaan?

6.Mikä on se keino, jolla käyt taisteluun häpeän tunnetta vastaan?