Kaamosvaellus 2009

Oulun Yliopiston partiolippukunnan SOOPA ry:n perinteinen kaamosvaellus suuntautuu tällä kertaa Saariselän ja lähimaastojen maisemiin 2.1.-9.1.2009 Luvassa elämyksellisiä hetkiähienoissa, kylmissä maisemissa ja paljon uusia tuttavuuksia. Tervetuloa hankkimaan uusia kokemuksia.

Maisemaa, Reipas V, kaamos 2007 (36k)

Lähtö vaellukselle tapahtuu pe 2.1. illalla ja paluu on pe illalla 9.1. Mukaan voit lähteä riippumatta siitä oletko partiolainen tai oletko ennen vaeltanut. Myöskään ryhmäkohtaisten varusteiden omistaminen ei ole välttämätöntä. Varusteluettelo tarvittavista omista varusteista on viestin lopussa. Yöpyminen vaelluksella tapahtuu pääosin autiotuvissa, mutta myös telttaöihin tulee varautua. Reissun hinta on varsinaisille soopalaisille 50 -70 euroa, muille (kannatusjäsen) noin 60 - 80 euroa. Hintaan kuuluvat matkat, loppusauna ja loppuruokailu. Vakuutus ei sisälly hintaan, joten jokaisen lähtijän tulee huolehtia siitä itse.

Ryhmävaihtoehdot

Vaellus tapahtuu noin kuuden hengen ryhmissä.

LOMA: Hyvä ryhmä nautiskeluun taipuvaiselle tai jollei ole ennenvaeltanut/talvivaeltanut. Paljon taukoja. Tyypillinen päivämatka n. 10-15km. Jonain päivänä saatetaan pitää rinkkavapaa hiihtopäivä tai tehdä muuta hauskaa.

RENNOMPI REIPAS: Hiihtoa noin 10-20km päivässä. Tahti hieman edellistä ryhmää vauhdikkaampi. Saattaa olla hyvä ryhmä, jos vaelluksesta on kokemusta ja hiihto sujuu hyvin, mutta talvivaellus on vielä kokematta. Hyvä ryhmä myös paljon vaeltaneelle tallaajalle.

RÄMÄHKÖ REIPAS: Hiihtoa yli 20 km päivässä. Koville menijöille.

RÄMÄ: Hiihtoa paaaljon. Suunnistustaito täytyy olla hyvä ryhmän joka jäsenellä, samoin jokaisella tulee olla paljon kokemusta talvivaeltamisesta ja erittäin kova kunto.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen reissulle tapahtuu ke 3.12. mennessä. Siitä viikon päästä ke 10.12. klo 19 pidetään suunnittelukokous Linnanmaalla salissa TF105. Kokouksessa tutustutaan ryhmän muihin jäseniin, kukin ryhmä sopii tarkemmin reittinsä, kopioi tarvittavat kartat ja sopii, kuka ryhmän jäsenistä tuo mitkäkin ryhmäkohtaiset varusteet.

Matkaan lähdetään todennäköisesti tilausajobussilla, joten mukaan mahtuu noin 45 nopeinta ilmoittautujaa, soopalaisilla on etusija viimeiseen ilmoittautumispäivään asti, tämän jälkeen jälki-ilmoittautumiset nopeusjärjestyksessä. Jos lähtijöitä on alle 25, kulkuneuvot ovat mahdollisuuksien mukaan vaeltajien itsensä käyttöönsä järjestämiä henkilöautoja. Tällöin SOOPA maksaa bensat ja kilometrikorvauksen. Lähtöpäivänä pe 2.1. klo 22:00 tapahtuu lähtö juna-asemalta bussilla kohti Saariselkää. Bussi tullee paikalle puolta tuntia aiemmin, joten on suotavaa tulla paikalle jo silloin, koska bussin pakkailu kestää kauan. Tuirasta mukaan pääsee klo 22:15 ja Linnanmaalta T2- oven edustan bussipysäkiltä klo 22:30.

Vaellukselle ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä ilmoittautumislomakkeella osoitteessa http://www.otit.oulu.fi/~soopa/ilmoh/ilmohk09.html Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 3.12.2008. Tämän jälkeen voi vielä jälki-ilmoittautua numerosta 050-4626438 (Ville) saatavilla ohjeilla, mutta tällöin peritään 15 euronjälki-ilmoittautumismaksu.

Maksut

  • 20 euroa ilmoittautumisen yhteydessä soopalaiset (Oulun yliopistossa opiskelevat tai opiskelleet) ja vaihto-oppilaat, muut vasta mukaan pääsyn varmistuttua eli 3.12. jälkeen (ei palauteta ilman hyvääsyytä, esim. sairastuminen), TILI: 574136-257718, viite: 11578.
  • Loput 30-50 / 40-60 euroa ennen vaellusta. TILI: 574136-257718, viite: 11578.
  • vaeltajien tulee olla SOOPAn jäseniä (Oulun yliopistossa opiskelevat tai opiskelleet) tai kannatusjäseniä (kaikki muut). Jäsenmaksu 7 euroa, TILI: 574136-257718, viite: 11510.

Mikäli vaellus jostakin syystä kuitenkin peruuntuu, niin palautetaan jo maksetut osallistumismaksut sekä halutessasi myös SOOPAn kannatus-/jäsenmaksu, ellet ole osallistumassa muuhun toimintaan.

Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA ry
Pyryharakat-parttio
Tarvittaessa lisätietoja:
Ville Saarela
(yhteystietoja)

VARUSTELUETTELO:

Joidenkin tavaroiden perässä painoarviot.

Omat varusteet

  • metsäsukset + siteet testaa suksia, siteiden kuntoa ja säätöä ennen lähtöä
  • sauvat, joissa isot sommat
  • hiihtokumisaappaat + huopavuoret + varavuoret
  • partiohuivi
  • rinkka + rinkan suoja vähintään 60 l (tai ahkio) 2-3 kg
  • makuupussi todellakin vähintään –20 nukuttava tai kaksi ohuempaa 2-3 kg
  • makuualustat talviversio tai kaksi ohuempaa 0,5-1 kg
  • muovilautanen, muki, lusikka esim. kangaspussissa alle 0,5 kg
  • juomapullo 1 l, remmillä kaulaan takin alle ripustettava 1 kg täynnä
  • omat pikkunaposteltavat rusinoita, pähkinöitä, suklaata, keksejä… 0,5 kg
  • mausteita suolaa (puuroon), chiliä, valkosipulia…
  • omat juomat esim. maitojauhetta, kaakaota…
  • terästermos VÄLTTÄMÄTÖN jokaiselle vähintään 0,75 l, 1-1,5 täynnä (ruokaryhmän toiselle jäsenelle juoma, toiselle lounas)
  • 1. pvän juoma & ruoka VALMIIKSI KOTONA

Henkilökohtaiset pikkutavarat: yht. noin 1,5 kg

  • kompassi
  • kartta SOOPAlta
  • karttalaukku
  • puukko terävä
  • otsalamppu VÄLTTÄMÄTÖN
  • patterit
  • laskettelulasit myrskyä varten
  • irtoremmejä teltan, lapioiden ym. kiinnittämiseen
  • suksivoiteita pitoa ja luistoa eri keleille
  • laastaria ja rakkolaastaria jokaiselle omat Compeedet tms.
  • särkylääkettä
  • oma pysyväislääkitys
  • tulitikkuja vesitiiviisti pakattuna
  • lämpökynttilöitä Trangian tehostamiseksi, luistovoiteeksi
  • kynttilöitä pimeiden autiotupien valaisemiseksi
  • hammasharja, hammastahna
  • vessapaperia
  • kosteuspyyhkeitä
  • huulirasva
  • terveyssiteet
  • kampa
  • nenäliinoja
  • (kamera varusteineen )

Päälle

  • TUULENPITÄVÄ HUPULLINEN takki ei välttämättä hiostavaa kalvotakkia
  • housut mielellään kosteutta hylkivää kangasta
  • urheilukerrasto polypropeenia tai vast. (ei puuvillaa)
  • lämmin pipo
  • rukkaset
  • sukat napakka varsi, ei kuluneita, jotka hiertävät
  • muu vaatetus oman harkinnan mukaan: yht. 3-4 kg
  • lämmin taukotakki untuvatakki tai paksu toppatakki VÄLTTÄMÄTÖN
  • toppahousut muiden vaatteiden päälle puettavat
  • villapaita tai fleece
  • villahousut tms.
  • varakerrasto esim. mikrofleece (ei puuvillaa)
  • kaulaliina,kypärälakki
  • varakäsineet
  • sukkia, vara-alusvaatteita

Muuta

  • ruoat (puurot, keitot, padat, leivät + päällysteet, kahvi, tee) yht.4-5 kg
  • itse kuivattu jauheliha (tuoreena 800 g) kuivausohjeet myöhemmin

Ryhmäkohtaiset varusteet

  • 6:lle esim. seuraavasti jaettuna: noin 4-5 kg
  • 1. hlö: 3 hengen teltta
  • 2. hlö: 3 hengen teltta
  • 3. hlö: Trangia, Sinolit, tiskiharja, vispilä, puulasta, kauha
  • 4. hlö: Trangia, Sinolit, tiskiharja, vispilä, puulasta, kauha
  • 5. hlö: Trangia, Sinolit, tiskiharja, vispilä, puulasta, kauha
  • 6. hlö: lapiot 2 kpl, kirves, saha, varasauva, varakärki, ensiapuvälineet,
  • korjausvälineet, kronikkavihko, lämpömittari

PAINO YHTEENSÄ LÄHTIESSÄ KAIKKI PULLOT TÄYNNÄ noin 20-26 kg.

Aamupala menomatkalle ja loppusaunaa varten vaihtovaatteet sekäpeseytymisvarusteet erilliseen kassiin, jonka voi jättää linja-autoon.

Päivitetty 16.10.2008 (Webmaster)