Tulossa: Pääsiäisvaellus!

Tule nauttimaan pääsiäisen auringosta, reilusta ulkoilmaelämästä ja uusista tuttavuuksista!

Maisemaa

Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA lähtee viettämään pääsiäistä Ruotsin Abiskoon 5.-11.4.2007. Vaellukselle ovat tervetulleita kaikki uudet ja vanhat kasvot. Vaellukselle osallistuminen ei edellytä aiempaa partiotaustaa, vaelluskokemusta tai entuudestaan tuttuja kavereita, sillä vaellusryhmässä ihmisiin tutustuu nopeammin kuin arvaakaan.

Osallistujien ei ole myöskään välttämätöntä omistaa telttaa, Trangia  tms. yhteisiä varusteita.

Vaellukselle lähdetään Oulusta 5.4. illalla ja takaisin palataan 11.4 illalla. Aikataulut pyritään sovittamaan etelästä tulevien junien ja bussien aikatauluihin.

Vaelluksella yövytään vaellusteltoissa. Vaelluksen hinta on 55-75 euroa Oulun yliopiston nykyisille ja entisille opiskelijoille ja 65-85 euroa muille. Hinta riippuu ilmoittautuneiden määrästä. Hintaan sisältyvät kuljetukset, loppuruokailu ja -sauna. Aiemmista vaelluksista poiketen vaellusryhmäthankkivat ruoat itse. Ruokien hankintaan annetaan myöhemmin ohjellinen ostoslista. Hintaan ei sisälly vakuutusta, vaan jokainen vaeltaja hankkii haluamansa vakuutuksen itse. Matkaan lähdetään erittäin todennäköisesti 50 hengen tilausajobussilla, joten mukaan mahtuu 50 nopeinta ilmoittautujaa. Jos lähtijöitä on alle 25, kulkuneuvot ovat mahdollisuuksien mukaan vaeltajien itsensä käyttöönsä järjestämiä henkilöautoja. Tällöin SOOPA maksaa bensat ja kilometrikorvauksen.  

Vaelluksen mahdollisesta peruuntumisesta kulkuneuvojen puuttuessa ilmoitetaan viimeistään 8 päivää ennen lähtöä.

Vaelluksen ajaksi jakaudutaan noin kuuden hengen ryhmiin. Ryhmävaihtoehdot ovat:

  • LOMA: Rentoa meininkiä, paljon taukoja. Sopii nautiskelijoille ja aloittelijoille. Tyypillinen päivämatka 0 - 15 km.
  • REIPAS: Reipasta menoa, mutta toki aikaa riittää rentoutumiseen ja nautiskeluunkin. Päivämatkat yleensä noin 10 - 25 km.
  • RÄMÄ: Vaatii aiempaa vaelluskokemusta ja kovaa kuntoa. Huom! Pieni vinksahtaneisuus on myös suotavaa, ehkä jopa välttämätöntä.

Vaellukselle ilmoittaudutaan sähköpostitse osoitteeseen paularas (ät) mail.student.oulu.fi. Viimeinen ilmoittautumispäivä on maanantai 19.3.2007. Ilmoittautumisessa ei kannata viivytellä, sillä 50 hengen bussin täyttymisen jälkeen ilmoittautuneet päätyvät varasijoille. SOOPAn varsinaiset jäsenet ovat etusijalla paikkoja täytettäessä. Myös 19.3.2007 jälkeen on mahdollista yrittää mukaan, mutta tällöin peritään 15 euron jälki-ilmoittautumismaksu.

Vastaa ilmoittautuessasi kaikkiin seuraaviin kohtiin siten, että numeroit vastaukset ja kirjoitat ne allekkain.

1. Nimesi?

2. Sähköpostiosoitteesi?

3. GSM-numerosi?

4. Syntymäaikasi?

5. Opiskelupaikkasi?

6. Ryhmätoiveesi (LOMA, REIPAS, RÄMÄ)?

7. Haluatko kansainväliseen ryhmään?

8. Onko sinulla jokin ehdoton reittitoive. Jos on, mikä?

9. Kaverisi nimi, jos haluat hänen kanssaan samaan ryhmään?

10. Kuvaile lyhyesti vaelluskokemuksesi (kesä/talvivaellukset).

11. Arvioi hiihtotaitosi ja fyysinen kuntosi (esim. kuinka hyvin jaksat avata latua ja kantaa yhteisiä varusteita, ruokiesi ja muiden omien varusteidesi lisäksi yht. 20-25 kg).

12. Kuvaile lyhyesti suunnistustaitosi.

13. Mitä ryhmäkohtaisia varusteita sinulla on (Trangia, teltta, lumilapio, kirves, ensiapuvälineet)?

14. Millaisia valmiuksia sinulla on toimia ryhmänjohtajana (oletko ollut aiemmin, haluatko toimia…)?

15. Mahdollinen Suomen Partiolaisten jäsennumero (SP:n jäsenetuihin kuuluu tapaturma-, matkatavara- ja vastuuvakuutukset. Vakuutus on toissijainen vakuutetun omiin vakuutuksiin nähden.)?

16. Onko sinun mahdollista osallistua tapahtuman järjestelyihin tarvittaessa?

17. Onko sinun mahdollista saada autoa käyttöösi tarvittaessa?

18. Pääsetkö Linnanmaalle vaelluskokoukseen keskiviikkona 28.3.2007 klo 18?

19. Haluatko nousta kyytin lähtiessä Linnanmaalta, Tuirasta vai linja-autoasemalta?

Maksut: maksetaan SOOPA ry:n tilille. Tilinumero on 574136-257718.

  • 20 euroa ilmoittautumisen yhteydessä (ei palauteta ilman hyvää syytä, esim. sairastuminen), viite: 11594
  • Loput 35-65 euroa ennen vaellusta, viite: 11594
  • vaeltajien tulee olla SOOPAn jäseniä tai kannatusjäseniä (yliopiston ulkopuoliset), vuoden 2007 jäsenmaksu tai kannatusjäsenmaksu on 7 euroa, viite: 11510

Vaelluskokous pidetään keskiviikkona 28.3.2007 klo 18.00 Linnanmaalla aularavintolassa. Kokouksessa päätetään reiteistä, tutustutaan omaan vaellusporukkaan, sovitaan ryhmittäin karttojen monistamisen huolehtimisesta, jaetaan SOOPAn teltat ja selvitetään kaikki käytännön asiat.

Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA ry
Karpalo-parttio

Lisätietoja:

Annina Rasinaho
paularas (ät) mail.student.oulu.fi
040-4122476

Päivitetty 3.3.2007 (Webmaster)