SISÄLLYS
Kirjoitelman lähtökohtia
"Miesnäkökulmat"
Feministiset näkökulmat
Androgyyniset näkökulmat
"Queer"-näkökulmat
Johtopäätöksiä
Lähteet
Kirjoitelman lähtökohtia
Oulun yliopiston maantieteen laitoksen valintakokeessa hyväksytyt vuosittain (opintosihteeri Heikki Kuoppala 15.11.1999):
| vuosi | yhteensä | naisia | miehiä |
| 1994 | 39 | 27 | 12 |
| 1995 | 36 | 24 | 12 |
| 1996 | 35 | 32 | 3 |
| 1997 | 39 | 32 | 7 |
| 1998 | 48 | 35 | 13 |
| 1999 | 39 | 31 | 8 |
| yht.1994-99 | 236 | 181 | 55 |
| virka | yhteensä | naisia | miehiä |
| professorit | 5 | 0 | 5 |
| yliassistentit | 4 | 0 | 4 |
| assistentit ym.* | 8 | 2 | 6 |
| kaikki yht. | 17 | 2 | 15 |
Kommentti: "En minä nyt niin feministi ole!" (maantieteen naisopiskelijan vastaus kysymykseen, aikooko hän valmistumisen jälkeen pyrkiä jatkamaan maantieteen laitoksella)
Kommentti: "I know. And that's why I'm growing my hair." (kulttuurimaantieteen miesprofessorin vastaus englanninkieliseen väitteeseen, että laitoksella opiskelijat ovat pääosin naisia mutta opetushenkilökunnan jäsenet miehiä)
"Miesnäkökulmat"
Traditionaalisen (mies)näkökulman mukaan joko miehet ovat yliopistollisiin opetusvirkoihin naisia kyvykkäämpiä tai sitten sukupuolella (biologinen ja sosiaalinen yhdessä) ei ole yksinkertaisesti mitään merkitystä. Tehtävään valitaan siis mies joko miessukupuolen edustajana tai naisehdokkaita pätevämpänä yksilönä.
Feministiset näkökulmat
Oulun yliopiston maantieteen laitos, jonka opetushenkilökunnan 17 jäsenestä 15 on miehiä (Luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-opas, 1998:293-294), ei ole ainoa lajissaan. Gillian Rosen (1993) mukaan Yhdysvaltain ja Kanadan vakituisesta maantieteen yliopistohenkilökunnasta vain 3,1 % oli naisia. Vastaavasti Britanniassa 1978 oli maantieteen yliopistonopettajista naisia 7,3 %; vuoteen 1988 mennessä suhteellinen osuus oli jopa pudonnut (!) 6,9 prosenttiin (Rose, 1993:1). Lukemat ovat todella alhaisia - eikä maantiede ole suinkaan yksin.
Edellä mainitun "traditionaalisen (mies)näkökulman" sovittaminen yhtälöön on vaikeaa. Mieshakijat ovat tuskin 92,7-96,9 -prosenttisesti naishakijoita kyvykkäämpiä; tällöin on pakko huomata, että ensimmäiset valitaan juuri miessukupuolensa edustajina - sen illuusion vallassa ehkä, että mies on naista kyvykkäämpi ylipäänsäkin.
Maantiede erityistapauksena avautuu kuitenkin yksityiskohtaisemmin miehisenä, maskuliinisena tieteenalana Rosen mukaan. Yleisestikin tieteessä on luotu dualismeja, joihin sukupuolen sovittaminen on tuttu seikka: nainen liitetään yhteen luonnon, tunteiden ja passiivisuuden kanssa, kun mieheen vastaavasti yhdistyvät kulttuuri, järki ja aktiivisuus. Näiden hyperaktiivisen soveltamisen lisäksi maantiede on luonut oman mies-nainen -jaotelmansa keskeiseen tutkimuskäsitteistöön: koska tutkija on mies, hänen kaikkein "hellimmin" ja "pehmeimmin" tarkastelemansa kohde, paikka, on feminiini. Koska tutkijan oma spatiaalinen tieteenala on miehinen, sen ydinkenttä tila eli spatiaalisuus on maskuliini (Rose 1993).
Maantieteessä - ja aivan erityisesti luonnonmaantieteessä - on myös pitkä perinne kenttätyöllä, mikä Rosen mukaan on heijastusta tieteenalan maskuliinisuudesta ja uusintaa sitä. Esiin astuu miehinen arvomaailma, jota havainnointini mukaan Oulun yliopistossa tukee myös eräiden opetushenkilökunnan miesjäsenten seksistinen/seksualistinen käytös naispuolisia opiskelijoita kohtaan. Kysymys on kaikissa merkityksissään hegemoniasta. Tällöin voidaan päätyä seuraavaan lopputulokseen: vaikka opiskelijat olisivatkin valtaosin naisia, eivät nämä edes vapaaehtoisesti hae opetusvirkoja tai -tehtäviä. Näin miesten valinta tapahtuu ja mieshegemonia uusintuu näkymättömästi. (Ks. myös kommentti 1 s. 2.)
Androgyyniset näkökulmat
Kaikesta edellisestä huolimatta on olemassa myös päteviä perusteluja sille ajatukselle, että biologinen - ja nimenomaisesti biologinen - sukupuoli ei sittenkään sisältäisi jaottumisen avainmerkityksiä. Yhtä huomioimisen arvoista näkökulmaa on syytä nimittää androgyyniseksi (ks. Singer 1977, Vetterling-Braggin 1982).
Tietyssä vaiheessa androgynismi nähtiin suurena mahdollisuutena, jonka myötä (biologinen) sukupuolijako olisi kaikilta ongelmallisilta osiltaan mahdollista mitätöidä sosiokulttuurisesti (Warren, 1982:170-186). Yksityiskohtien osalta tuleekin sitten jo näkökulmien erilaistumista. Joyce Trebilotin (1982:162-163) mukaan androgynismiä on kahdenlaista. Toinen, monoandrogynismi, näkee ratkaisun syntyvän yhden kaiken kattavan yleissukupuolen myötä. Tämä kuitenkin problematisoituu heti, kun havaitaan senkaltaisen yksisukupuolistumiskehityksen tapahtuneen lähes pelkästään (biologisten) naisten maskuliinistumisen suuntaan. Polyandrogynismi tuon sijaan pohjautuu ajatukseen, että ihminen voi omaksua feminiinisen tai maskuliinisen sosiaalisen sukupuolen tarpeidensa ja tilanteiden mukaan.
On esitettävä kysymys: jos ei noudata maskuliinisen (maan)tieteen pelisääntöjä, tekeekö feminiinistä tiedettä ja tukeeko feministisiä pyrkimyksiä, vaikka olisi biologisesti miespuolinen?
Tähän yhteyteen on paikallaan liittää kulttuurimaantieteen miesprofessorin lausuma (ks. kommentti 2 s. 3) hiusten kasvattamisesta siksi, ettei laitoksen opetushenkilökuntaan kuulu naisia. Olen puhujaa haastattelematta yrittänyt tehdä tulkintaa siitä, mitä tämän mielipiteenilmaus varsinaisesti merkitsee. Onko hän sillä tavalla androgyyni - nimen omaan polyandrogynisti - että naisten puuttuessa kokee pystyvänsä ottamaan ikään kuin naisen roolin (tai jopa sosiaalisen sukupuolen) tutkijana? (Edelleen: olisiko kysymyksessä tällöin pelkkä miehen kaikkivoipaisuutta reflektoiva illuusio vai genderistä luopumisen todellinen ilmaus?)
"Queer"-näkökulmat
Sosiaalisen sukupuolen kysymyksen käsittely ei ole pysähtynyt androgynismiin. 1980- ja etenkin 1990-luvun kuluessa androgyyni-käsite on koettu ahtaaksi, koska se yhä ilmaisee sekä "miestä" (aner) että "naista" (gyne). Tavoitteeksi on yhä useammin otettu, että biologisia sukupuolia (sex!) ilmaisevista gender-käsitteistä on pyrittävä pääsemään eroon ja samalla koko sosiaalisesta sukupuolijaosta täydelleen irti.
Queer theory, joka usein on suomennettu pervoteoriaksi, on syntynyt seksuaalisen poikkeavuuden pohjalta. Bi- ja homoseksuaalisuuden puolustuksen lisäksi se on luonut muiden muassa käsitteet "gender-blending" ja "gender-bending" kuvaamaan modernissa täydessä valinnanvapaudessa tapahtuvaa sosiaalisten sukupuoliominaisuuksien sekoittelua ja taivuttelua. Gender-blender on ihminen, joka yhdistelee itsessään erilaisia sukupuolipiirteitä riippumatta siitä, onko ne nähty perinteisesti naisisiksi vai miehisiksi - siis hyvin pitkälle samoin kuin polyandrogynisti. Gender-bender taas saattaa muuntaa koko sosiaalisen sukupuolensa uudeksi; esimerkiksi näin tekevät drag queenit ja - kingit.
Edellisten ohessa voidaan puhua transgenderismistä, jolla voi nähdä olevan kaksi merkitystä. Toisaalta transgender on nimenomaisesti henkilö, joka omaksuu biologialleen käänteiseksi nähdyn sosiaalisen sukupuolen. Tässä tapauksessa voi esimerkiksi biologinen mies olla sosiaalisesti nainen - ilman sukupuolenvaihdosleikkausta tai muutosta ulkoisessa habituksessa. Toisaalta taas transgenderismi voi kattaa kaiken sosiaalisen sukupuoli-identiteetin käänteisyyden. Silloin mahtuvat otsikon alle niin transseksuaalit, transvestiitit ja cross-dresserit, she-malet (ja mahdolliset he-femalet) kuin varsinaiset (erityiset) transgenderitkin.
Palataan kysymykseen: jos ei noudata maskuliinisen (maan)tieteen pelisääntöjä, tekeekö feminiinistä tiedettä ja tukeeko feministisiä pyrkimyksiä, vaikka olisi biologisesti miespuolinen? Tiettyinä queer theoryn mukaisina näkökulmina voidaan tässä yhteydessä tarkastella gender-blendingiä ja -bendingiä sekä transgenderismiä.
Gender-blender -naisia jossakin merkityksessä arvelisi olevan yliopistomaailmassa paljon jo nykyisellään, sillä tiedeyhteisöihin sopeutuminen voi vaatia naiselta jo lähtökohdiksi jonkinlaista sosiaalisten sukupuoliominaisuuden mukauttamista. (Sivuhuomautus: kuvaavaa on, että nykyisellään ainoa kulttuurimaantieteen naistutkija Oulun yliopistolla harrastaa rockmusiikkia!) Erityisesti gender-bendereihin kuitenkin tuntuisi sattuvan "homofobinen" ja yleisestikin poikkeavuuspelkoinen suhtautuminen.
Transgenderismistä (varsinaisessa, suppeammassa merkityksessään) on sanottava, että se ei välttämättä näy ulospäin, mikä tarjoaa tietysti herkullisen asetelman biologisesti miespuolisen henkilön (piiloiselle?) vaikuttamiselle yliopistoyhteisössä.
Johtopäätöksiä
Olen työssäni tarkastellut tieteen, yliopiston, maantieteen ja erityisesti Oulun yliopiston maantieteen laitoksen sukupuolittumisongelmaa. Tiede- ja yliopistoyhteisöt jo itsessään on monet kerrat osoitettu miehisiksi, mutta maantiede tieteenalana on maskuliini aivan erityisesti (Rose 1993). Oulun yliopistolla tämä näkyy siinä, että vaikka maantieteen laitoksella opiskelijoista valtaosa - ja todellakin valtaosa - on naispuolisia, ei opetushenkilökuntaan kuulu naisia juuri lainkaan. Tämä asetelma pysyy yllä varsinkin hegemonisesti: naisopiskelija ei katso olevansa niin feministi, että haluaisi valmistuttuaan pyrkiä vapaaehtoisesti laitoksen töihin.
Asia ei silti ole niin yksinkertainen kuin biologisen sukupuolijaottelun perusteella voisi tehdä oletuksen. Kysymykseen tuleekin, missä määrin (biologisesti) miespuoliset henkilöt ovat miessosiaalisuuden (miesyhteisön, mieskulttuurin) jäseniä. Jos opetushenkilökunnassa ei ole naisjäseniä, voi miesprofessori halutessaan vaikkapa kasvattaa pitkät hiukset. Miehen ei tarvitse olla mies kaikissa merkityksissään, niin kuin ei moni yliopistollinen nainenkaan aina ole joka mielessä nainen.
Tästä pisteestä edettäessä täytyy tehdä valinta, minkä pohjalta sukupuolittumisjärjestelmään vaikuttamisen jatkomahdollisuuksia tarkastellaan - queer theoryn vai androgynismin. On totta, että omat heikkoutensa androgynismillä kaikkiallisena tulkintakehyksenä on, mutta toisaalta queer theory on (vielä toistaiseksi) ikään kuin tiedemaailman lainsuojaton.
Päädyn näitä yhdistelevään ratkaisuun, jossa käyttelen (poly)androgynismin hyväksymiä (biologistaustaisia) sukupuolikäsitteitä - mutta tosin sitaateissa - ja yhdistän malliini transgenderismin. Biologinen mies esimerkiksi ei ole välttämättä miessosiaalisuuden jäsen, vaan hän saattaa olla myös sosiaalisesti "feminiininen" eli transgenderinen. Koska taas transgenderismi (suppeassa ja varsinaisessa merkityksessä) ei välttämättä näy ulospäin, hän voi ikään kuin "hämätä" sukupuolittuneisuusjärjestelmää ja päästä sisään biologisena miehenä (tai soveltaa polyandrogynistisesti "miehisiä" ja "naisisia" ominaisuuksia näiden tilanteiden mukaan). Tällöin hän tukee feministisiä pyrkimyksiä sukupuolittuneisuuden purkamiseksi ja transgenderisyytensä tähden voi tehdä "feminiinistä" tiedettä. Biologiselle naiselle mahdollisuudet avautuvat nimenomaisesti polyandrogynismin, tai toisaalta ehkä gender-blendingin, kautta: hän voi saavuttaa hyväksynnän olemalla osin miessosiaalisuuden jäsen mutta silti toteuttaa samalla pyrkimyksiään feministinä ja naisena.
Kaikki tähän asti mainittu on kuitenkin lähtenyt siitä, mitä yksilön on mahdollista tehdä sukupuolittuneisuusjärjestelmään vaikuttamiseksi. Sosiaalisen (tai sosiokulttuurisen) naisyhteisön kollektiivinen vaikuttaminen on kuitenkin mahdollista yhtä lailla. Tietysti suunniteltu ja organisoitu yksilötason vaikuttaminenkin on kollektiivista vaikuttamista, mutta laajempi sosiaalinen naisyhteisö antaa mahdollisuuksia sukupuolittuneisuuden purkamiseen, ei pala palalta vaan kokonaisuutena. Tieteen feministinen vallankumous kuulostanee epärealistiselta, mutta tällä tavoin muutos voisi ehkä konkreettisemmin "tapahtua todella". Siinä tapauksessa feministinaisen ei ole tarpeen yhdistellä gender-ominaisuuksia eikä biologisesti miespuolisen feministin "huijata" miessosiaalisuutta, vaan mieluummin pitäytyä ehdottomasti omassa mielipiteessään ja omissa lähtökohdissaan, ottaa vastaan negatiivinen palaute tai kohtelu ja tehdä se näkyväksi - niin pitkään kuin entinen (ts. nykyinen) järjestelmä on vallitsevana.
Lähteet
Luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-opas 1998-2000 (1998). Oulun yliopiston luonnontieteellinen tiedekunta, Oulu ja Kirjapaino Raamattutalo Oy, Pieksämäki.
Rose, Gillian (1993). Feminism and Geography.Polity Press, Cambridge ja Oxford.
Singer, June (1977). Androgyny.
Vetterling-Braggin, Mary (toim.) (1982). "Femininity," "Masculinity," and "Androgyny." Littlefield, Adams & Co., Totowa, New Jersey. -- Trebilot, Joyce: Two Forms of Androgynism, 161-169. -- Warren, Mary Anne: Is Androgyny the Answer to Sexual Stereotyping?, 170-186. Suulliset lähteet: Luonnontieteellisen tiedekunnan opintosihteeri Heikki Kuoppala 15.11.1999
(Maantieteen opiskelija [nainen] seminaarin yhteydessä joulukuussa 1995)
(Maantieteen professori [mies] iltatilaisuudessa syyskuussa 1997)