Nykyajan nuori nainen kaipaa opastusta elämänsä tärkeimmässä askelessa yhtä hyvin kuin edellistenkin sukupolvien neitoset. Varmasti hän neuvontaa haluaakin, mutta aikaa usein puuttuu. Kun oppi ja neuvo on koottu kansien väliin, hänelle käy mahdolliseksi seurustella opastajansa kanssa sellaisina hetkinä, jolloin hänellä on sekä aikaa että halua.

Hyvin nuori nainen rakastuu herkimmin itseään vanhempaan mieheen. Siitä voimme päätellä, että terveelle pohjalle perustuva liitto on mahdollisempi miehen ollessa jonkun verran iäkkäämpi, ja luonnollisesti pitääkin näin olla asian laita, jos hän on naimakelpoinen ja pystyy rakentamaan kodin ja siitä myös vastaamaan. Toisaalta on sanottu, että nainen kukoistaa nopeammin ja siis vanhenee aikaisemmin kuin mies.

Jos tuleva miehenne kuuluu ylhäisempään piiriin, niin teistä tulee alempi hänen rinnallaan, ainakin ensi aikoina, kunnes olette naisellisen kehityskykynne avulla mukaantunut uusiin oloihin.

Luonnollisinta on mennä liittoon jonkun kanssa, jonka tuntee kaikin puolin ja joka tiettävästi on samalla kehitystasolla kasvatuksen ynnä elämän laadun ja vaatimusten puolesta. Miehen palkka voi kyllä olla niukka ja riittämätönkin nykyisenä aikana, mutta siihen tulee lisäksi vaimon valmius ryhtymään johonkin ansiotyöhön tai edelleen pysymään toimessaan, joka hänellä on ollut, ja perheen elatus käy siten hyvinkin päinsä.

Kun sitten kysytään, kuinka paljon vaimoaan vanhempi miehen pitäisi olla kohtuullisen arvion mukaan, joka yleisesti sopii ohjeeksi, saadaan vastaukseksi, että tämä ikäero on noin kuusi vuotta. Euroopassa solmitaan useimmat avioliitot naisen ollessa kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välillä ja varsin usein silloin, kun hän on neljänkolmatta vanha, ja miehen tavallisin naimaikä on kolmekymmentä vuotta. Tässä iässä mies ja nainen ovat täysin kypsyneitä.

Hyvin moni on nykyään taipuvainen jäämään karuksi ja kuivettuneeksi puuksi ja puhuu mielellään niistä "hölmöistä", jotka jo nuorina ottavat perheen elättääkseen. Yhteiskunta ja yhteishyvä on näille viisaille ja varovaisille puoleksi hymyilyttävä ja sekava käsite.

Naimattomat kehittyvät harvoin tasapuolisesti, eri suhteissa kelvollisiksi. Tavallisesti he ovat jollakin tavalla vajavaisia ja omituisia, oikullisia ja pikkumaisia, ja he omaksuvat joukon ikäviä tottumuksia. Pahimmissa tapauksissa heidän itsekkyytensä muuttuu suorastaan sairaloiseksi.

Myöhemmällä iällä ilmestyy naimattomille tyhjyydentunto. He eivät saa rauhaa kysymykseltä: "Miksi elän?" Oikea mies ja oikea nainen eivät tyydy vain oman itsensä vaalimiseen. Kukin tahtoo tietää, kenen hyväksi hän tekee työtä, ajattelee ja kestää elämän vaivoja. Kiusallista ja kolkkoa on tietää olevansa viimeinen lajiaan, niin ettei hänen olemuksensa jatku lapsissa eikä hän saa vaalia heitä ja varustaa elämän taipaleelle, siten antaen korvausta siitä pyhästä velasta, joka melkein aina jää maksamatta omille vanhemmille ja huoltajille.

Naimakelpoisen naisen on kuitenkin vaikea täyttää tätä elämänsä - sanokaamme - kipeintä ja luonnonmukaisinta kaipuuta tulla äidiksi, ellei satu niin onnellisesti, että joku kelpo mies kosii häntä.

Hyvin nuorella, suloisella tytöllä saattaa olla aika annos tyhmyyttä, mutta sille vain nauretaan herttaisesti. Tyhmyys ei kuitenkaan ole mitään rakastettavaa eikä edes viatonta, sillä se saa aikaan paljon pahaa. Ken menee tyhmän kanssa naimisiin, hänestä elämä alkaa pian tuntua ahtaalta ja raskaalta, ikäänkuin aina olisi kannettava metallikahleita.

Useimmissa tyhmissä ihmisissä on vielä se vika, etteivät he osaa salata tätä kiusallista ominaisuuttaan. Sillä tyhmä on melkein aina myös lörppö: täytyyhän hänen puhua, koska häneltä muutoin kokonaan loppuisi ajatuksen juoksu. Suusta pursuavat sanat kuvastavat aivojen hämytilaa ja pitävät sitä vireillä. Tyhmä ihminen ei, sen pahempi, viihdy yksin. Hän tarvitsee tyhjälle itselleen lakkaamatta elvykettä ulkoapäin. Ellei sitä ole saatavissa, niin hän tuntee itsensä onnettomaksi. Häneen tehoo vain aistillinen huvi, ja jollei sitä ole tarjolla luvallisessa muodossa, ei mikään sisäinen ääni tai tunto vartioi ja pidätä häntä takertumasta huonoon, jopa rikolliseen.

Mikä sopii miehelle, ei huvita nuorta vaimoa, ja päinvastoin. Nuorikolle olisi kovin mieleen ehkä käydä suurissa myymälöissä, nähdäkseen ja ostaakseen, tai myös ja teattereissa ja tansseissa, mutta tällöin on mahdollista, ettei miehellä ole halua mihinkään niistä, vaan se päinvastoin on hänestä vastenmielistä tai ikävystyttävää, eikä näissä oloissa pahantuulisuus ole kaukana. Toisaalta mies voi olla taipuvainen päivät päästään vaeltamaan pitkin kaupunkia ja loppumattomissa museosaleissa ja taidekokoelmissa, vanhoissa linnoissa ja kirkoissa, joiden ihanuudesta nuorikolla ei ole hämyäkään - jalat vain väsyvät häneltä, ja päätä huimaa, kun nähtävyyksien ylenpalttisuus nousee yli voimien. Lopuksi seuraa ehkä hermokohtaus ja suuri kyllästys moneksi päiväksi.

Se, mitä nimitetään hakkailuksi tai keimailuksi, on lemmenleikin matkimista valheellisella tavalla. Siinä tahdotaan antaa toiselle toiveita, joita aiotakaan täyttää. Tuntuu vain hupaiselta hyvällä tuulella ollessa heittää silmäyksiä, sanoja, hymyjäkin sytyttävästi ja nähdä toisen todellakin syttyvän ja takertuvan. Toisinaan mennään sopivaisuuden rajan yli, tehdään tyhmyyksiä, kadutaan, peruutetaan ja havaitaan kaiken olleen pelkkää petosta ehkä vain toisen taholta, ehkä molemmin puolin. [...] Tytöillä se on luonnossa. Kun mies lähentelee nuorta tyttöä väistyy tämä aluksi. Jos mies poistuu, houkuttelee tyttö hänet takaisin ja yllyttää uuteen yritykseen. Olkaa varuillanne, tytöt! Kylmäverinen, harkitseva ja kokenut mies voi silloin ryhtyä liehittelemään omalla tavallaan, käyttäen opittuja keinojaan, ollen vuoroin ylimielinen, paatunut, kova ja hellä, vetää tytön päättäväisesti, ehkä kovakouraisesti, luokseen ja ottaa väkevämmän oikeudella niinkuin hyvin tietää uskaltavansa, koska naisellisuus ilmenee juuri sinä hetkenä heikkoutena. Lopuksi hän saattaa katkaista tuttavuuden ja hakkailun. Sellaisesta miehestä on yhdentekevää, jääkö tyttö suremaan vai eikö.

Jos koetamme lyhyesti määritellä mitä hänen [perheenemännän] tulee osata, niin sopinee sanoa, että etusijassa hänen asianaan on luoda koti ja sitä säilyttää kunnossa. Siihen kuuluu taloudellisia ja henkisiä asioita, käytännöllistä ja siveellistä kykyä, taitoa tehdä ja kodin laajuuden ja varojen mukaan teettää toisilla. Ja kaikkien näiden harrastusten tulee liittyä eheäksi kokonaisuudeksi, jossa perhe viihtyy ja menestyy.

Miehelle on muun ohella tärkeätä, että hän on saavuttanut vakavan ja tyynen omintakeisuuden, jonka avulla hän kykenee pitämään puoliansa, koska hän monin verroin enemmän kuin hänen vaimonsa joutuu varsinaisesti tekemisiin ulkopuolisen maailman kanssa.

Kevytkenkäinen tyttö pukeutuu niin avokaulaisesti kuin tapa suinkin sallii. Tavallisesti hän myös osaa kaikki tanssit ja esittää ne naturalistisesti - ovathan nykyaikaiset tanssit rakkausvietin luontoisia, ja jos hän on älykäs, saattaa hän myös tehdä kaiken tuon tahdikkaasti. Kelvollinen ja älyltään hiukan rajoitettu tyttö menee niinkuin viedään ilman omaa tyyliä.

Äidit ja monesti isätkin riitelevät nuorison nykyistä käytöstapaa vastaan, ylistellen vanhoja siivoja aikoja, jolloin sanottiin: "Eihän sellainen sovi!" Mutta he myöntävät sentään, kun lujalle ottaa, että silloinkin haikara joskus pistäytyi väärään piippuun, jotavastoin nykyään sellainen lopputulos on varsin tavallinen ja korjataan tilapäisellä avioliitolla, josta helposti päästään eroon. Naiskehityksen suuri vauhti tuottaa aika paljon hämmennystä kaikenlaisiin laskuihin. Tyttäret vaativat vapauksia ja toteuttavat niitä häikäilemättä, ja useissa, ehkä useimmissa tapauksissa he kykenevätkin puolestaan vastaamaan itsestään.

Emme tee tässä tunteellisia huomautuksia esikoisen odottamisesta, vaikka emme tahdokaan salata mielipidettämme, että sellainen talo, jossa on lapsia, on nelin verroin hauskempi, kuin sellainen, jossa niitä ei ole. Olemme kokeneet, että kunnokkaat ja arvokkaat naiset yleensä haluavat saada lapsia, ja nekin kamalat rouvat, jotka sanovat lapsia "kakaroiksi" ja värisevät ajatellessaan pienokaista, useimmiten muuttuvat aivan verrattomiksi äideiksi, kun luonto ei jätä heille muuta valinnan varaa. Lapsettomuus ja vastenmielisyys lapsia kohtaan oli jo viime vuosikymmenellä suuressa maailmassa "mennyt pois muodista" (eikä se koskaan ollutkaan järkevien ihmisten tapana).

Tuntematon ystävämme! Olemme nyt saatelleet sinut kihlausajasta alttarille ja esikoisesi kehdon ääreen. Kun nyt erkanemme, johdatamme mieleesi erään viisaan sanat: "Avioliitto ei yleensä ole sen onnettomampi kuin elämä muutonkaan. Useimmat niistä, jotka valittavat naimisliittonsa kurjuutta, saavat siitä aivan yhtä suuren onnen, kuin heidän oma luonteensa ja oma käytöksensä olisi heille tuottanut, siinäkin tapauksessa, että he olisivat pysyneet naimattomina."

Morsiamen kirja. Opastusta nuorille tytöille. Toimittanut Kaksi Rouvaa. Arvi A Karisto OY, Hämeenlinna 1944. Hinta 70 mk, sid. 90 mk.
Joutunut Väen käsiin Oulun yliopiston kirjaston poistomyynnistä.
Kursivoinnit Väen tekemiä.